Hyppää pääsisältöön

Huumepoliisien vastapallo

marko niemi, tätä mieltä
marko niemi, tätä mieltä Kuva: Yle, Mot niemi

Olen ollut rikos- ja oikeustoimittajana yli 20 vuotta, mutta Putin-vuodon esitutkintamateriaalin lukeminen sai minut hämilleni. Sen mukaan kollega MTV:stä oli ollut puhelimitse yhteydessä entiseen huumepoliisin pomoon Jari Aarnioon yli 400 kertaa vuoden 2013 aikana.

Minulla ei ole koko urani aikana ollut ketään niin tärkeää syväkurkkua, poliisia tai konnaa, että olisin ollut häneen yhteydessä edes joka viikko. Viikoittaisestakin kanssakäymisestä kertyisi vuodessa vain 52 yhteydenottoa – jos edes jouluviikkoa ei malttaisi pysyä erossa.

”Vastapallo tulee, se on varmaa ja sen laajuutta/voimakkuutta tulette hämmästelemään”, totesi Helsingin huumepoliisin rikosylikonstaapeli keskusrikospoliisin jengiasiantuntija Kimmo Kylmäkoskelle tämän työhuoneessa puolitoista vuotta ennen Putin-kohua. Sitaatti on Kylmäkosken kuulustelukertomuksesta..

Putin-vuodon esitutkintamateriaalin mukaan Putinin nimen vuotaminen MTV:n rikostoimittaja Pekka Lehtiselle oli vain yksi osa tätä ”vastapalloa”, joka tarkoittaa keskusrikospoliisin ja etenkin sen järjestäytyneen rikollisuuden seurantaryhmän mustamaalaamista.

Vastapallo on siis Helsingin huumepoliisin kosto sille, että keskusrikospoliisissa (KRP) tehdystä selvityksestä käynnistyi huumepoliisin virkarikosten ensimmäinen tutkintavyyhti vuosina 2007-2008. Se päättyi Helsingin hovissa vasta alkuvuonna 2012, jolloin alkoi myös puhe vastapallosta.

Helsingin poliisin huumetoimiston masinoimaan kostokampanjaan valjastettiin - Kylmäkosken käsityksen mukaan - myös tiedostusvälineet tai tietyt toimittajat MTV:ssä, Suomen Kuvalehdessä ja Iltalehdessä.

Televisiossa Aarnio vähätteli KRP:n esittämiä tietoja rikollisjengien laajentumisesta ja joissakin jutuissa vääristeltiin Kylmäkosken sanomisia.

Putin-vuodosta ei lopulta saatu selvyyttä eikä siitä tullut syytettä. Tutkinnanjohtaja Krista Soukola katsoi joulun alla 2016, että esitutkinta on syytä lopettaa, koska Aarnion ja MTV:n rikostoimittajan välisen viestinnän sisällöstä ei saada tarkempaa tietoa ja on siksi todennäköistä, ettei syytettä nosteta.

28. joulukuuta 2016 kihlakunnansyyttäjä Matias Londen laittoi pisteen Putin-vuodon tutkinnalle. Seuraavana päivänä Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Aarnion kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen törkeistä huumausainerikoksista,

Olin tehnyt Putin-kohusta MOT-ohjelman toukokuussa 2013. Päättelin jo tuolloin Putingate -ohjelmassa, että vuoto liittyi Helsingin huumepoliisin ja keskusrikospoliisin välisiin yhteistyöongelmiin.

Yli 400 kertaa vuodessa

Putin-vuodon esitutkintamateriaalin yksi mielenkiintoinen seikka on Aarnion ja MTV:n rikostoimittajan äärimmäisen tiivis yhteydenpito.

Poliisikuulustelussa MTV:n rikostoimittaja vetosi luonnollisesti lähdesuojaan, kuten tapana on. Kukaan virkakunnasta ei suostunut tunnustamaan vuotaneensa salaisen rekisterin tietoa.

Esitutkintamateriaalin mukaan Lehtisellä ja Aarniolla oli teletapahtumia vuoden 2012 elo-joulukuussa yhteensä 246 soittoa tai tekstiviestiä. Vuonna 2013 puhelinyhteyksiä oli otettu Lehtisen ja Aarnion välillä pitkälti yli 400 kertaa.

Viimeinen viesti kilahti puhelimeen 12.marraskuuta 2013 eli päivänä, jolloin Aarnio pidätettiin. Miten yksittäisen toimittajan ja virkamiehen välillä oli näin paljon työasioita?

Erikoisinta yhteydenpidossa on se, että Putin-uutisoinnin 10.4.2013 jälkeen Lehtisen yhteydenpito siirtyi Jari Aarnion virkakännykästä Aarnion vaimon henkilökohtaiseen kännykkään. Nyt ei enää soiteltu, vaan asiat selvitettiin tekstiviestein.

Epäiltyjen rekisteri eli Epri lähestulkoon halvaantui Putinin, Mika Salon ja muiden vuotojen jälkeen. Poliisit eivät enää uskaltaneet syöttää sinne tietoja epäillyistä tai rikolliseen toimintaan myötävaikuttavista henkilöistä entiseen tapaan.

Valtionsyyttäjä Juha-Mikko Hämäläisen vetämä Epri-tutkinta oli käänteiltään sekava ja vaikea.

Kolmea poliisipäällystöön kuuluvaa henkilöä syytettiin rekisterin sisällön valvomisen laiminlyömisestä. Hovioikeuden jälkeen, helmikuussa 2017, käteen jäi nolla tuomittua. Putinin nimi poistettiin rekisteristä virheellisenä, kun tieto merkinnästä tuli julkisuuteen. Itse Putin-merkinnän laillisuutta ei käsitelty missään oikeusasteessa.

Aiheesta lisää:
Putingate 27.5.2013
Aarnion veljeskunta 9.6.2014
Tynnyrimiehen tunnustus 3.11.2014
Aarnion pesän jakajat 8.5.2017

Muokattu 21.9.2017: lisätty linkit jutun loppuun. MK