Hyppää pääsisältöön

Puoli seitsemästä tuttu Päivikki aloittaa Ykkösen uutena kuuluttajana

Kuuluttaja Päivikki Koskinen.
Päivikki Koskinen on uusi kanavajuontaja. Kuuluttaja Päivikki Koskinen. Kuva: Johanna Kannasmaa/Yle Kuvapalvelu päivikki koskinen

Yle TV1:n kuuluttajat saavat tänään torstaina 21.9.2017 tervetullutta vahvistusta tiiminsä. Uutena ruutukasvona aloittava Päivikki Koskinen on tuttu Ykkösen suositusta Puoli seitsemän -ohjelmasta.

Päivikki Koskinen, 37, tuuraa jatkossa Ykkösen kuuluttajia aina tarvittaessa. Kokenut toimittaja on innoissaan uuden edessä, ja tv-kameroita esiintymisen konkari ei pelkää. Päivikin ensimmäinen esiintyminen ruudussa on tänä iltana kello viiden uutisten jälkeen.

"Vähän jännittää, mutta olen kauhean iloinen kun pääsen kokeilemaan uutta. Haasteitahan ihminen kaipaa", Päivikki naurahtaa, mutta muistuttaa että hän jatkaa yhä myös Puoli seitsemässä.

Päivikki on tutustunut viime viikot uuteen tiimiinsä ja hän on otettu, kuinka lämpimästi hänet on toivotettu tervetulleeksi kuuluttajaperheeseen.

"Olen saanut lämmintä tukea, ja olen ollut yllättynyt miten paljon kuuluttajat tekevät piilossa tehtävää työtä. Kuuluttajat miettivät tosi tarkkaan, mitä katsojat haluaisivat ja mitä heidän olisi hyvä kuulla."

Päivikki Koskinen on uusi kuuluttaja Ykkösellä.
Päivikki Koskinen Ylen studioilla ennen kuuluttajavuoronsa alkua. Päivikki Koskinen on uusi kuuluttaja Ykkösellä. Kuva: Maria Jungner päivikki koskinen

Tv-katsojana Päivikki pitää erityisesti luonto-ohjelmista. Omia suosikkijuontajia ruudussa ovat oman tyylinsä takana seisovat persoonat.

"Maria Veitola on suuri idolini. Tykkään hänen persoonastaan ja läsnäolostaan. Tykkään myös Sanna Ukkolan tyylistä ja rakastan Puoli seitsemän Susannaa ja Mikkoa."

Kommentit
  • Hartausohjelmissa kysellään toivoa ja lohdutusta Ukrainan tilanteeseen

    Television ja radion hartausohjelmissa rukoillaan rauhaa.

    Hartausohjelmissa rukoillaan rauhan puolesta ja etsitään rohkaisua levottomuuden keskelle. Ukrainan tilanne näkyy ja kuuluu lähipäivinä sekä televisio- ja radiojumalanpalveluksissa, aamu- ja iltahartauksissa että Pisara-ohjelmassa. Sunnuntaina 13.3. klo 10 lähetetään myös suorana Yle TV1:llä ekumeeninen ja uskontojen välinen Rauhanrukous Ukrainan puolesta.

  • Alkuvuoden hartausohjelmissa uskon pohdintaa ja postikortteja maailmalta

    Radion ja tv:n hartausohjelmissa toivoa sävelin ja sanoin.

    Vuoden 2022 alkupäivinä on tarjolla runsas kattaus hartausohjelmia. Televisiossa nähdään arkistojen kätköistä nostalginen jumalanpalveluslähetys Lakeuden Rististä. Loppiaisena pohditaan lähetystyötä Nojatuolikirkossa. Radiossa kuullaan mm. moderni Verkoston jumalanpalvelus Munkkiniemestä sekä eri-ikäisten yhteisöllinen radiomessu suorana Haapajärven kirkosta. Radiohartauksissa saadaan postikortteja maailmalta. Musiikkina jumalanpalveluslähetyksissä kuullaan niin kanteleen helkyntää kuin urkuja ja bändimusiikkia.