Hyppää pääsisältöön

Mari Mäntylä jatkaa erikoistumisen varassa

On kulunut yhdeksän vuotta siitä, kun decacordeen eli kymmenkieliseen kitaraan erikoistunut Mari Mäntylä julkaisi ensimmäisen soololevynsä Alba-yhtiöllä. Yksi Mäntylän työskentelykohteista on kotimainen decacorde-bandoneon-duo Duo Dryades. Yleisestikin hänet kutsutaan paikalle, kun tarve vaatii tätä kitaransoiton erikoislajia.

Orfeo Amoroso / Mari Mäntylä
Orfeo Amoroso / Mari Mäntylä Mari Mäntylä

Mäntylä palaa levyttäjäksi varsin vahvana, ja tällä välillä soittimellekin on käynyt jotain olenneista. Ofreo Amoroso -levyä luonnehtii kymmenkielisen kitaran neljän matalimman kielen nauhattomuus eli mahdollisuus valita sävelkorkeudet irrallaan perinteisen musiikin lyhimmästä mittayksiköstä, puolisävelaskeleesta. Levyllään Mari Mäntylä vaihtaa reiluksi vartiksi uuden kitaramallin pariin, koska julkaisun ytimessä ovat Pekka Jalkasen ja Jukka tiensuun tuoreet sävellykset. Näppäilysoitinten erikoismies Jalkanen onkin ollut Mari Mäntylän uralla aivan olennainen yhteistyökumppani.

Tiensuun näkemyksessä matalien kielten virettä ei ole jätetty tavanomaiseksi. Näin ollen mikrotonaalisuutta syntyy jo ilman sävelten painamista alas otelaudalta. Kauko Liikanen, joka on Helsingin Roihupellossa vastannut sekä Mäntylän vanhan, täysnauhallisen sotaratsun että uuden erikoisdecacorden rakentamisesta.

Artisti julistaa itse laatimissaan teosesittelyissä hyvin kiinnostavalla tavalla, että brittiläinen Graham Lynch olisi alallaan aivan erityinen muurinmurtaja. Itse lähinnä kummeksun ajatusta “aikamme musiikkiin jämähtäneestä atonaalinen/tonaalinen -muurista”. En voi allekirjoittaa sitä, että Lynch eroittuisi jotenkin massasta, ja sama pätee myös varsinaiseen väitettyyn ongelmaan koskien nykymusiikkia.

Pääosin surumielisen ja seesteisen levyn linjan voisi karkeasti sanoa olevan myös tonaalinen. Onhan säveltäjäjoukossa tämän alan osaajia: jo Jalkanen aivan tavaramerkkimäisesti, ja toisaalta vaikkapa Nikita Koshkinilla voisi lukea hänen biografiansa ensi riveillä sellaiset määreet kuin kertaustyylimäisyys, neo-sitä-ja-neo-tätä ja sävellajisuus. On jopa mahdollista, että viileä uusklassismi lyö decacorden kanssa kättä siksi, että soitin herättää joissakin mielikuvia antiikin lyyrasta.

Herkkäluonteisen herkuttelun ystävä saa tästä levyuutuudesta varmasti palkintonsa. On tosin kyseenalainen rohkea veto jättää levyn lopusta laskien niin pitkä osuus vaille mitään räjähtävyyttä. Parhaiten kantelemaisuutta ja luuttumaisuutta ilmentävät decacorde-paukut on ladattu alkuun, ja Mäntylän ilmaisu on molemmilla soitinmalleilla värikästä.

Jälki on äänityspuolella aivan ihastuttavaa, mutta visuaalisuudesta on pakko kysyä: miksei Alba-yhtiö ole voinut panostaa levyn kanteen edes yhdellä kunnolliseksi luokiteltavalla valokuvalla? Ei pitäisi päästää tehtaalta ulos tällaista epätarkkaa suttuisuutta artistin tusinamaisessa soittotilannekuvassa. Visuaalisuus on alalla nykyään niin tärkeä valtti, että olisi hyvä hoitaa kilpailluilla kansainvälisillä markkinoilla toimittaessa edes helpoimmat mahdolliset kuntoon laitettavat kotiläksyt pois päiväjärjestyksestä.

“Orfeo Amoroso”. Musiikkia decacordelle säveltäjiltä Graham Lynch, Pekka Jalkanen, Jukka Tiensuu, Nikita Koshkin, Anastasia Salo, Sid Hille ja Tõnu Kõrvits. - Märi Mäntylä, decacorde. (Alba, ABCD 406)

Kuuntele Uudet levyt 15.9.2017, toimittajana Tatu Tamminen.