Hyppää pääsisältöön

Auttaa akneen, reumaan, selluliittiin ja hiustenlähtöön – mikä se on?

Tiina ja Outi turvesaunassa
Kostealle iholle levitetään paksu kerros hoitoturvetta. Tiina ja Outi turvesaunassa Kuva: Yle/ Sanna Hautamäki Tuhkimotarinoita

Turvekylpyjä ja -kääreitä on käytetty kauneuden- ja terveydenhoidossa Keski-Euroopassa ja sen kylpylöissä jo satoja vuosia. Turvesauna on tästä suomalainen hoito- ja hemmottelumuoto. Jos sauna auttaa kaikkiin vaivoihin, turvesauna tekee suoranaisia ihmeitä! Sen kerrotaan paitsi syvälämmittävän ja -rentouttavan myös puhdistavan ja parantavan sekä kehoa että mieltä.

"Turvesauna pisti kehon nesteet liikkeelle"

Tuhkimotarinoiden Tiinan yllätykseksi hänet vietiin kesken muutosviikon turvesaunaan. Saunotus turpeella oli Tiinalle ensimmäinen, mutta hän ihastui sen tuomaan rentouteen.

– Turvesauna tuntui ihanalta! Saunassa ei ollut liian kuuma ja turve oli vilpoista. Turvetta piti koko ajan kastella tai se kuivui ja kipristeli.

Turve sai Tiinan aineenvaihdunnan liikkeelle ja poisti nestettä kehosta reippaasti.

– Siitä seurasi hillitön jano. Huomasinkin, että olisi pitänyt juoda jo ennen saunaan menoa runsaasti. Koska en ollut juonut tarpeeksi ennen saunaa, yltyi seuraavana yönä melkoinen päänsärky.

Tiina kertoo, että turve lämpeni iholla nopeasti ja lämmitti lihaksia.

– Minusta ihoni oli paljon pehmeämpi turvekäsittelyn jälkeen.

Tuhkimotarinoiden Tiina pääsi Outin kanssa turvesaunaan
Turvesaunan lempeässä hämärässä Tuhkimotarinoiden Tiina uskalsi päästää irti ja rentoutua. Tuhkimotarinoiden Tiina pääsi Outin kanssa turvesaunaan Kuva: Yle: Tuhkimotarinoita turvesauna

Hyvän turvesaunakokemuksen jälkeen Tiina kylvetti kotona koko perheensä turvesaunassa.

– Levitimme turvetta kaikkien iholle ja se oli mukavaa. Erityisesti kasvot ja ihon kuvat kohdat tykkäsivät turpeen tuomasta kosteudesta. Melkoista sotkemista se kyllä oli, joten sauna kannattaa suojata hyvin.

– Turvesaunan jälkeen olo oli väsynyt, janoinen ja mieli rentoutunut. Seuraavan yönä uni tuli nopeasti.

Turvehoidon vaikutuksia

  1. Laittaa aineenvaihdunnan liikkeelle
  2. Kosteutettaa ja kuorii ihoa
  3. Hoitaa aknea
  4. Helpottaa reumaattisia kipuja
  5. Vähentää hiustenlähtöä
  6. Tehoaa selluliittiin
  7. Rentouttaa
  8. Lieventää gynekologisia vaivoja, koska sisältää kasviperäistä estrogeenia

Kotihoito turpeella

Turvetta voi hyvin käyttää myös kotisaunassa. Saunakaveri on tarpeen, jos haluaa levittää hoitavan massan myös selkäpuolelle. Pahimmat sotkut välttää, kun malttaa suojata lauteet hyvin vaikkapa vanhalla lakanalla: turve imeytyy puuhun tiukkaan.

Outi ja Tiina turvasaunan portailla
Outi ja Tiina turvasaunan portailla Kuva: Yle/Sanna Hautamäki tuhkimotarinoita

Iho kostutetaan ja pidetään kosteana koko hoidon ajan, ettei turve kuivu ihoon kiinni. Turvetta levitetään iholle niin, ettei iho kuulla läpi. Turvekerros sitoo saunan lämpöä itseensä ja toimii kuin lämpökerrasto: lihakset lämpenevät perusteellisesti ja syvältä. Lämmössä ollaan oman voinnin mukaan, mutta enintään kaksikymmentä minuuttia.

Juo turvesaunan jälkeen runsaasti vettä!
Outi levittää turvetta Tiinan selkään.
Outi levittää turvetta Tiinan selkään. Kuva: Yle/Sanna Hautamäki Tuhkimotarinoita

Turve on ominaisuuksiltaan imukuppimaista, joten se imee ihosta kuona-aineita. Mitä enemmän kosteaa turvetta pyörittää iholla, sitä tehokkaampaa kuorinta on. Turve ja sen irrottama lika ja kuollut ihosoulukko huuhdellaan pois vedellä. Pesemiseen ei käytetä mitään pesuaineita. Vartalolle voi käyttää hoitoturvetta, johon on lisätty suolaa. Sen pitäisi puraista selluliittiin.

Hoitoturve

Hoitoturve tehdään perusteellisesti maatuneesta turpeesta jauhamalla ja sihtaamalla. Jopa 7000 vuotta maatunut, suovettä ja sararahkasammalta sisältävä turve nostetaan neljä viiden metrin syvyydestä. Se sisältää muun muassa humus- ja humiinihappoja, magnesiumia, mangaania, sinkkiä ja kuparia. Suomessa on tutkittu turvehoitojen vaikutusta vaihdevuosioireisiin.

Tuhkimotarinoita-sarja

Tuhkimotarinoiden Nanna istuu sairaalan käytävällä
Tuhkimotarinoiden Nanna istuu sairaalan käytävällä Kuva: Yle/ Mape Morottaja Tuhkimotarinoita

Tuhkimotarinoita-sarjassa kriisin kohdanneet kertovat rohkeasti elämänsä kipeimmästä hetkestä. Miten selviytyä lapsen kuolemasta, julmasta vanhemmasta, veljen itsemurhasta, häpeästä, musertavasta surusta? Kriisin aiheuttaman sisäisen muutoksen jälkeen he haluavat nyt löytää myös oman ulkoisen vahvuutensa ja saada lisää itsevarmuutta. Stylisti Outi Broux matkaa eri puolille Suomea kuulemaan näiden rohkeiden ihmisten tarinoita. Hän auttaa jokaisessa jaksossa yhtä kerrallaan löytämään oman ulkoisen ja sisäisen tasapainonsa. Sarjan on ohjannut Mape Morottaja.

Seuraa meitä Facebookissa!

  • "Mun piti vaan hyväksyä se, että mulla ei ole äitiä"

    Kukaan ei tiennyt, minne Tiinan äiti lähti.

    Äidittömyys jättää jäljen, joka ei lähde koskaan pois. Terapiassa Tiina oivalsi viimein, että vaikka hän kuinka toivoo, hän ei tule koskaan saamaan kaipaamaansa äitiä. Hänen oli päästettävä irti menneisyydestä ja alettava rakentaa omaa elämäänsä. Nykyään Tiina ei ole äitiinsä missään yhteydessä.

  • Yksinhuoltajaäiti joutui jääkiekon kalleuden vuoksi velkakierteeseen, mutta nyt veljekset loistavat - Joonas jopa MM-joukkueessa

    Rahat ei riitä, velat painaa ja elämänilo katoaa.

    "Minulla oli neljä työtä ja velkaakin 10 000 euroa. Joskus ei ollut ruokaakaan kaapissa, mutta kaikista tärkeintä minulle oli, että pojat saavat jatkaa jääkiekkoa! Joku voi sanoa, että oliko pakko tai että turhaa valittamista, mutta halusin, että heillä säilyy edes yksi asia elämässä avioeromme jälkeen. Pojat menettivät eron myötä kodin, kaverit, kielen ja jopa kotimaansa. Minulle oli tärkeää, että he saivat jatkaa jotain, mikä oli heille rakasta", Minna kertoo.