Laulujen sanoittaminen ei ole enää vain huonoa runoutta, sen todisti viimeistään Bob Dylanin kirjallisuuden Nobel-palkinto. Dylanin voitto on innostanut myös suomalaiset tekemään omia biisejä. Puoli seitsemän juontaja Mikko Kekäläinen uskaltautui biisileirille ja teki elämänsä ensimmäisen oman kappaleen.
Musiikin ystävät ovat aiempaa kiinnostuneempia siitä, miten heidän mielibiisiensä sanat ja sävelet ovat syntyneet. Harrastajasäveltäjien ja -sanoittajien yhdistyksessä Kertsissä on havaittu, että omien biisien tekeminen on myös yhä suositumpi harrastus.
– Siitä kertoo jo se, miten paljon laulun tekemiseen liittyviä leirejä järjestetään ja miten paljon sinne löytyy osallistujia, Jutta Annala Kertsistä kertoo.
Annala uskoo, että osasyynä lauluntekjiöiden arvostuksen nousussa on muusikko Bob Dylanin viime vuonna saama kirjallisuuden Nobel-palkinto,
– Dylanin palkinnon myötä laululyriikalle annettiin arvostus omana kirjoittamisen lajinaan. Biisien lyriikat eivät ole vain huonoa runoutta, niin kuin niitä on joskus aiemmin kuvattu.
Lauluntekijät Jutta Annala ja Tuija Rantanen opettavat lauluntekemistä Kertsin järjestämillä kursseilla. Elokuussa he järjestivät kurssin, jolle osallistui myös Puoli seitsemän juontaja Mikko Kekäläinen.
Mikko Kekäläisen ensimmäinen biisi
Kekäläinen ei ole musiikin parissa mikään noviisi ja hän on näyttänyt taitojaan myös Puoli seitsemän lähetyksissä. Hän on soittanut rumpuja Martti Vainaa ja Sallitut Aineet -yhtyeessä, jonka kappale Pelimies oli vuoden 2005 kovin hitti. Mutta ennen biisintekokurssille osallistumistaan Kekäläinen ei ollut tehnyt yhtään omaa kappaletta.
Sellainen syntyi viikon kestävällä biisileirillä yhdessä Saana Karikummun ja Marika Kettusen kanssa.
Leirillä Kekäläinen havahtui siihen, kuinka yksinkertaisia monet hänen mielikappaleensakin ovat. Ja juuri siksi ne toimivat.
– Kun niitä rupeaa purkamaan niin huomaa, että tässähän on juuri ne kolme sointua, jotka on kaikissa maailman hyvissä biiseissä. Siihen vain joku oma oivallus päälle. Sellainenkin biisi voi olla hyvä. Ja usein onkin.
Biisintekeminen vaatii rohkeutta
Mistä sitten syntyy hyvä kappale? Kertsin Tuija Rantasen mielestä kappale on onnistunut silloin, kun siitä välittyy jokin tunne tosi yksinkertaisessa muodossa.
– Biisin tekeminen vaatii rohkeutta.
Viikon kestäneen laulukurssin aikana kurssin vetäjät näkevät, kuinka osallistujat uskaltautuivat olemaan ajan mittaan yhä haavoittuvaisempia.
– Kurssin alussa teksteissä käytetään hyvin yleisiä sanoja, mutta lopulta kappaleista alkaa kuoriutua myös niitä syvempiä merkityksiä. Biisin tekeminen on niin henkilökohtaista, että se vaatii tekijältään rohkeutta, Rantalainen sanoo.
– Biisit sanoittavat elämää, ne ovat kuin päiväkirjan sivuja.
Niin kävi myös Mikko Kekäläiselle. Hänen ensimmäinen kappaleensa on nimeltään Naarmu lattiassa ja se kertoo Kekäläisen 4-vuotiaasta tyttärestä.
Kuuntele koko kappale:
Lisää ohjelmasta
- Suosikkijuontaja Ella Kanninen tekee paluun Mikko Kekäläisen rinnalle Puoli seitsemän -ohjelmaan
- Puoli seitsemän uudistuu – Mikko Kekäläinen saa uuden juontajaparin marraskuussa
- Sukupuolensa korjannut entinen oppilas havahdutti kirjailija Tommi Kinnusen – osaako hän opettajana tukea kaikkia oppilaita