Hyppää pääsisältöön

“Lääkäri näki minut, ei läskejäni” - miten onnistunut painokeskustelu etenee? Asiakas kertoo

Saga Raippalinna
Saga Raippalinna Kuva: YLE / Mira Pelo terveydenhuoltomysteeri

Kun Saga Raippalinna meni lääkäriin puhumaan painohuolistaan, hän varautui kuulemaan saarnat painoindeksistä, diabeteksesta ja nuorena kuolemisesta. Toisin kävi. Miten voimauttava vastaanottokäynti eteni?

"Olen tottunut siihen, että jo ovella lääkärin ilme muuttuu. Hän väistyy kauas ovelta ja mittailee minua katseellaan.

Saman katseen olen tottunut saamaan astuessani hissiin, noustessani bussiin ja kulkiessani kadulla.

Katseet saavat minut tietoiseksi siitä, että minut nähdään aina ensisijaisesti lihavana ihmisenä.

Ihan sama, minkä asian kanssa tulen vastaanotolle. Hyvin usein tapaamisen syy sivuutetaan ja lääkäri alkaa kysellä miten syön ja liikun ja että tiedänkö ylipainon tuomista riskeistä.

Joskus määrätään kokeita, kuten esimerkiksi sydänfilmi tai sokerirasitus, vain siksi että olen kertonut olevani väsynyt.

Olen tottunut siihen, että minut nähdään ensisijaisesti lihavana ihmisenä.

Viimeksi kun kävin lääkärissä, olin siellä ensimmäistä kertaa pelkästään ylipainoni vuoksi.

Ironista kyllä, tapaaminen meni täysin päinvastoin kuin kaikkien aikaisempien lääkäreiden kanssa, sillä ylipaino ei koskaan noussut puheenaiheeksi.

Odotushuoneessa olin varuillani. Yritin uskotella itselleni että en pelkää tulevaa keskustelua ja sen lannistavaa syytöstä epäonnistuneesta arjesta, mutta pelko oli silti läsnä.

En halunnut joutua jälleen tilanteeseen jossa joutuisin puolustelemaan itseäni vääriltä olettamuksilta.

Nousin ylös kuullessani nimeni.

Minut vastaanotti ihminen vieno, lempeä hymy kasvoillaan.

Hän katsoi minua silmiin ja siirtyi askelen sivummalle päästääkseen minut ohi.

Hän sulki oven, kätteli ja ohjasi kohteliaasti istumaan.

Asettauduimme tutulla tavalla toimistopöydän vastakkaisille puolille. Katsoimme toisiamme silmiin ja hymyilimme, minä hieman hermostuneempana kuin hän.

Lääkäri istui tuolillaan levollisena ja kysyi ensimmäisen kysymyksensä: Miksi olet täällä?

Lääkäri kysyi levollisesti: Miksi olet täällä?

Koska syy käyntiini on paljon monisyisempi kuin kantamani kilot tai terveyteeni vaikuttavat tarkat yksityiskohdat, päädyin selostamaan hämmentävän kuvauksen sekoittaen nykyhetkeä ja takaumia.

Olisin voinut miettiä vastaukseni paremmin, mutta hajanaisesta tarinoinnistani huolimatta lääkäri kuunteli hiljaa kirjoittaen huomioitaan edessään olevaan paperiin.

Kun olin lopettanut monimutkaisen esittelyni, hän kertoi itsestään, omista erityisosaamisistaan ja asioista, joihin hän tulee kiinnittämään huomiota.

Vaihdoimme ajatuksia vuorotellen.

Kun kerroin, miten olen aina vihannut ylipainoista itseäni ja kokenut olevani huono, lääkäri irvisti myötätunnosta.

Sen näkeminen iski minuun kuin veitsi, sillä hänen reaktionsa perusteella itseinhoni oli jotakin kauheaa, väärää ja ihmisen elämään kuulumatonta.

Minulle huonouden kokemus on ollut normaalia elämää.

Lääkärin irvistys kertoi minulle että se ei ole normaalia. Se ei ole oikein.

Tunsin kiitollisuutta hänen reaktiotaan kohtaan.

Kun kerroin, miten vihaan ylipainoista itseäni, lääkäri irvisti myötätunnosta.

Lääkäri jatkoi keskustelua rauhallisella, tavallisella äänellä ja kysyi tarkentavia kysymyksiä mielentilastani, elämänhallinnasta ja tavoitteistani.

Millainen ihminen olet?

Miten rakennat arkesi?

Mihin haluat päätyä?

Kerroin tulleeni paikalle hakemaan työkaluja ratkaistaakseni ne ongelmat, jotka ovat saaneet minut toimimaan niin, että olen lihonut ja kuinka en ole tullut etsimään laihdutuskeinoa.

Itse asiassa en aio laihduttaa enää koskaan”, puuskahdin.

Kerroin, että haluan käydä läpi kaikki mahdolliset reitit jotta löytäisin keinon siirtyä elämässäni eteenpäin, elämään terveellistä ja onnellista elämää ilman itseni näännyttämistä ja kehoni kaltoinkohtelua.

Sanoin, etten halua typistyä elämässäni ainoastaan kehoani ympäröiväksi rasvaksi, vaan löytää oman itseni, sekä suunnan johon voin kohdistaa katseeni joka päivä tästä päivästä eteenpäin.

Hän ei erityisemmin tentannut vihannestottumuksistani tai omistamistani salikorteista, mutta kerroin niistä silti.

En halua typistyä kehoani ympäröiväksi rasvaksi.

Tarkastelimme tutkimustuloksia veriarvoista, jotka olin mittauttanut etukäteen. Tulokset olivat tylsiä, sillä niissä ei näkynyt niitä riskejä, sairauksia ja kuolemaa jolla minua oli peloteltu kaikki aiemmat vuodet.

Sen sijaan varoituslippuja nousi vitamiinivajeen ja muiden puutostilojen myötä.

Lääkäri kyseli minulta lisää kysymyksiä muun muassa kehoni voinnista eri tilanteissa. Hän kuunteli kuvauksiani ajoista jolloin olen laihtunut tai lihonut paljon kerralla.

Hän tarttui kertomukseeni siitä, miten vähällä ravinnolla kykenen urheilemaan, ja totesi, että tarpeeksi pitkään näännytetty keho saattaa muuttaa toimintaansa suojellakseen itseään.

Se saattaa esimerkiksi vaatia puuttuvia ainesosia, kuten vitamiineja tai hivenaineita, ja tämä voi ilmetä kummallisina mielitekoina.

Keho voi myös vakuuttua siitä, ettei se enää tule saamaan ravintoa, jolloin se muuttaa tapojaan käsitellä saamaansa energiaa.

On hänen mukaansa mahdollista, että kehoni ei toimi minun kanssani yhteistyössä ja luulee jokaista ateriaa viimeisekseen.

Hämmennykseni kasvoi.

Missä viipyy puhe nuorena kuolemisesta?

Olin varautunut täysin erilaiseen keskusteluun. Missä viipyvät puheet painoindeksistä, diabeteksesta ja nuorena kuolemisesta?

Aina hänen nostaessaan katseensa muistiinpanoista kysyäkseen jotakin, odotin kuulevani ne tutut ulkomuotoni oletukseen pohjautuvat kysymykset.

Päädyin ohjaamaan keskustelun jatkuvasti takaisin siihen miten minulla oli ylipainoa, olin huono liikkumaan ja varmaan söinkin liikaa.

Sen sijaan minulta kysyttiin keitä perheeseeni kuuluu sekä minkä nimisiä he ovat.

Tämä kysymys yllätti minut täysin. Mietin miten se voi mitenkään olla oleellinen tieto lääkärille, jonka hoitoapua olen hakemassa?

Samalla minut valtasi järkytys, kun ymmärsin, miten oleellinen osa minua ja elämääni perhe on.

Miten voin sivuuttaa perheeni, minun elämäni ydinpalaset, omat puolikkaani, sellaisessa asiassa joka koskee minua perustavalla tavalla?

Hiljalleen huomasin olevani huoneessa ainoa, joka sortuu vihaamiini yleistyksiin ylipainoisista ihmisistä.

Olin huoneessa ainoa, joka sortuu yleistyksiin ylipainoisista.

Aiheena oli ylipaino, mutta ainoa joka keskittyi rasvaprosenttiin, olin minä.

Lääkäri katsoi minua silmiin, mutta ainoa joka väisteli katsetta, olin minä.

Minua kohdeltiin kunnioituksella ja kokonaisena ihmisenä. Ainoa joka tuomitsi minut painoni perusteella, olin minä.

Minä kävelin tuohon huoneeseen ihmisenä, jolla oli unelmia, toiveita, tunteita, ajatuksia, työ, tarkoitus, nimi ja perhe.

Kävellessäni ulos olin sama kokonainen ihminen ja kaiken ylipainoni kera sain pitää myös ihmisarvoni. Sain jättää kaiken mukanatuomani pelon, häpeän ja syyllisyyden sille penkille, jolla olin hetkeä aiemmin istunut.

Kävelin kepein askelin ulos auringonpaisteeseen ja mietin itsekseni kuinka tällä kertaa lääkäri ei antanutkaan minulle moitteita siitä kuka olen, vaan itsekunnioitusta ja toivoa siitä, kuka voisin olla."

Kirjoittaja on mielen- ja kehonterveyskuntoutuja, joka on oppinut, ettei jaksa huolehtia muista ellei ensin huolehdi itsestään.

Sagan oma blogi

Tämä artikkeli on osa Vaakakapinan #terveydenhuoltomysteeri-teemaa.

Mikä #terveydenhuoltomysteeri?

Monilla ylipainoisilla on kielteisiä kokemuksia terveydenhuollosta, koska he kokevat…

  • että tulevat nähdyiksi vain kokonsa kautta
  • että saavat riittämätöntä apua painonhallintaan
  • että useimpien heidän vaivojensa syyksi oletetaan ylipaino
  • että saavat huonompaa kohtelua kuin muut

Tämä aiheuttaa lisää syyllisyyden ja huonommuuden tunteita, mikä saattaa johtaa jopa lääkärikäyntien välttelyyn, jolloin sairaudet jäävät hoitamatta.

Samanaikaisesti terveydenhuoltohenkilökunnan täytyy puuttua ylipainoon, koska se tutkitusti linkittyy moniin sairauksiin. Heidän hyvä tarkoituksensa on auttaa asiakasta tervehtymään.

On mysteeri, miksi terveydenhuollon ja asiakkaan näkökulmat eivät kohtaa. Miten tilannetta voisi parantaa?

Vaakakapina haastaa kaikki tahot yhdessä ratkaisemaan #terveydenhuoltomysteeriä.

  • Vaakakapina - kansanliike, joka mursi pikadieettien vallan

    Kenenkään ihmisarvo ei ole kiinni kehon koosta

    Vaakakapina veti lääkärit, ministerit, kuntokeskukset ja ikilaihduttajat mukaan rintamaan. Kampanja mursi läskimyyttejä ja haastoi purkamaan kehovihan kulttuuria. Kun ihminen pitää itsestään, hän alkaa haluta itselleen hyviä asioita.

  • Sadun joulukirje: "Ajattelen edelleen, että ihminen on ihana!"

    Olkaamme kanssalaisia, ehdottaa Satu Lähteenkorva

    Millainen kulunut kapinavuosi on ollut Vaakakapinan psykologi Satu Lähteenkorvan näkökulmasta? Tässä Sadun joulukirje! Rakkaat vaakakapinalaiset ja sen rohkeat tukijat, En ole haikealla mielin, en, vaikka kohdallani päättyy yksi vaihe kapinassa, kun tehtäväni asiantuntijan roolissa päättyy. Olen saanut oppia paljon, enemmän kuin arvaatkaan.

Uusimmat sisällöt - Vaakakapina