Hyppää pääsisältöön

“Ajatus, että suomalaisuutta ei voisi jakaa, tuntuu hurjalta” – dokumentaristi löysi suomalaisuutensa aavikolta

Jenni Kivistö katsoo ikkunasta ulos
Jenni Kivistö katsoo ikkunasta ulos Kuva: Sari Casal/ Yle Jenni Kivistö,KulttuuriCocktail

Dokumenttiohjaaja Jenni Kivistön kansallisidentiteetti ei rakennu rajoille tai symboleille, kuten vaikkapa lipulle. Hän löysi suomalaisuutensa Kolumbian ja Venezuelan raja-alueiden aavikolla hiljaisen Wayuu-kansan keskuudessa.

Tervehdystä seuraa hiljaisuus, joka kestää. Tuttavukset istuvat omissa riippumatoissaan. Hiljaisuuden katkaisee vain lyhyt kysymys: “Otatko kahvia?”.

Jenni Kivistö muutti Kolumbiaan 19-vuotiaana. Suurkaupunki Bogotán humussa elänyt nuori nainen kaipasi aika ajoin omaa tilaa. Omaan huoneeseensa sulkeutuvaa Kivistöä kummaksuttiin, yksinäisyyteen vetäytyminen ei ollut tavallista sosiaalisessa ja äänekkäässä kulttuurissa.

– He tulkitsivat sen niin, että jokin on vialla, että he ovat tehneet jotain ja syyllisiä mun huonoon oloon.

Tästä ei tietenkään ollut kyse. Kivistö vain sattui olemaan suomalainen. Suomalaisuuttaan hän ei ollut aiemmin juuri joutunut pohtimaan. Seuraavan kuuden vuoden aikana hänen kansallisidentiteettinsä tulisi löytymään uudella tavalla toisella puolella maapalloa. Se ei ollutkaan sidoksissa valtioiden rajoihin, se ei kuulunut vain tiettyyn paikkaan.

Kolumbiassa asuessaan Jenni Kivistö reissasi paljon. Sattumalta hän päätyi vierailemaan myös Guajiran aavikolla aivan maan pohjoisosassa Venezuelan rajalla.

– Aavikolla tuli kummallinen olo: se oli osa Kolumbiaa, mutta siellä oli täysin erilainen tunnelma. Se muistutti jostain toisesta asiasta. On jännää, että suomalaisuus voi olla vaikkapa tuollainen kokemus tilasta ja ajasta, joka ei kulje. Paikka, jossa kaikki on hidasta.

Nainen aasin selässä aavikolla.
Nainen aasin selässä aavikolla. Kuva: Andrés Estefan Ramírez Wayuu

Kokemus oli niin vahva, että Kivistön mielessä alkoi muhia ajatus elokuvasta, joka seuraisi aavikolla asuvaa hiljaista ja verkkaista Wayuu-kansaa. Elokuvassa myös peilattaisiin Kivistön omia tuntemuksia.

Mutta miten selittää ajatus dokumentista kansalle, jolla ei ollut minkäänlaista kokemusta elokuvista? Wayuut uskovat uniin ja kutovat unistaan laukkuja. Kivistö päätyi kuvailemaan aikomuksiaan tätä kautta väestön päämiehille.

– Selitin, että elokuvan tekeminen on taidetta ja tämä on vähän niin kuin minun uneni. Kuva kuvalta teen sitä untani todeksi ja rakennan sitä kautta maailmaa, ja haluan tuoda jotain kaunista tähän maailmaan. Selitystäni seurasi pitkä hiljaisuus, mutta lopulta he olivat sitä mieltä, että tämä on hyvä juttu.

Tyttö makaa aavikolla hiekassa.
Tyttö makaa aavikolla hiekassa. Kuva: Andrés Estefan Ramírez aavikot,Wayuu

Jenni Kivistö vietti aikaa aavikolla Wayuu-kansan keskellä pari kuukautta. Tunne yhteydestä ja samankaltaisuudesta eli dokumenttiohjaajan mielessä vahvana. Mutta tunne oli yksipuolinen.

Kivistö oli “arijuna”; valkoinen, hyväosainen eurooppalainen. Tästä seurasi jännitteitä ja ristiriitaisia tuntemuksia. Yhteistä kieltäkään ei ollut kuin tulkin välityksellä, koska suuri osa Wayuu-kansasta ei puhu espanjaa.

– Tajusin, että olen omassa fantasiassani. Koin kuitenkin ihan aidosti heihin yhteyttä. Tavallaan se oli kiinnostavaa ja toisaalta märkä rätti päin kasvoja. Olen kuitenkin ihan erilaisista olosuhteista tuleva eurooppalainen, joista heillä on hyvin negatiivisia mielikuvia. Halusin kuitenkin tehdä tämän elokuvan, mutta on absurdia, miten moni konkreettinen asia erotti meitä.

Samaan aikaan kun Kivistö kuvasi Maa sisälläni -elokuvaansa Kolumbian aavikolla, Suomen poliittinen kenttä oli myllerryksessä, tuli jytky.

– Tuntui aika hurjalta se ajatus. Olin itse tekemässä elokuvaa nimenomaan suomalaisuuden kokemisesta ja sen löytämisestä vieraassa paikassa. Samaan aikaan toisille ihmisille se onkin suljettu ajatus, jotenkin niin, että siihen ei mahdu muita eikä sitä voi jakaa.

Jenni Kivistö laukku olallaan.
Jenni Kivistö laukku olallaan. Kuva: Sari Casal/ Yle Jenni Kivistö

Tänä päivänä Jenni Kivistöllä on kaksi maata, Suomi ja Kolumbia. Suomesta hän kaipaa eritoten ystäviä ja sukulaisia. Kolumbiasta hän puolestaan ikävöi yllätyksellisyyttä, tunnelmaa että mitä vain voi tapahtua. Ja sitä, että elämä näkyy kaduilla. Koti on siellä, missä tuntuu hyvältä ja missä on rakkaita ihmisiä.

Kivistö työstää parhaillaan uutta pitkää dokumenttielokuvaa Kolumbiassa. Ajatuksena on tehdä myös dokumentti Burkina Fasossa. Kivistö haluaa tehdä taidetta, jolla on merkitys ja sanoma. Aiheina häntä puhuttelee erityisesti ihmisten epätasa-arvoisuus ja ympäristö sekä ihmisen suhde luontoon.

– Ei ihmisten ajattelua voi muuttaa yhdellä elokuvalla, mutta haluan tarjota erilaisia näkökulmia asioihin. Maa sisälläni -elokuvan kautta tajusin itsekin, että maailmaa voi nähdä toisin. Voi ajatella enemmän asioita, jotka yhdistävät meitä. Tätä haluaisin tuoda esiin muillekin. Kodinkin voi löytää niin monesta paikkaa maailmassa.

Maa sisälläni -elokuva sai ensi-iltansa DOK Leipzigissä marraskuussa 2016. Suomen ensiesitys on lokakuussa 2017 Cinemaissí-festivaalilla.

Kommentit