Hyppää pääsisältöön

George Gentlyn päätösjakso siirtyy Ylellä – Britannian ensiesitys lykkääntyy edelleen

Suosikkisarjasta George Gentlyn tutkimukset nähdään kahdeksas ja samalla viimeinen kausi.
Komisario George Gentlyn (Martin Shaw) tiimiin kuuluvat ylikonstaapeli John Bacchus (Lee Ingleby) ja konstaapeli Rachel Coles (Lisa McGrillis). Suosikkisarjasta George Gentlyn tutkimukset nähdään kahdeksas ja samalla viimeinen kausi. Kuva: Marsaili Mainz yle tv1

Päätösjakso suosikkisarjasta George Gentlyn tutkimukset lykkääntyy Britannian aikataulujen vuoksi.

Komeasti viime lauantaina 16.9. alkanut brittisarja George Gentlyn tutkimukset sisältää vain kaksi tarinaa. Viimeiseksi jäävän 8. tuotantokauden ensimmäinen tarina on nyt esitetty, ja jälkimmäinen oli määrä lähettää lauantaina 23.9.

TV1 joutuu siirtämään viimeisen jakson esitysajankohtaa, sillä tarinaa ei ole vieläkään esitetty Britanniassa.

”Sopimusteknisistä syistä me emme voi esittää jaksoa ennen kuin se on näytetty Britanniassa. Meille asti ei ole kantautunut tietoa siitä, miksi jakso lykkääntyy edelleen. Odotamme koko ajan tietoa brittien esitysajankohdasta", kertoo Ylen ohjelmahankkija Mari Koivuhovi.

Gentlyn ensimmäinen tarina on esitetty Britanniassa toukokuun 21. päivä.

Elokuva The Imitation Game tilalle

George Gentlyn ohjelmapaikalla lauantaina 23.9. klo 22 esitetään Morten Tyldumin ohjaama historiallinen draamaelokuva The Imitation Game (12). Palkittu elokuva kertoo matemaatikko Alan Turingista, jonka johdolla nerojen nörttiarmeija mursi saksalaisten Enigma-koodilaitteen..

Turingin roolissa nähdään suosikkinäyttelijä Benedict Cumberbatch.

Vuonna 2014 valmistunut elokuva perustuu Andrew Hodgesin elämäkertaan Alan Turing: The Enigma. Käsikirjoituksesta vastaa Graham Moore. Elokuva on palkittu muun muassa parhaan sovitetun käsikirjoituksen Oscarilla.

 Jännittävä tosipohjainen sotatarina sekä koskettava henkilökuva Alan Turingista.
Alan Turingia draamaelokuvassa näyttelee Benedict Cumberbatch. Jännittävä tosipohjainen sotatarina sekä koskettava henkilökuva Alan Turingista. Kuva: 2014 Black Bear Pictures Benedict Cumberbatch,yle tv1
Kommentit
  • Hartausohjelmissa kysellään toivoa ja lohdutusta Ukrainan tilanteeseen

    Television ja radion hartausohjelmissa rukoillaan rauhaa.

    Hartausohjelmissa rukoillaan rauhan puolesta ja etsitään rohkaisua levottomuuden keskelle. Ukrainan tilanne näkyy ja kuuluu lähipäivinä sekä televisio- ja radiojumalanpalveluksissa, aamu- ja iltahartauksissa että Pisara-ohjelmassa. Sunnuntaina 13.3. klo 10 lähetetään myös suorana Yle TV1:llä ekumeeninen ja uskontojen välinen Rauhanrukous Ukrainan puolesta.

  • Alkuvuoden hartausohjelmissa uskon pohdintaa ja postikortteja maailmalta

    Radion ja tv:n hartausohjelmissa toivoa sävelin ja sanoin.

    Vuoden 2022 alkupäivinä on tarjolla runsas kattaus hartausohjelmia. Televisiossa nähdään arkistojen kätköistä nostalginen jumalanpalveluslähetys Lakeuden Rististä. Loppiaisena pohditaan lähetystyötä Nojatuolikirkossa. Radiossa kuullaan mm. moderni Verkoston jumalanpalvelus Munkkiniemestä sekä eri-ikäisten yhteisöllinen radiomessu suorana Haapajärven kirkosta. Radiohartauksissa saadaan postikortteja maailmalta. Musiikkina jumalanpalveluslähetyksissä kuullaan niin kanteleen helkyntää kuin urkuja ja bändimusiikkia.