Hyppää pääsisältöön

Muistojen sula laardi ei ole Silvestrovin reseptissä häpeä

Yksi musiikkikriitikon hauskimpia ajatusleikkejä on miettiä, miten jyrkästi kulloinkin jonkun teoksen vaikuttavuus laskisi, jos esiintyjät korvattaisiin itseään rajusti heikompitasoisilla. Ukrainalaisen Valentin Silvestrovin teoksissa tuo kosahdus on potentiaalisesti niin kuuluva, että tämä uskottavuuden rajoja nätisti venyttävä sävelkieli muuttuisi aivan tyhjänpäiväiseksi. Sen osoittaa myös Naxos-levymerkin uutuus täynnä Silvestrovin jousiorkesterikappaleita.

Silvestrov / Kiev Virtuosi
Silvestrov / Kiev Virtuosi Valentin Silvestrov

Vanha herra ansaitsee suuret kiitokset hänen linjakkaasta vilpittömyydestään muodostaa pöhkön sulosointisia sävelkombinaatioita. Kiev Virtuosi -jousiorkesteri ajoittaa tämän levynsä ehkäpä syksyn merkittävimmän säveltäjäsyntymäpäivän liepeille. Parin viikon kuluttua 80 vuotta täyttävä Silvestrov jaksaa edelleen manifestoida sitä, kuinka kaikki musiikki on hänelle pohjimmiltaan laulamista. Tämä periaate kuuluu useissa albumin noin 15 vuotta vanhoissa sävellyksissä. Valikoima ajoittuukin lähes kokonaan vuosituhannen taitteeseen.

Kiovalaisen soittajiston käsittelyssä musiikki saa toden totta laulaa, eikä haaveilevaa modulaatio-orgiaa häiritä millään raivostuttavan epäsopivilla “haa, menimmepä soinnuissa näin kauas siitä mitä odotit” -korostuksilla. Silkkaa lastentautihan tuo kömmähdys olisi niin sanotussa vaikean helpossa musiikissa, kun sisältö on otettava jostakin muusta kuin virtuositeetista.

Tulen väistämättä miettineeksi tilannetta, jossa vaikkapa levyn seesteinen Aamuserenadi soitettaisiin hieman "sinne päin" keskittyen. Maksaisiko kukaan Silvestrovin teosten kuuntelemisesta, jollei esittäjä vaivautuisi kuljettamaan näitä banaaliudenkin rajamaita sivuavia sävelkulkuja sillä arvokkuudella kuin miten tämä kolmekymppisistä jousisoittajista koostuva porukka tekee?

Kiev Virtuosi -orkesterin ja niin ikään ukrainalaisen Dmitri Jablonskin levytyksen koheesio sikiää erinäisestä menneiden aikojen muistelemisesta. Henryk Góreckin ja Arvo Pärtin tavoin Silvestrov kääntyi noin nelikymppisen maakarin iässä sävellajimusiikkiin, mutta hän ei ole noussut yhtä kuuluisaksi kuin nämä kaksi herraa. Suurimmassa mittakaavassa juuri tonaalisuushan on palaamista huokuva valinta jos mikä, ja taas aivan toisaalla eli vokaaliteoksissaan Silvestrov ilmentää ortodoksista kirkkolaulua.

Siinä missä Pärt leikki sävelsitaateilla noin 50 vuotta sitten ja nimenomaan edeltäen tintinnabuli-tyyliään, Silvestrov käy näissä uudehkoissa sävellyksissä dialogia milloin Wagnerin tai Chopinin, milloin taas muiden edesmenneiden persoonien kanssa. Ja jollei nostalgia ole siteeraamista eikä tyylialluusiota, muistelu kytkeytyy näissä sävellyksissä vaikkapa omaan vaimoon tai oman maan säveltäjäkollegaan.

Kun Silvestrovin kypsän kauden teoksia antaa tulvia tajuntaan jonkin aikaa, tekee mieli jättää toviksi kaikki muu musiikki, ei Silvestrov. Niin paljon pontta on tässä hiljaisuuden kautta hahmottuvassa vilpittömyydessä.

Valentin Silvestrov: teoksia jousiorkesterille vuosilta 1978-2003. - Iryna Staridub, piano, ja Kiev Virtuosi/Dmitri Jablonski. (Naxos, 8573598)

Kuuntele Uudet levyt 15.9.2017, toimittajana Tatu Tamminen.