Hyppää pääsisältöön

Antti Tuisku määritteli uuden normaalin: Anatude tasapainoilee korniuden ja pop-nerouden välillä

Antti Tuisku haluaa olla faniensa voimaeläin, mutta pelkääkö hän, että yliampuvasta ja räävittömästä Anatude-hahmosta tulee vitsi?

Antti Tuisku julkaisi Anatude-levyn 15. syyskuuta. // Kuva: Katri Norrlin/YleX

Antti Tuiskulla on ollut iso viikko. Tänään perjantaina julkaistulta Anatude-albumilta ilmestyi poikkeuksellisesti vielä julkaisuviikolla kaksi kappaletta, Tragedia ja Swäg. Lisäksi Antti Tuiskun tuomaroima Idols teki tällä viikolla paluun ruutuun vuosien tauon jälkeen. Tuisku ilmoitti myös omassa mahtipontisessa tv-uutislähetyksessään lähtevänsä ensi vuonna Mun on pakko twerkkaa -hallikiertueelle.

Keskitytään nyt kuitenkin musiikkiin, sillä Anatuden luoman persoonallisen hittimusan taustalta löytyy paljon syvällisiäkin tarinoita.

Anatuden En kommentoi -hittilevyn jälkeisen menestystarinan päähenkilöihin kuuluu artistin lisäksi tuottaja Jurek. Tuisku kiitteleekin tuottajaansa siitä, että hän tajusi laulajan koko potentiaalin.

- Jurek on rohkea visionääri, joka kaivaa musta esille jotain sellaista, mitä en itse tiedä olevan olemassa.

Ensimmäisestä Anatudeen

Antti Tuisku tuli tunnetuksi Idolsin ensimmäiseltä kaudelta vuonna 2003. Laulaja sijoittui ohjelmassa kolmanneksi. Popparin debyyttialbumi Ensimmäinen julkaistiin seuraavana vuonna. Se myi tuplaplatinaa. Tämän jälkeen Tuisku on julkaissut yhdeksän studioalbumia, joista jokainen on myynyt vähintään kultaa.

Anatudella meni vuosia, että hän sai yhtäkään Emma-palkintoa tai minkäänlaista kriitikoiden arvostusta, vaikka superfanit ovat häntä rakastaneet alusta alkaen. Vuonna 2016 palkintohanat kuitenkin aukesivat ja Tuisku sai pitkään kaipaamaansa kunnioitusta rajoja rikkoneen En kommentoi -albuminsa myötä.

Tänään 15. syyskuuta ilmestynyt _Anatude-_albumi on siis ikään kuin vaikea kakkosalbumi _En kommentoi -_menestyslevyn jälkeen. Sen tekeminen ja julkaiseminen jännitti uransa huipulla olevaa Antti Tuiskua.

- Mietin, miten voin lunastaa odotukset. Toisaalta taas ajattelin, ettemme tehneet vahingossa kultakimpaletta eli En kommentoi -levyä. Halusin näyttää ihmisille, että meidän tiimi pystyy tähän uudelleen. Se oli pelottavaa. Mietin, mitä jos ei pystytäkään siihen. Mitä jos edellinen levy olikin kerran elämässä -kokemus, Tuisku kertoo YleX:lle.

Antti Tuisku sai ennakkoon sellaista palautetta, ettei uusi albumi ole niin kulmikas kuin En kommentoi -levy.

- Että tämä ei ole niin joka suuntaan revittelevä. Jos miettii sinkkuja _Hanuri _ja _Rahan takii, _niin nehän ovat ihan sairaan kulmikkaita biisejä. En tiedä, kuka tässä maassa niitä voisi esittää, jos en minä itse. Se on aika hurjaa, että me ollaan määritelty uusi normaali. Silloin kun Peto on irti -biisi tuli, sitä pidettiin todella ihmeellisenä. Jos se olisi tällä levyllä, niin ei se enää yllättäisi.

Antti Tuisku // Kuva: Katri Norrlin/YleX

Antti Tuiskun vapautunut alter ego Anatude on räävitön hahmo. Poppari poseeraa uuden albumin mukana tulleessa lehtisessä muun muassa pylly pystyssä kuuraamassa uunia, käsi avattujen farkkujen etumuksessa, vessanpytyllä, kornisti huurtuneen ikkunan takana surumielisenä ja tyhjentäen pilleripurkkia lavuaariin. Artistilla ei ole rajoja. Tuleeko Antti Tuiskusta karikatyyri itsestään? Meneekö tämä jo vitsin puolelle?

- Tiedostan tämän asian. Hyvä esimerkki tästä on mun oma tv-uutislähetys, jonka ehdottomasti halusin. Kyllä mie näitä asioita mietin, milloin asiat ampuvat yli. Jos joka kerta lanseeraisin tuolla tavalla, että kaikki olisi vähän vitsiä, niin ei kukaan sitä jaksaisi. Enkä jaksaisi itsekään. Tämä on albumi ja kiertue on kuitenkin mulle totisinta totta, jota varten olen tehnyt 14 vuotta duunia.

Anatude jäämässä tauolle

Antti Tuisku vihjaa YleX:lle, että jättikiertueen jälkeen koittaa määrittelemättömän pitkä tauko. Menestysvuodet ovat olleet rankkoja, vaikka Anatude onkin rakastanut niitä.

- Haluan nauttia tästä, mutta mitä tapahtuu ensi kesän jälkeen. Tunnen sen mun joka jäsenessä, että olen paahtanut täysillä vuoden 2014 jälkeen ja kaipaan elämässä muita juttuja. Teen hetkellisesti jotain muutakin kuin musiikkia, mutta seuraavan vuoden ajan en ajattele mitään muuta kuin Anatude-maailmaa.

Ida Karimaan toimittama Anatude-haastattelu tulee Uuden musiikin iltavuorossa maanantaina 18. syyskuuta. 

Antti Tuisku Ruisrockissa. // Kuva: Annika Miettinen/YleX
Antti Tuisku järjesti tiukan show'n Weekend Festivalissa epäilyksistä huolimatta. // Kuva: YleX/Annika Miettinen
Antti Tuisku Ruisrockissa. // Kuva: Katariina Salmi / YleX
Antti Tuisku YleXPopissa. // Kuva: Tomi Mikola/YleX
Antti Tuisku ja Jenni Vartiainen Peto Show'ssa. // Kuva: Katariina Salmi/YleX
Antti Tuisku Peto on irti -musiikkivideolla. // Kuva: Kuvakaappaus / Peto on irti