Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Syötävä kaupunki pääkuva

Kaupunkiluonnon rikkaus yllätti palkitun luontodokumentaristin

Ketunpoikanen katsoo suoraan kameraan. Jaloissaan poikasella on kuollut kani.
Kettu löytää kaupungeissa helposti ruokaa. Tälle repopojalle kettuemo on tuonut citykanin. Ketunpoikanen katsoo suoraan kameraan. Jaloissaan poikasella on kuollut kani. Kuva: DocArt, Petteri Saario kaupunkiluonto,kettu,petteri saario

Mitä meille tulee mieleen sanasta luonto?

Metsä. Järvenranta. Saaristo. Lappi kuruineen, keroineen ja kairoineen. Jollekulle ehkä suo ja sääsketkin. Monelle luonnosta tulevat mieleen myös kesämökin marjametsät tai lapsuuden suvet maalla.

Luonto on mielissämme useimmiten muualla. Ainakaan se ei ole kaupungeissa.

- Kaupungeissa on luontoa. Ja niin kummalta kun se saattaa kuulostaa, kaupunkiluonto on usein rikkaampaa kuin luonto kaupunkien ulkopuolella, luontodokumentaristi Petteri Saario kumoaa ennakkoluulot.

Petteri Saario tietää, mistä puhuu. Hän on kolmen vuoden ajan kuvannut suomalaisissa kaupungeissa uusinta kaupunkiluonnosta kertovaa Asvalttiviidakot-dokumenttisarjaansa, joka alkaa TV1:ssä lokakuun 3. päivä.

Kaupunkiluonto yllätti

Aiemmin joista, järvistä, saaristoista ja erämaista televisiosarjat tehnyt dokumentaristi ei ollut alun perin järin innoissaan kuvausurakasta kaupungeissa.
- Mitä kiinnostavaa niissä muka olisi, melun ja betonin keskellä? Saario mietti.

Kaupunkiluonto pääsi kuitenkin yllättämään rikkaudellaan ja kuvausten edetessä ennakkoluulot sulivat.

- On ollut hämmästyttävää ja myös hämmentävää huomata, että arvokkaimmat metsämme sijaitsevat nimenomaan kaupungeissa, jos suojelualueet jätetään pois laskuista, Petteri Saario toteaa.

Sarjaa on kuvattu kymmenessä suomalaisessa kaupungissa: Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Porvoossa, Hämeenlinnassa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Turussa, Tampereella ja Oulussa. Asvalttiviidakot on osa Suomen itsenäisyyden virallista juhlavuoden ohjelmaa.

Lähikuva sinisorsanaaraasta ruohikolla. Sorsan nokka on auki.
Kaupungit ovat lintujen valtakuntaa. Lähikuva sinisorsanaaraasta ruohikolla. Sorsan nokka on auki. Kuva: DocArt, Petteri Saario Petteri Saario,sinisorsa,kaupunkiluonto

Luovuus kukkii urbaaneilla ryytimailla

Asvalttiviidakot-sarja tarkastelee kaupunkiluontoa kuudesta eri näkökulmasta.

Yle Luonnon Syötävä kaupunki -sivusto otti kuluneella kasvukaudella varaslähdön Asvalttiviidakot-sarjan avaavan Syötävän hyvä kaupunki -dokumentin teemoihin. Kasvukauden aikana sivustolla on kurkistettu urbaaneille kasvimaille ja sivustolle on Instagramin kautta kertynyt kukkeita kaupunkiviljelykuvia.

2000-luvun kyläyhteisöt syntyvät asvaltin ja betonin keskelle, innokkaiden ja ennakkoluulottomien kolmekymppisten kyläpäälliköiden johdolla.― Petteri Saario

Ruuan kasvattaminen kaupungissa kysyy luovuutta ja viljelmiä nousee kaupungeissa yllättäviin paikkoihin. Luovuuden lisäksi kaupunkiviljelmillä kukoistaa yhteisöllisyys.

- Yhteisöviljelmillä opetellaan uudelleen tekemään asioita porukalla. 2000-luvun kyläyhteisöt syntyvät näin asvaltin ja betonin keskelle, innokkaiden ja ennakkoluulottomien kolmekymppisten kyläpäälliköiden johdolla, Saario huomaa.

Tässä tapaa tosi paljon erilaisia ihmisiä, joita ei muuten koskaan välttämättä tapaisi. Yhteinen nimittäjä on palstaviljely, eikä se esimerkiksi, että on saman ikäinen.― Rakel Liekki

Syötävässä puistossa Helsingin Mustikkamaalla talkoolaiset jakavat sadon, Tampereen Pispalan viljelypalstat ja viljelijöiden Kurpitsatalo keräävät erilaiset ihmiset viljelemään yhdessä. Myös televisiosta tuttu juontaja ja intohimoinen kaupunkiviljelijä Rakel Liekki tietää, että palstaviljely on hauskempaa yhdessä.

- Tässä tapaa tosi paljon erilaisia ihmisiä, joita ei muuten koskaan välttämättä tapaisi. Yhteinen nimittäjä on palstaviljely, eikä se esimerkiksi, että on saman ikäinen, Rakel Liekki toteaa.

Syötävän hyvä kaupunki on myös paljon muuta kuin kaupunkiviljelyä. Hyönteiskokki Topi Kairenius houkuttelee maistamaan Oopperatalon pihalla kasvatettuja kuhnurintoukkia ja Sami Tallberg löytää herkulliset villiyrttisalaattiainekset kaupunkimetsästä.

Kaupunki on ruoka-aitta myös monelle eläimelle. Kettu pyytää poikasilleen citykanin, lokkien lounasruokalana toimii kaatopaikka. Valkoposkihanhet laiduntavat kaupunkien puistoissa.

Mies on kyykyssä kasvimaalla. Miehellä on kädessään kulho, jossa on salaattia.
Dokumentaristi Petteri Saario tutustuu Syötävän hyvä kaupunki -dokumentissa ruuan kasvatukseen kaupungeissa. Mies on kyykyssä kasvimaalla. Miehellä on kädessään kulho, jossa on salaattia. Kuva: DocArt, Petteri Saario Petteri Saario,kaupunkiluonto,kaupunkiviljely,kasvimaat,asvalttiviidakot

Kaupungit ovat lintujen valtakuntaa

Kaupungissa suhisee -dokumentti sukeltaa hämmästyttävän rikkaaseen kaupunkiluontoon. Alati muutoksen kourissa oleva kaupunkiluonto on sopeutuvaista ja kekseliäät ja neuvokkaat eläimet osaavat hyödyntää ihmistä ja ihmisen luomuksia. Linnut ovat kaupunkien kruunaamattomia valtiaita, mutta myös rusakot, lepakot, ketut taimenet ja rupikonnat viihtyvät kaupungeissa.

Oravanpoikanen on ihmisen käsissä. Kädet ojentavat oravan toisen ihmisen käsiin.
Kaupunki on vaarallinen paikka eläimille. Tämä orvoksi jäänyt oravanpoikanen on päässyt hyvään hoitoon. Oravanpoikanen on ihmisen käsissä. Kädet ojentavat oravan toisen ihmisen käsiin. Kuva: DocArt, Petteri Saario Petteri Saario,kaupunkiluonto,orava (laji),asvalttiviidakot

Luontoa ei voi leikkiä loppuun -dokumentissa selviää, että leikki-ikäisen lapsen kunto kehittyy luonnossa leikkiessä paremmin kuin missään ohjatussa liikuntaharrastuksessa.

Kehitys on menossa kuitenkin toiseen suuntaan: Nykylapset viettävät ulkona vähemmän aikaa kuin koskaan aikaisemmin ja lapset kulkevat harrastuksiin ja kouluihin yhä useammin vanhempiensa auton kyydissä. Myös aikuisten ulkona luonnonympäristössä viettämä aika on lyhyessä ajassa romahtanut. Olemme miltei koko ajan sisällä, keinotekoisessa kesäsäässä ja keinovalaistuksessa.

Metsäpäiväkodissa vieraillessa ei voi kuin ihmetellä, mikseivät kaikki päiväkodit ole tällaisia.― Petteri Saario

On kaupunkien päättäjistä kiinni, löytävätkö kaupunkilaiset luonnon läheltään. Lahden kaupunki kerää lasten mielipiteitä kaavoituksen suunnitteluun, Hämeenlinnassa panostetaan metsäeskaritoimintaan.

- Metsäpäiväkodissa vieraillessa ei voi kuin ihmetellä, mikseivät kaikki päiväkodit ole tällaisia. Täällä tuntuu käsin kosketeltava tekemisen meininki ja löytämisen riemu. Lukemista, laskemista ja muita tärkeitä taitoja opitaan omatoimisen touhuamisen ohessa, Petteri Saario ihastelee.

valkoposkihanhiperhe kävelee hiekkatietä, perässä samaa tietä pitkin tulee päiväkotiryhmä.
Pilteistä pidetään huolta. valkoposkihanhiperhe kävelee hiekkatietä, perässä samaa tietä pitkin tulee päiväkotiryhmä. Kuva: DocArt, Petteri Saario Petteri Saario,kaupunkiluonto,Harakka,valkoposkihanhi,asvalttiviidakot

Villejä viherkeitaita ja rauhallisuuden tyyssijoja

Hallitusti hoitamaton -dokumentissa Petteri Saario etsii kaupungeista puunattujen puistojen sijaan villejä viherkeitaita. Helsingin Pitäjänmäellä Pentti Alangon puutarha on kuin suoraan satukirjasta, Vallilasta löytyy asvaltin ja betonin keskeltä kukkea korttelipiha ja Vuosaaressa kivutaan ehkä Suomen kummallisimman luontokohteen huipulle.

Luonnonystävä on tällaisessa pöheikössä erityisen mielissään.― Petteri Saario

Kaupunkiniityt kukoistavat yllättävissä paikoissa ja vehreys kipuaa kaupungeissa myös yläilmoihin katoille. Hämeenlinnan Varikonniemellä ohjaaja vaeltaa luonnon valtaansa ottamalla vanhalla höyrysahalla.

- Luonnonystävä on tällaisessa pöheikössä erityisen mielissään. Vanhan höyrysahan ympäristössä näkee kouriintuntuvasti sen, miten luonto aina lopulta ottaa omansa, olkoon kyse ihmisestä tai ihmisen rakennelmasta, Petteri Saario pohtii.

Tuonenlehto, elämänkehto -dokumentti paljastaa, että hautausmaat ovat todellisia kaupunkien viherkeitaita niin luonnolle kuin ihmisellekin. Hautausmaat ovat niitä harvoja betonierämaiden viheralueita, joita ei tohdita nakertaa rakennusten, teiden ja parkkipaikkojen tieltä.

Mies ravistaa riippumattoa rehevässä puutarhassa, jossa on paljon kukkia. Riippumatosta lentää omenankukan terälehtiä ilmaan.
Helsingin yliopiston kasvitieteellisen puutarhan emeritus-ylipuutarhurin ja maamme tunnetuimman puutarhakirjailijan Pentti Alangon piha tulvii kukkaloistoa. Mies ravistaa riippumattoa rehevässä puutarhassa, jossa on paljon kukkia. Riippumatosta lentää omenankukan terälehtiä ilmaan. Kuva: DocArt, Petteri Saario Petteri Saario,puutarhat,puutarhanhoito,Pentti Alanko,asvalttiviidakot

Kiihtyvällä kaupungistumisella kohtalokkaita seurauksia

Luonto parantaa -jaksossa luonto hellii niin mieltä kuin ruumista. Dokumentissa pulahdetaan hyiseen avantoon ja luonnon avulla toipuneet kaupunkilaiset kertovat tarinansa.

Kaupunkilaisten olisi syytä säilyttää kosketus luontoon, muutoin yhä kiihtyvällä kaupungistumisella on kohtalokkaita seurauksia terveydellemme. Jos emme ole lähikontaktissa luontoon, vastustuskykymme kehittyminen jää puolitiehen. Seurauksena on monien vakavien sairauksien, kuten allergioiden, astman ja diabeteksen yleistyminen.

Luonto. Kerrassaan ihmelääke.― Petteri Saario

- Se mitä me syömme, mitä me juomme, mitä me kosketamme ja mitä me hengitämme, se on tässä urbaanissa ympäristössä mikrobiologisesti rajusti köyhtynyt. Me juomme tapettua vettä, me syömme tapettua ruokaa, me hengitämme urbaania tapettua ilmaa ja me kosketamme tapettua asvalttia ja betonia. Pääkaupunkiseudulla kymmenellä prosentilla väestöstä on lääkärin tekemä astmadiagnoosi. Onhan se nyt tolkuton prosentti, allergiatutkija Tari Haahtela lataa.

Uusi tutkimustieto osoittaa kiistatta, että lähiluonto on kaupunkilaisten terveydelle, hyvinvoinnille ja viihtymiselle paljon tärkeämpää kuin olemme aiemmin ymmärtäneet. Kuta useampi meistä asuu kaupungissa, sitä oleellisempaa on lähellä sijaitsevien luontokohteiden säilyminen.

- Säästynyt luonto kun tuo niitä kovasti kaivattuja säästöjä vähentyneinä terveydenhuollon kustannuksina. Ja mikä parasta, viihdymme työelämässä paremmin ja pidempään, kunhan pääsemme riittävän usein luonnon helmaan. Luonto. Kerrassaan ihmelääke, Petteri Saario summaa.

Ihmisiä kalastamassa rannalla. Maassa on hento lumipeite, vesi on sulaa. Taustalla on taloja.
Helsingin Vanhankaupunginlahti on luontohelmi, josta kaupunkilaiset saavat virkistystä. Ihmisiä kalastamassa rannalla. Maassa on hento lumipeite, vesi on sulaa. Taustalla on taloja. Kuva: DocArt, Petteri Saario Petteri Saario,virkistyskalastus,Vanhankaupunginlahti,asvalttiviidakot

Asvalttiviidakot-sarja TV1:ssä 3.10.2017 klo 20 alkaen:

Osa 1: Syötävän hyvä kaupunki ti 3.10.2017 klo 20
Osa 2: Kaupungissa suhisee ti 10.10.2017 klo 20
Osa 3: Luontoa ei voi leikkiä loppuun ti 17.10.2017 klo 20
Osa 4: Hallitusti hoitamaton ti 24.10.2017 klo 20
Osa 5: Tuonenlehto elämänkehto ti 31.10.2017 klo 20
Osa 6: Luonto parantaa ti 7.11.2017 klo 20

Uusinnat maanantaisin klo 12.05. Kaikki jaksot julkaistaan Yle Areenassa 3.10. ja ne ovat katsottavissa kuuden vuoden ajan.

Artikkelissa ohjelman uusinta-aika muutettu 9.10.2017 klo 12.54.

Kommentit

Luonto

  • Minnan kääpäkävelyn valmentajat vinkaavat: Näin löydät elämää metsästä

    Metsäluonnon asukkaista valtaosa on pieniä ja piilottelevia.

    ”Onko totta että mitä enemmän metsässä hidastaa ja rauhoittuu, sitä paremmin huomaa ympäröivää luontoa – sen erilaisia muotoja, värejä, yksityiskohtia ja kauneutta? Ja sitä pienempiä ja vaivihkaisempia tapahtumia pääsee näkemään?” Lähden testaamaan tätä ajatusta Evolle, jossa sijaitsee eräs Etelä- Suomen laajin vanhan metsän alue. Metsäluonnon asukkaista valtaosa on hyvin pieniä ja piilottelevia. Aion sukeltaa tähän hiljaiseen maailmaan.

  • Metsän viisi vihreää veljestä – Pihlaja

    Kirjailija Anni Kytömäen herkkä luonnehdinta pihlajasta.

    Kotipihan pihlaja on lapselle usein ensimmäinen puu: siinä on monta haaraa, oksia alhaallakin, sen syliin on helppo kiivetä. Jos putoaa, putoaa matalalta

  • Tutkija: ”Ilman sieniä Suomessa ei olisi metsiä"

    Maapallo olisi hyvin erilainen paikka ilman sieniä

    Ilman sieniä Suomessa ei ehkä olisi metsiä, sillä männyt, kuuset ja muut puumme esiintyvät aina yhdessä sienikumppanin kanssa. Sienet pysäyttivät myös fossiilisten polttoaineiden synnyn: lahottajasienten kehittyminen kivihiilikaudella pysäytti eloperäisen materiaalin kertymisen maanpinnalle.

  • Mielistele Mielikkiä, lepyttele Tapiota! Metsän henget päättivät ihmisen kohtalosta vielä muutama sata vuotta sitten – riskejä henkien palvonnassa ei otettu

    Mikä oli Tapion pöytä, mihin vaikutti karhun ruokatorvi?

    Vielä sata vuotta sitten suomalaiset lepyttelivät ja palvoivat metsän henkiä ja haltioita välttyäkseen vahingoilta ja onnettomuuksilta. Koko ihmisen elämä oli tiukasti sidoksissa metsään. Tiedätkö sinä, mikä oli karsikkopuu tai Tapion pöytä? Entä mihin tarvittiin karhun ruokatorvea ja kynttä?

  • Unohdetusta kaarnikasta voisi tulla mustikan veroinen hittimarja

    Variksenmarja on erinomainen mehu- ja hillomarja.

    Suomalainen supermarja, terveellinen kuin mikä, helppo poimia, mehukas ja maukas säilöä, sato onnistuu lähes aina – tämänkö me jätämme karhuille? Vieläkin moni luulee variksenmarjaa syömäkelvottomaksi, vaikka kaarnikassa on elimistöä suojaavia antioksidantteja jopa enemmän kuin muissa luonnonmarjoissa. Ota parhaat säilöntäreseptit talteen.

  • Avara luonto syksyllä 2018

    Avaran luonnon uusia luontodokumentteja lauantaisin TV1:ssä.

    Avaran luonnon dokumentteja syksyllä 2018. YLE TV1 lauantaisin klo 18:45. (Uusinta sunnuntaisin klo 8:05)

  • Merisää - Kotka Rankki: "Ohutta yläpilveä" on nyt historiaa

    Untuvapilvet olivat tuttuja saaren varusmiehille.

    Radion rannikkoasemien merisäätiedotus aloitetaan idästä. Listan toinen sääasema on Kotkan edustalla sijaitseva Rankin saari. Saarelta on tehty havaintoja muun muassa uhanalaista ja vaarantuneista lintulajeista. Linnakesaari avautui yleisölle vasta hiljattain.

  • Oletko luolaihminen – tunnetko Suomen rotkot ja onkalot? Testaa tietosi!

    Suomi on tuhansien luolien maa

    Sinäkö Suomen Indiana Jones vai kenties vasta Junior? Suomi ei ole ainoastaan tuhansien järvien, vaan myös tuhansien luolien maa. Valtaosaan niistä liittyy jokin kiehtova tarina – salakuljetusta, piilopaikkoja, piruja ja pontikan keittoa. Luola on tarjonnut ihmiselle suojan mitä erilaisimmista syistä. Testaa tietosi Suomen luolien historiasta, arkeologiasta ja geologiasta.

  • Tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa? Tee Yle Luonnon testi

    Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää.

    Suomi on ollut vuosimiljoonien aikana useita kertoja paksun mannerjäätikön peitossa. Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää, siirsivät ja siloittivat kiviä sekä kallioita. Paljasta sisäinen geologisi ja testaa, tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa.

  • Sukeltavia vesilintuja: Haahka

    Koiraan soidinääni on matala ja kumea.

    Haahka on suurin sorsamme, sinisorsaakin isompi ja rotevampi. Koiras on päältä valkoinen, ja alapuoli, peräpää ja päälaki ovat mustat, niska vihreä. Naaras on mustaraitaisen tummanruskea. Luisun otsan vuoksi pään sivuprofiili on kolmiomainen. Koiraan soidinääni on matala ja kumea ”auu, au-huuo”. Naaraan ääni on karheaa rotkotusta ”rok-rok-rok”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Alli

    Alli on pohjoisimman Lapin harvinainen pesimälintu.

    Alli on liki telkän kokoinen, mutta hennompi ja palleromaisempi. Kesällä selkäpuoli on tummanruskea, vatsa valkoinen, naama vaalea eroten tummemmasta rinnasta ja päästä. Koiraan keskimmäiset pyrstösulat ovat jouhimaiset. Naaras on himmeämpi. Syksystä kevääseen koiraan selkäpuoli on vaaleanharmaa, kaula ja pää valkoiset. Talvipukuisen naaraan valkeahkossa päässä on tumma päälaki ja kaulansivu. Allin kutsuääni on nenäsointinen ”a-al-li, aa-al-li…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Kuikka

    Kuikat lähtevät Mustallemerelle elo–lokakuussa.

    Kuikka on sinisorsaa selvästi isompi ja pitkänomainen. Sillä on paksu kaula ja jykevä tikarimainen nokka. Keskellä mustaa selkää on valkoista ruutukuviota. Kurkku on musta ja kaulan sivut valkojuovaiset. Soidinääni on kantava, kuulas ”kuuik-ko-kuik-ko-kuik-ko…”, josta laji on saanut nimensäkin.

  • Sukeltavia vesilintuja: Mustalintu

    Mustalintukoiras on musta, nokassa keltaista.

    Lähes sinisorsan kokoisella, tanakalla mustalinnulla on melko lyhyt ja ohut kaula. Koiras on kokonaan musta, vain nokan päällä on keltaista. Läheltä nokan tyvellä näkyy musta kyhmy. Naaras on tummanruskea päälakea myöten, mutta poski ja kaulansivu ovat vaaleat ja nokka harmaa. Koiraan soidin- ja lentoääni on pehmeä vihellys ”hjy, hji-hjy”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Uivelo

    Uivelokoiraan pää ja eturuumis on valkoinen.

    Uivelo on selvästi sinisorsaa ja jonkin verran telkkääkin pienempi, typäkkä ja lyhytnokkainen sorsalaji. Koiraan pää ja eturuumis on vitivalkoinen, kyljet harmaat ja selkä mustajuovainen. Päässä on musta täplä silmän ympärillä ja musta juova niskassa. Ruskeanharmaan naaraan päälaki on punaruskea, kurkku laajalti valkoinen. Koiraan soidinääni on vaimeaa narinaa ”gurrr-ik”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Tukkakoskelo

    Tukkakoskelo on yleinen koko Suomessa.

    Tukkakoskelo on sinisorsan kokoinen mutta pitkänomaisempi. Pää on melko pieni ja kaula lyhyehkö ja ohut. Koiraan selkä ja pää ovat mustat, kupeet ja peräpää harmaat, rinta punertavanruskea. Niskassa harottaa siirottava töyhtö. Naaras on harmaa, ja ruskeanpunaisen pään ja vaalean kaulan välinen väriraja ei ole jyrkkä toisin kuin isokoskelolla. Ääni on pehmeästi narskuttava ”bra-bra…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Isokoskelo

    Isokoskelon tavallisin ääni on karhea ”prra-prra…”

    Isokoskelo on sinisorsaa suurempi ja pitkänomaisempi ja sillä on ohut ja pitkä punainen nokka. Koiraan alapuoli on valkoinen, yläpuoli ja pää mustat. Vaaleanharmaalla naaraalla on punaruskea pää ja valkoinen kaularengas.

  • Sukeltavia vesilintuja: Mustakurkku-uikku

    Mustakurkku-uikku on vain tavin kokoinen.

    Vain tavin kokoisen, palleromaisen mustakurkku-uikun kaula on melko pitkä ja nokka hyvin lyhyt. Pää ja selkä ovat mustat, kaula ja kupeet ruosteenpunaiset. Ohimoilla on kirkkaanoranssit töyhdöt. Nuoren alapuoli on vaalea, kaula ja pää tummin juovin. Soidinääni on värisevää liverrystä ”hvi-äärrh, hy-äärrh”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Härkälintu

    Härkälintu on vähän silkkiuikkua pienempi.

    Härkälintu on vähän silkkiuikkua pienempi, ja sillä on lyhyempi ja paksumpi, ruosteenpunainen kaula. Siitä erottuvat selvästi vaaleat posket ja musta päälaki, eikä päässä ole töyhtöjä. Ruumis on tummanruskea. Nuoren yksilön päässä on mustia juovia. Soidinääni on härkämäistä mylvintää ja ulvahtelua, joka vaihtuu välillä porsasmaiseksi kiljunnaksi.

  • Sukeltavia vesilintuja: Silkkiuikku

    Soidinäänenä mm. koriseva ”korr, krra-aahr”.

    Silkkiuikun ruskea ruumis on pienempi kuin sinisorsan mutta valkoinen kaula pitempi. Leuassa ja päälaella on ruskeita höyhenröyhelöitä. Ne puuttuvat syksyisiltä nuorilta yksilöiltä, joiden vaaleassa päässä on tummia pitkittäisjuovia. Äänekkään silkkiuikun soidinääniä ovat koriseva ”korr, krra-aahr”, nenäsointinen ”gang gang” ja terävä ”vrek-vräk…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Tukkasotka

    Ääni on karheaa narskutusta ”krra-krra…”.

    Tukkasotka on telkän kokoinen, ja sillä on lyhyt ruumis ja iso pää. Mustalla koiraalla on valkoiset kyljet. Niskatöyhtö näkyy läheltä (kun pää kuiva, ei sukeltelun jälkeen). Naaras on tummanruskea, ja sillä on koiraan lailla kirkkaankeltainen silmä. Ääni on karheaa narskutusta ”krra-krra…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Telkkä

    Telkkäkoiraat lähtevät etelään jo kesäkuussa.

    Sinisorsaa pienemmällä telkällä on pyöreähkö ruumis ja kolmikulmainen pää korkean otsan vuoksi. Koiraan rinta ja kylki ovat valkoiset, pää, selkä ja takapää mustat. Poskessa on valkoinen täplä. Harmaalla naaraalla on ruskea pää ja valkoinen juova kyljessä

  • Sukeltavia vesilintuja: Punasotka

    Punasotka on sinisorsaa pienempi.

    Sinisorsaa vähän pienempi punasotka on pyöreähkö, paksukaulainen ja lyhytpyrstöinen. Sillä on melko iso nokka ja luisu otsa. Koiraan ruumis on valtaosaksi vaaleanharmaa, rinta ja peräpää mustat. Pää on tumman ruskeanpunainen. Naaras on harmahtavan vaaleanruskea, mutta poski on muuta ruumista vaaleampi. Lennossa paljastuu leveä vaalea siipijuova. Koiraan soidinääni on vingahtava ”vi-vivih…”, naaraan kutsuääni koriseva ”krrah-krah…”.