Hyppää pääsisältöön

Tuhkimotarinoiden ohjaaja: ”Ohjelmaan hakijoista huokuu voima ja sisu”

Tuhkimotarinoiden ohjaaja ohjeistaa kuvausten juhlayleisöä.
Tuhkimotarinoiden ohjaaja Mape Morottaja ohjeistaa juhlakansaa loppuhuipennus-kohtausta varten. Tuhkimotarinoiden ohjaaja ohjeistaa kuvausten juhlayleisöä. Kuva: Sanna Hautamäki / Yle Tuhkimotarinoita,mape morottaja

Tuhkimotarinoihin on viimeisen viiden vuoden aikana hakenut mukaan yli 500 naista ja muutama mies. Se on mieletön määrä tarinoita, jotka kaikki olisivat ansainneet oman ohjelmansa.

Meille lähetetyt tarinat ovat kertoneet muun muassa lapsen huumeriippuvuudesta, vaikeasta sairaudesta, omaisuuden ja luottamuksen katoamisesta, läheisen kuolemasta, henkisestä romahduksesta – monenlaisesta surusta ja murheesta.

Olen lukenut jokaisen noista tarinoista. Päällimmäinen tunteeni hakemuksia lukiessani on ollut myötäylpeys. Myötäylpeys näiden tarinansa jakaneiden ihmisten rohkeudesta, sisusta ja taidoista selviytyä. Suru ei ehkä poistu koskaan kokonaan heidän elämästään, mutta he ovat oppineet elämään arpiensa kanssa.

He kertovat kuinka selviytyminen on vienyt aikaa, henkäys kerrallaankin on tuntunut välillä liian nopealta etenemiseltä. He ovat kuitenkin pakottautuneet takaisin arkeen. Oppineet käymään kaupassa ilman itkua, juomaan aamukahvinsa yksin, vaikkei puoliso ole enää jakamassa sitä, menemään pystyssä päin ihmisten eteen, vaikka sydän on riekaleina.

Elämän raskaista kohtaloista ja tapahtumista huolimatta ihmiset uskovat parempaan ja heistä huokuu mieletön sisäinen voima. Moni onkin todennut, että elämän kriisien myötä pelko poistuu ja tulee olo, että tämän jälkeen selviän mistä tahansa. Jano elämää kohtaan kasvaa ja jäljellä olevasta ajasta tulee arvokkaampaa.

Toinen merkittävä asia ovat läheiset. Harva täällä yksin pärjää ja selviää. Tarvitaan lohduttava olkapää ja tukeva kanssakulkija. Yhden ihmisen kriisistä tulee yleensä koko suvun ja ystäväpiirin kriisi ja siitä selvitään yhdessä.

Kuvaajat kuvaavat Tuhkimotarinoita -ohjelmaa puutarhassa
Tuhkimotarinoiden kuvausryhmä venyy moneen. Kahvihetki kehitysvammayksikössä. Kuvaajat kuvaavat Tuhkimotarinoita -ohjelmaa puutarhassa Kuva: Mape Morottaja / Yle Tuhkimotarinoita

Usein kysytään, millä perustein valitsemme ihmiset mukaan ohjelmaan. Valinta onkin se vaikein, mutta myös tärkein vaihe ohjelman teossa. Ihmisen tarina on Tuhkimotarinoissa kaiken lähtökohta. Sen ympärille rakennetaan kaikki muu. Lisäksi yritämme löytää keskenään mahdollisimman erilaisia tarinoita. Ihmisen on täytynyt myös käydä jo kriisinsä läpi, niin että elämä on tasapainossa. Emme halua pahentaa tilannetta.

Tuhkimotarinoiden kolmannen kauden jaksoissa on taas toinen toistaan rohkeampia selviytymistarinoita: puolison kuolemasta, perhettä kohdanneesta onnettomuudesta, lapsen menetyksestä, läheisen itsemurhasta, julmasta vanhemmasta, mielen särkymisestä ja erilaisuudesta. Mutta myös ystävyydestä, toivosta, rohkeudesta, selviytymisestä ja uskosta parempaan huomiseen.

Ohjaaja lyö klaffia kuvaajille.
Kuva 1, otto 1. Se on mentävä kerralla purkkiin, sillä yllätystä ei voi uusia. Ohjaaja lyö klaffia kuvaajille. Kuva: Sanna Hautamäki / Yle Tuhkimotarinoita

En pelkää mitä tuleman
En ukkosmyrskyä tai paukkupakkasta
Ne kuuluu kokea

En aio huolehtia
En anna murheen murtaa

On jossain kesä
Jossain ei näy pilvenreunustakaan
Aina jossain laulu raikaa
Jossain ilakoidaan

Jossain tie on vailla mutkaa
Ilman kuopan kuoppaa
On jossain ovi auki
Jossain vieras majoitetaan

- Hei, hei heinäkuu / Mokoma. San. Marko Annala -

Tuhkimotarinoita-sarja

Tuhkimotarinoiden Nanna istuu sairaalan käytävällä
Tuhkimotarinoiden Nanna istuu sairaalan käytävällä Kuva: Yle/ Mape Morottaja Tuhkimotarinoita

Tuhkimotarinoita-sarjassa kriisin kohdanneet kertovat rohkeasti elämänsä kipeimmästä hetkestä. Miten selviytyä lapsen kuolemasta, julmasta vanhemmasta, veljen itsemurhasta, häpeästä, musertavasta surusta? Kriisin aiheuttaman sisäisen muutoksen jälkeen he haluavat nyt löytää myös oman ulkoisen vahvuutensa ja saada lisää itsevarmuutta. Stylisti Outi Broux matkaa eri puolille Suomea kuulemaan näiden rohkeiden ihmisten tarinoita. Hän auttaa jokaisessa jaksossa yhtä kerrallaan löytämään oman ulkoisen ja sisäisen tasapainonsa. Sarjan on ohjannut Mape Morottaja.


Millaisia tunteita tai ajatuksia tarinat herättävät sinussa? Kommentoi, tykkää ja jaa kokemuksesi Tuhkimotarinoita-sarjan Facebook-sivulla.



  • "Mun piti vaan hyväksyä se, että mulla ei ole äitiä"

    Kukaan ei tiennyt, minne Tiinan äiti lähti.

    Äidittömyys jättää jäljen, joka ei lähde koskaan pois. Terapiassa Tiina oivalsi viimein, että vaikka hän kuinka toivoo, hän ei tule koskaan saamaan kaipaamaansa äitiä. Hänen oli päästettävä irti menneisyydestä ja alettava rakentaa omaa elämäänsä. Nykyään Tiina ei ole äitiinsä missään yhteydessä.

  • Yksinhuoltajaäiti joutui jääkiekon kalleuden vuoksi velkakierteeseen, mutta nyt veljekset loistavat - Joonas jopa MM-joukkueessa

    Rahat ei riitä, velat painaa ja elämänilo katoaa.

    "Minulla oli neljä työtä ja velkaakin 10 000 euroa. Joskus ei ollut ruokaakaan kaapissa, mutta kaikista tärkeintä minulle oli, että pojat saavat jatkaa jääkiekkoa! Joku voi sanoa, että oliko pakko tai että turhaa valittamista, mutta halusin, että heillä säilyy edes yksi asia elämässä avioeromme jälkeen. Pojat menettivät eron myötä kodin, kaverit, kielen ja jopa kotimaansa. Minulle oli tärkeää, että he saivat jatkaa jotain, mikä oli heille rakasta", Minna kertoo.