Hyppää pääsisältöön

Tuhkimotarinoiden Eija – Julman isän varjosta

Eija oli kymmenen kuukautta, kun isä ajoi äidin pois. Siitä alkoi tyttären elämä arvaamattoman isän armoilla. Rakkaudettomuuden ja vähättelyn rinnalla Eija pelkäsi isän lyöntejä. Viimeisenä kiusantekonaan isä tuhosi 356 000 euroa käteistä rahaa, jotta Eija ei saisi perintöä.

Eija jäi vauvana asumaan isälleen, kun äiti muutti pois perheen kodista.

– Isä oli erittäin mustasukkainen ja alati epäili äitiä pettämisestä. Isä pahoinpiteli äitiä ja lopulta käski äidin häipyä. Hän sanoi pitävänsä lapset ja näin myös kävi. Oikeus tuomitsi minut ja sisareni isälle, Eija muistelee.

Isä mustamaalasi äitiä ja puhui hänestä aina hyvin negatiiviseen sävyyn.

– Isä antoi kuvan, että äiti oli henkisesti sairas ja täysin kykenemätön äidin rooliin. Uskoin kaiken ja pidin omaa äitiäni karmeana olentona. En voinut ymmärtää, miten joku voi hylätä oman lapsensa.

Isä oli uhannut hylätä Eijan, jos tämä ottaisi yhteyttä äitiinsä. Eija uskoi isän uhkaukseen ja näki äitinsä seuraavan kerran vasta 25 vuotta myöhemmin.

– Lapsuudenkodissani rakkautta ei näkynyt missään. En ikinä istunut isäni sylissä, eikä hän koskaan halannut minua.

Eija kertoo isän olleen katkera avioerostaan, eikä hän nähnyt missään asioissa positiivisia puolia.

Kuva peilistä, josta heijastuu Eijan kasvot ja balleriinasoittorasia
Kuva peilistä, josta heijastuu Eijan kasvot ja balleriinasoittorasia Kuva: Yle / Tuhkimotarinoita Tuhkimotarinoita,tuhkimotarinoiden eija

– Isä kertasi koko meidän lapsuuden omaa avioeroansa ja syytti meitä lapsia elämänsä pilaamisesta. Ajattelin koko lapsuuteni, että oli minun syyni, kun isän elämä oli mennyt pieleen.

Pahinta Eijasta oli kuitenkin isän jatkuva mitätöinti.

– Isä sanoi, että minua ei ole koskaan tähän maailmaan haluttu. Hän sanoi, että olin vahinkolapsi, jota ei ollut toivottu. Totta kai se tuntui pahalta. Hän myös sanoi, ettei minusta koskaan tule mitään, koska olen niin arka, ujo ja hiljainen – uskoin senkin.

Isän kohtelulla oli vaikutusta Eijan itsetuntoon.

– Eihän tuollaisen jälkeen kukaan kovin vahvasti itseensä usko, kun lähimmäinen sanoo, ettei sinusta mitään tule.

”En muista kuinka usein isä minua löi.”

Tuhkimotarinoiden Eija lapsena luistelemassa
Tuhkimotarinoiden Eija lapsena luistelemassa Kuva: Eijan kotialbumi Tuhkimotarinoita
Tuhkimotarinoiden Eija lapsena pyöräilemässä
Tuhkimotarinoiden Eija lapsena pyöräilemässä Kuva: Eijan kotialbumi Tuhkimotarinoita
Tuhkimotarinoiden Eija lapsena hiihtämässä
Tuhkimotarinoiden Eija lapsena hiihtämässä Kuva: Eijan kotialbumi Tuhkimotarinoita

Eija eli lapsuutensa kuullostellen isänsä tunnetiloja. Isällä oli kovia migreenikohtauksia ja hän saattoi raivostua ihan mitättömästäkin syystä.
– Vaikkei isän raivon syy välttämättä aina ollut meissä lapsissa, ei pieni lapsi voinut sitä ymmärtää. Mietin heti, mitä minä nyt tein väärin.

Lapsuus oli varpaillaan elämistä. Oli parempi olla mahdollisimman hajuton ja mauton ja väritön. Näkymätön.
Tuhkimotarinoiden Eija pitää kättä kasvojen edessä
Tuhkimotarinoiden Eija pitää kättä kasvojen edessä Kuva: Yle/ Tuhkimotarinoita Tuhkimotarinoita,tuhkimotarinoiden eija

Eijan tunne isää kohtaan oli pelko. Ja se oli myös fyysistä.

– Pelkäsin, että lyökö isä. Hän saattoi uhata vyöllä ja lyömisellä, enkä enää muista kuinka usein hän oikeasti löi. Ehkä oma mieli suojeleekin näiltä tapahtumilta, mutta yhden kerran muistan varmasti. Isä löi niin lujaa, että kasvoihini tuli näkyvä mustelma. Opettaja kysyi koulussa mistä olin mustelman saanut ja isä oli käskenyt valehdella, että olin tapellut siskoni kanssa. Opettaja uskoi, eikä kysellyt sen enempää.

Eija kertoo, että mustelmat paranivat ajallaan, mutta henkiset jäljet ovat säilyneet tähän päivään saakka. Eija kasteli petinsä aina kymmenvuotiaaksi asti lähes joka yö. Kasteluun etsittiin pitkään syytä, jopa ammattilaisten voimin.

– Olen sitä mieltä, että kastelu johtui yksinkertaisesti pelosta. Mitään fyysistä syytä ei koskaan löytynyt. Kastelu oli isälle taas yksi lisäsyy haukkua minua.

Tuhkimotarinoiden Eija pitää nukkea käsissään
Tuhkimotarinoiden Eija pitää nukkea käsissään Kuva: Yle/ Tuhkimotarinoita Tuhkimotarinoita,tuhkimotarinoiden eija

Eija oli väsynyt pelkäämään isää ja halusi vain pois. Lapsena hän haaveili jopa lastenkodista.

– Ei ollut ketään, keneltä olisi voinut pyytää apua. Ajattelin, että jos katoan, niin isällä on helpompaa, enkä ole enää riesana hänelle. Minulla oli itsetuhoisia, synkkiä ajatuksia jo kymmenvuotiaana, Eija huokaa.

”Ei äiti meitä vapaaehtoisesti hylännyt.”

Vaikka Eijalla ei ollut ketään keneltä pyytää apua, hän selvisi. Ja muutti mahdollisimman pian pois kotoa aikuistuttuaan.

– Tapasin ensimmäisen mieheni ravintolassa, ja aloimme seurustella. Menimme hyvin nopeasti kihloihin, alle vuoden seurustelun jälkeen. Muutimme saman tien yhteen, koska minulla oli niin kiire päästä pois kotoa.

Eijan isä oli päätökseen tyytyväinen, sillä nyt hänellä olisi vapaus tehdä mitä vaan. Hän olisi vapaa velvoitteista ja voisi matkustella niin paljon kuin haluaa.

– Toisin kävi. Isä jäi yksin kotiin. Hän ei tehnyt yhtään ainoaa ulkomaan matkaa sen jälkeen, kun muutin lapsuudenkodistani pois. Ehkä hän sittenkin huomasi olevansa hyvin yksin.

Vuonna 1993, Eijan ollessa 23-vuotias, hän alkoi odottaa esikoistaan Viiviä. Oma äitiys jännitti, sillä Eijalla ei ollut koskaan ollut äidin roolimallia.

– Tunteeni äitiä kohtaan oli pitkään pelkkä viha. Kun itsestäni tuli äiti, heräsi mielessäni kysymys, voiko joku tosiaan vapaaehtoisesti jättää lapsensa sellaisen ihmisen armoille kuin isäni oli. Se tuntui todella pahalta ajatukselta, kun itsellä oli alle vuoden vanha vauva – saman ikäinen kuin itse olin, kun äiti lähti.

Eija päätti ottaa selvää äidistään. Hän löysi äitinsä Turusta ja lähti tapaamaan tätä.

– Äiti oli hämillään, kun seisoin oven takana, eikä hän ensin ymmärtänyt mistä on kyse, mutta kutsui kuitenkin sisään.

Äiti kertoi Eijalle, että hän oli yrittänyt hoitaa kodin ja perheen, mutta isän mustasukkaisuus oli niin pelottavaa, ettei hänellä ollut vaihtoehtoja.

Tuhkimotarinoiden Eijan äiti
Tuhkimotarinoiden Eijan äiti Kuva: Eijan kotialbumi Tuhkimotarinoita,tuhkimotarinoiden eija

– Äiti kertoi, että hänen piti käydä kaupassakin lähes juosten, sillä isä vahti häntä kellon kanssa. Jos kauppareissulla meni isän mielestä liian kauan, oli äiti selvästi ollut jonkun vieraan miehen kanssa viettämässä aikaa. Se oli äidille henkisesti hyvin raskasta.

Äiti pelkäsi isän väkivaltaa. Hän ei uskaltanut enää jäädä ja niin hän jätti kaksi pientä tytärtään isän armoille. Äidin tapaaminen oli Eijalle tärkeää.

– Minulle oli tärkeää saada kasvot nimelle äiti. Oli myös tärkeää kuulla, etten ollut ei toivottu –lapsi. Äiti oli ajatellut meitä usein, ei hän ollut hylännyt. Hän olisi halunnut olla yhteydessä, mutta ei uskaltanut isän vuoksi.

Äidin tapaamisen myötä Eijan viha isää kohtaan kasvoi. Isä oli varastanut häneltä äidin ja normaalin lapsuuden.

Tuhkimotarinoiden Eija pitää nukkea sylissä
Tuhkimotarinoiden Eija pitää nukkea sylissä Kuva: Yle/ Tuhkimotarinoita Tuhkimotarinoita,tuhkimotarinoiden eija

Äitiä Eija ei sen sijaan enää vihannut, hän ymmärsi äitinsä vaikean päätöksen. Silti äiti – tytär -suhteen korjaaminen ei enää onnistunut. Eija ei sen tapaamisen jälkeen nähnyt äitiään enää koskaan.

– En vihannut häntä, mutta ei hänestä myöskään tullut minulle enää äitiä. Kymmenen vuotta sitten näin vahvan unen, jossa naisihminen kuoli. Uni tuli mieleeni, kun sain muutama kuukausi unen jälkeen kirjeen oikeusaputoimistosta ja siinä ilmoitettiin äitini kuolleen. Kun katsoin päivämäärää, muistin uneni. Äidin kuolema tuli uniini, vaikken tiennyt siitä. Ilmeisen vahva side minulla silti oli äitiin, Eija muistelee kyynelsilmin.

Rankka lapsuus ja itsemurhayritys

Vuonna 1997 Eija alkoi odottaa toista lastaan, Aatua. Vauva oli huono nukkumaan ja Eijan arki rankkaa: mies teki pitkää päivä yksityisyrittäjänä, vanhassa omakotitalossa oli remontit kesken, Eija oli yksinäinen ja niskassa painoi koko lapsuuden painolasti. Sitten loppuivat voimat.

– Se oli ihan tavallinen päivä. Mies oli töissä ja touhuilimme aamupäivän lasten kanssa. Olin kuitenkin lopen uupunut, yksin, enkä enää jaksanut. Laitoin lapset katsomaan elokuvaa ja olin varmistanut mieheni kotiintuloajan, jotta lapset eivät jää yksin. Sitten otin lääkkeitä.

Eijan mies tulikin sovittua aikaisemmin töistä ja ehti soittaa ambulanssin. Eija vietiin ensiapuun vatsahuuhteluun. Ensiavussa Eija tuli sen verran tajuihinsa, että tajusi jonkun yrittävän avata hänen suutaan. Ensiapuhoitaja yritti laittaa letkua suuhun vatsahuuhtelua varten.

– Pidin hampaita tiukasti yhdessä, enkä antanut hänen laittaa letkua. Halusin pois. Hän kuitenkin totesi että, jos en avaa suutani, he rikkovat hampaani. Avasin siis pakon edessä suuni. Ja minä häpesin. Häpesin, että en onnistunut. Ensimmäinen ajatukseni oli, että isä oli oikeassa – en onnistunut tässäkään! Eija kertoo itkien.
Eija piti itsemurhayrityksen jälkeen itseään yhtä huonona äitinä kuin omaansa. Hän koki hylänneensä lapsensa.

– En vaan jaksanut enää. Kun on tarpeeksi univelkaa, ongelmat kasvavat. Yksi syy oli myös se, että takaraivooni on istutettu, ettei minua ole kukaan tänne maailmaan lähtökohtaisestikaan halunnut.

Tuhkimotarinoiden Eija itkee
Tuhkimotarinoiden Eija itkee Kuva: Yle/ Tuhkimotarinoita Tuhkimotarinoita,tuhkimotarinoiden eija

Eija pyysi hoitajaa soittamaan isälleen ja kertomaan, että hän on sairaalassa.

– Isä oli vastannut, että hän ei tule. Ilmeisesti isä ajatteli, että tuo lapsi tuottaa hänelle vain häpeää. Se vahvisti ajatustani, etten ole isälleni minkään arvoinen, eikä häntä kiinnosta, miten pärjään.

Isä ei ottanut Eijaan yhteyttä myöskään tapahtuneen jälkeen kysyäkseen, kuinka hän voi. Eija hakeutui terapiaan, jossa työstettiin paljon lapsuuden asioita.

– Ymmärsin, että isän narsistinen käytös oli aika iso osatekijä tässä koko jutussa. Ymmärrys tästä aukaisi monia solmuja, ja pikkuhiljaa omanarvontuntoni alkoi nousta. Ymmärsin, että minä en ollut aina syypää kaikkeen, niin kuin isä oli koko lapsuuteni minulle toitottanut.

Isä valehteli verottajalle antaneensa perintöä – Eija maksoi verot

Itsemurhayrityksen jälkeen Eijalle tuli avioero lasten isästä. Hän tapasi nykyisen miehensä, ja he ovat olleet yhdessä lähes kaksikymmentä vuotta.

– Ensimmäistä kertaa elämässäni tapasin ihmisen, joka rakastaa oikeasti. Meillä rakastetaan, näytetään tunteita ja halataan paljon.

Aivan ongelmitta ei Eija pystynyt uudenlaiseen rakkaussuhteeseen hyppäämään. Menneisyyden varjot pyörivät mielessä.

– Kun on lapsena tullut monta kertaa hylätyksi, on vaikea luottaa ihmisiin. On myös vaikeaa ottaa rakkautta vastaan ilman, että kokee siitä syyllisyyttä. Miettii, mitä minun nyt tarvitsee tehdä, kun tuo toinen rakastaa minua. Pitääkö minun jotenkin hyvittää se. On ollut vaikeaa opetella pyyteetöntä rakkautta.

Eijan isä ei voinut sietää kumpaakaan tyttärensä aviomiehistä.

– Ehkä hän koki jäävänsä kakkoseksi. Hän pisti minut valitsemaan molempien miesteni kohdalla hänet tai perheeni. Valintani oli tietysti selvä, ja hän katkaisi välit.

Eija oli yrittänyt saada isälleen apua, varannut jopa ajan mielenterveyspalveluihin, mutta turhaan.

– Isä ajatteli, että vika on aina muissa. Hän ei tunnistanut omia ongelmiaan eikä siis tarvinnut mielestään myöskään apua. Niin annoin hänen mennä. Näin hänet ainoastaan kerran mummoni hautajaisissa, mutta hän ei katsonut edes päin.

Välirikon jälkeen isä uhkasi tehdä Eijan elämästä helvetin ja moneen otteeseen myös yritti sitä.

Isä muun muassa toi postilaatikkooni yksivuotispäivänäni otetun valokuvan minusta ja sen päälle hän oli laittanut mustan nauhan eli se oli hänen tapansa julistaa minut kuolleeksi.
Tuhkimotarinoiden Eija 1-vuotiskuvassa
Tuhkimotarinoiden Eija 1-vuotiskuvassa Kuva: Eijan kotialbumi Tuhkimotarinoita

Samaan aikaan isä myös ilmoitti verottajalle antaneensa Eijalle perintörahaa, vaikka niin ei ollut tapahtunut. Verottaja alkoi vaatia ilmoituksen myötä Eijalta perintöveroja.

– On käsittämätöntä, että verottaja ei vaatinut mitään kuittia rahoista, jotka isäni väitti minulle antaneensa. Tein valituksen asiasta, mutta jouduin silti maksamaan puolet perintöveroista, vaikken ollut saanut isältäni senttiäkään. Tällä tavalla isä toteutti uhkaustaan tehdä elämästäni helvettiä. Kyse oli pelkästä kiusanteosta.

Viimeisenä tekonaan isä tuhosi 356 000 euroa käteistä rahaa

– Isän kuolema tuli yllätyksenä.

Eija ei ollut ollut yhteydessä isäänsä yli kymmeneen vuoteen, joten puhelu toukokuussa 2016 tuli hänelle täytenä yllätyksenä.

– Isä oli löytynyt hirttäytyneenä. Minusta se oli käsittämätöntä, sillä en olisi ikinä uskonut, että hän tekee itsemurhan – sehän on periksi antamista. Se ei sopinut hänen tyyliinsä. Ehkä yksinäisyys ajoi hänet siihen. Hän oli ajanut kaikki ihmiset pois elämästään. Ei ollut enää mitään syytä elää, Eija toteaa.

Eijan isä oli saanut vuotta ennen traagista kuolemaansa sydänkohtauksen, ja se oli saanut hänet toimimaan. Isä oli myynyt kaiken omaisuutensa, asunnosta lähtien, ja muuttanut sen käteiseksi.

– Isä oli aina sanonut, että hän mieluummin vaikka polttaa rahansa kuin jättää meille lapsille. Ja sen uhkauksen hän myös toteutti. Viimeisenä tekonaan isä tuhosi 356 000 euroa käteistä rahaa. Hänen asunnostaan löytyi ämpärillinen liisteriä, jonne hän oli silpunnut kaikki omaisuutensa myynnistä saamansa käteisvarat.

Mutta isä ei uhkailujensa mukaisesti polttanut rahoja, vaan upotti ne liisteriin.

Tuhkimotarinoiden Eijan isän itsemurhaviesti
Eijalla on tallessa isän jättämä viesti. Tuhkimotarinoiden Eijan isän itsemurhaviesti Kuva: Yle/ Tuhkimotarinoita Tuhkimotarinoita
Seteleitä laatikossa
Isä ei polttanut rahoja, sillä jälkeläisten piti nähdä, mitä he menettivät. Seteleitä laatikossa Kuva: Eijan kotialbumi Tuhkimotarinoita

– Hän ei polttanut niitä, koska silloin emme olisi nähneet, kuinka paljon hän tuhosi rahaa. Rahat piti olla konkreettisemmin näkyvillä, hän halusi näyttää meille lapsille, että tämän menetitte.

Poliisi tutki rahojen alkuperän. Kun poliisille selvisi, että rahat tosiaankin olivat Eijan isän, eikä niitä ollut rikoksella hankittu, palautti poliisi rahat lapsille.

– Konkreettisesti pesin rahaa. Pesin setelit liisteristä ja kuivasin ne pyykkinarulla kylpyhuoneessa. Se oli raskas työ.

Seteileitä pyykkinarulla
Eija sananmukaisesti pesi rahaa. Ennen liisteriin upottamista isä oli leikannut seteleiden hologrammit pois. Seteileitä pyykkinarulla Kuva: Eijan kotialbumi Tuhkimotarinoita

Eija toimitti rahat Suomen pankkiin arvioitavaksi, korvaako pankki rahat kuolinpesälle. Prosessi kesti kuukausia. Eija kertoo, että Suomen Pankilla on hyvin tarkat varotoimet ja todella isot selvitykset, miksi näin iso rahasumma on silputtu ja mistä rahat ovat kotoisin. Syksyllä 2016 Suomen pankista viimein tuli päätös.

– Pankki päätti, että se korvaa koko summan 356 000 euroa perikunnalle.

Eijan tunteet olivat ristiriitaiset. Toisaalta ilo taloudellisesta helpotuksesta, toisaalta huono omatunto – Eija koki etteivät rahat kuuluneet hänelle. Niitä ei ollut rakkaudella annettu, eivätkä ne pystyneet korvaamaan tapahtunutta.

– Olisin vaihtanut koska tahansa ne rahat normaaliin lapsuuteen ja perhe-elämään. Olisin halunnut isän, äidin ja rakkautta. Ei mikään raha korvaa sitä.

Enää ei tarvitse pelätä

Isän kuoleman jälkeen Eija ajatteli päästävänsä helpotuksen huokauksen ja jatkavansa elämää eteenpäin surutta.

– Kyllä se suru sitten kuitenkin tuli. Suru menetetystä isästä, menetetystä toivosta, että isä olisi myöntänyt toimineensa väärin, pyytänyt anteeksi. Ja suru siitä, ettemme saaneet isän kanssa sovittua edes aselepoa.

Helpotusta Eija koki siitä, että enää hänen ei tarvinnut pelätä, mitä isä keksii seuraavaksi.

– Ensimmäisen puoli vuotta pelkäsin, että hän olisi järjestänyt jotain uusia yllätyksiä ennen kuolemaansa, mutta pikkuhiljaa alkoi helpottaa. Nyt voi huokaista ja nauttia elämästä ihan eri tavalla, ilman pelkoa.

– Tällä hetkellä minun on hyvä olla. Omat lapset ovat päässeet hienosti elämässä eteenpäin ja omakin elämä on hyvällä mallilla. Isän mitätöinnistä huolimatta olen pystynyt luomaan uran, perustamaan perheen ja kodin ja elämässäni on rakkautta. Isän varjon väistyttyä nyt on selkeästi uusi lehti kääntynyt elämässäni.

Tuhkimotarinoita-sarja

Tuhkimotarinoiden Nanna istuu sairaalan käytävällä
Tuhkimotarinoiden Nanna istuu sairaalan käytävällä Kuva: Yle/ Mape Morottaja Tuhkimotarinoita

Tuhkimotarinoita-sarjassa kriisin kohdanneet kertovat rohkeasti elämänsä kipeimmästä hetkestä. Miten selviytyä lapsen kuolemasta, julmasta vanhemmasta, veljen itsemurhasta, häpeästä, musertavasta surusta? Kriisin aiheuttaman sisäisen muutoksen jälkeen he haluavat nyt löytää myös oman ulkoisen vahvuutensa ja saada lisää itsevarmuutta. Stylisti Outi Broux matkaa eri puolille Suomea kuulemaan näiden rohkeiden ihmisten tarinoita. Hän auttaa jokaisessa jaksossa yhtä kerrallaan löytämään oman ulkoisen ja sisäisen tasapainonsa. Sarjan on ohjannut Mape Morottaja.


Millaisia tunteita tai ajatuksia tarinat herättävät sinussa? Kommentoi, tykkää ja jaa kokemuksesi Tuhkimotarinoita-sarjan Facebook-sivulla.


Seuraa meitä Facebookissa!