Hyppää pääsisältöön

Tuhkimotarinoiden Eijan tytär on ylpeä vahvasta äidistään

Tuhkimotarinoiden Eijan tytär Viivi kirjoittaa äidilleen kirjeen.
Viivi kiittää ja kannustaa kirjeessä äitiään kohti muutosta ja uutta. Tuhkimotarinoiden Eijan tytär Viivi kirjoittaa äidilleen kirjeen. Kuva: Yle/Tuhkimotarinoita tuhkimotarinoita

Eijan tytär kirjoitti äidilleen kiitoskirjeen. Viivi toivoo äidin irrottautuvan menneestä henkisesti ja myös fyysisesti Tuhkimotarinoiden hemmotteluviikon aikana.

Äiti!
Et saanut parhaita lähtökohtia elämääsi; vanhemmat, joiden tulisi olla lapsen tuki ja turva ja antaa hyvät eväät elämään, eivät sitä sinulle suoneet. Ei lapsen pitäisi kuulla isänsä suusta, kuinka on olemassaolollaan pilannut tämän elämän. On hienoa, ettet ole äitinä mennyt samaa polkua. Tiedän, että olet halunnut antaa meille paremman lapsuuden kuin itselläsi oli. Olen hyvin kiitollinen siitä.

Olen kiitollinen kaikesta, mitä olet minulle antanut. Olet ollut tukenani vaikeina aikoina. En ehkä itse ole aiemmin osannut olla sinun tukenasi, kuten olisin halunnut. Vanhemmiten olen kuitenkin oppinut ymmärtämään asioita eri tavalla. Toivon, että pystyt halutessasi turvaamaan minuun. Olet käynyt pitkän matkan päästäkseen irti menneisyyden kahleista. Moni ei jaksaisi sitä pää pystyssä. Olet vahva ja olen ylpeä sinusta.

Kaiken tämän kokemasi jälkeen juuri tämä hetki tuntuu oikealta ajankohdalta irrottautua vanhasta ja mennä kohti uutta. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Toivon sinun saavan tulevasta muuttumisviikosta uusia kokemuksia ja tyylivinkkejä. Tämä on sinun viikkosi, nauti siitä ansaitusti!

Tyttäresi Viivi

Tuhkimotarinoita-sarja

Tuhkimotarinoiden Nanna istuu sairaalan käytävällä
Tuhkimotarinoiden Nanna istuu sairaalan käytävällä Kuva: Yle/ Mape Morottaja Tuhkimotarinoita

Tuhkimotarinoita-sarjassa kriisin kohdanneet kertovat rohkeasti elämänsä kipeimmästä hetkestä. Miten selviytyä lapsen kuolemasta, julmasta vanhemmasta, veljen itsemurhasta, häpeästä, musertavasta surusta? Kriisin aiheuttaman sisäisen muutoksen jälkeen he haluavat nyt löytää myös oman ulkoisen vahvuutensa ja saada lisää itsevarmuutta. Stylisti Outi Broux matkaa eri puolille Suomea kuulemaan näiden rohkeiden ihmisten tarinoita. Hän auttaa jokaisessa jaksossa yhtä kerrallaan löytämään oman ulkoisen ja sisäisen tasapainonsa. Sarjan on ohjannut Mape Morottaja.


Millaisia tunteita tai ajatuksia tarinat herättävät sinussa? Kommentoi, tykkää ja jaa kokemuksesi Tuhkimotarinoita-sarjan Facebook-sivulla.


  • Tuhkimopäivä: Huutokauppaa, ystäviä ja yksisarvisia

    Huutokauppa ja yksisarvishoito värittivät Anskun päivää.

    Pari vuotta sitten Ansku olisi toivonut tuhkimopäivältään adrenaliinia, laskuvarjohyppyä ja miesstrippareita. Elämäntilanteen vilkastuttua vähän liiaksikin hän lopulta toivoi jotain rauhallisempaa ja ystävät laittoivat tuumasta toimeen.

  • Vahvinkin voi heikolla hetkellä ajautua itsetuhoisuuteen

    Tuhkimotarinoiden päähenkilöt pohtivat selviytymistään.

    Ulla halvaantui 15-vuotiaana ja päätyi pyörätuoliin. Nyt hän ajaa ratamoottoripyörää ja on kahden lapsen äiti. Heikkojakin hetkiä on ollut - ainakin aluksi. Tuhkimotarinoiden kolmannen tuotantokauden päähenkilöt tapasivat ensimmäistä kertaa toisensa Mitä kuuluu, Ulla? -jakson kuvauksissa. He löysivät paljon yhtäläisyyksiä niin toistensa itsetuhoisista ajatuksista, identiteetin rakentamisesta kuin selviytymiskeinoistaankin.

  • TUHKIMOTARINOITA - Mitä heille kuuluu nyt?

    Mitä Tuhkimotarinoiden päähenkilöille kuuluu nyt?

    TUHKIMOTARINOITA - Mitä heille kuuluu nyt? -sarjassa ohjaaja Mape Morottaja haluaa tietää mitä Tuhkimotarinoiden päähenkilöiden elämässä on tapahtunut kuvausten jälkeen ja kutsuu heidät kylään.

  • Miltä tuntuu pelätä, että läheinen tappaa itsensä?

    Nannan mieli särkyi ja veli pelkäsi Nannan satuttavan itseää

    Nannan pikkuveli teki itsemurhan. Isosiskon mieli särkyi. Hän päätyi yrittämään itsemurhaa ja lopulta mielisairaalaan. Pikkuveli Jussi oli menettänyt juuri veljensä ja joutui nyt pelkäämään siskonsa elämän puolesta. Miltä tuntuu pelätä läheisensä satuttavan itseään?