Hyppää pääsisältöön

Ohjelmallinen konsertto sisältää esikuvasijoittelua

Mikä voisikaan olla konserton kirjoittajalle vapauttavampaa kuin antaa tiedostetulla tavalla solistin olla yksinäinen “taistelija orkesteria vastaan”? Fraasi esiintyy toistuvasti, kun on puhe romantiikan ajan konserttojen kerronnallisesta asetelmasta. Säveltäjä Brett Dean voi nauttia ehkä jonkinlaisesta teostyypin kirouksesta irti pääsemisestä. Siis ettei tarvitse enää verrata itseään parrakkaisiin kipsipääsetiin, mutta tämä kaikki on filosofiana vain näennäistä kulisseissa kikkailua. Tarvitaanko tässä asiassa pyörän keksimistä uudelleen tai vastaavasti ranttaliksi pistävää vanhan painolastin ironisointia? Nimittäin aivan turhaa on demonisoida, ettei muka konserttoja saisi säveltää konsertoiviksi kaksintaisteluiksi. Haters gonna hate, jatkossakin.

Håkan Hardenberger / plays Dean and Francesconi
Håkan Hardenberger / plays Dean and Francesconi Håkan Hardenberger

Autraliassa syntyneen ja Berliinissä uransa tehneen Deanin trumpettikonsertossa on käytännönläheinen tausta-ajatus. Miehen uusi Hamlet-ooppera valmistui juuri äskettäin Glyndebournen musiikkijuhlille. Dean jatkaa Dramatis personae -konsertossaan draaman ja henkilögallerian yhteyttä. Oopperakiireiden keskellä syntynyt konserttoajatus olisi varmasti pitänyt kuopata, jollei solistiksi olisi asettaa sellaista virtuoosista viipottajaa kuin Håkan Hardenberger, Malmön musiikkiakatemian trumpettiprofessoria. Hän ymmärtää, että sankariaines jalostuu rosoisuuden kautta. Siksi teoksessa pitää olla jo ensimmäisenä osana ‘Supersankarin tuho’.

Deanin konsertto on taltioitu levylle, joka on muutenkin kuin taistelevan supersankaritrumpetin takia populaarikulttuurillinen. Göteborgin sinfoniaorkesteri tulkitsee John Storgårdsin johtamana myös Miles Davisin elämäntyölle kumartavan Luca Francesconin trumpettikonserton.. Hard pace (‘hankala vaellus’) leikkii Hardenbergerin nimellä. Vaikka se voi viitata myös esittäjään kohdistuviin haasteisiin, taustalla on Francesconin saama päähänpinttymä. Trumpetti henkilöityi hänen ajatuksissaan niin syvästi jazzikoni Davisiin, että hän kapusi omalle vuorelleen eli uskalsi säveltää trumpetille vasta 25 vuoden empimisen jälkeen.

Francesconin solistiasetelma on sävyltään huomattavasti Deanin mallia introvertimpi. Askellus kulkee avantrgardistisen taidemusiikin painaumien läpi, ja kuusikymppisen Francesconin opiskeluhistoriaan lukeutunut jazz vaikuttaa olevan suorastaan tiessään. Poikkeuksen tekee ainoastaan Miles-nimisen väliosan taustanauha, joka rullailee läpi viileähköä muutaman sekunnin vamppia. Tässäkin hetkessä korostuu se, miten tarkkaan kuunteluun musiikki kutsuu. Tällainen on teknologian hyödyntämisineen muutenkin italialaissäveltäjän ominta ideologiaa. Kokonaisrakenne on kuitenkin perinteisen konserttomainen, aivan kuten Deanilläkin osien jaottelussa.

“Håkan Hardenberger plays Dean & Francesconi”. Brett Dean: Dramatis personae. Luca Francesconi: Hard pace. - Håkan Hardenberger, trumpetti, ja Göteborgin sinfoniaorkesteri, joht. John Storgårds. (Bis, BIS-2067)

Kuuntele Uudet levyt 15.9.2017, toimittajana Tatu Tamminen.