Kuuba oli suurvaltojen kiistakapulana yli viisikymmentä vuotta. Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton kiristyneet välit johtivat vuonna 1962 ohjuskriisiin ja USA julisti Kuubaan kauppasaarron.
Kauppasaarto kurjisti kuubalaisten aineellista elämää, mutta henkisiin arvoihin pakotteet eivät purreet. Kuubasta on tullut lukuisia maailmanluokan taiteiljoita, etupäässä muusikoita.
Yksi heistä on Omara Portuondo. Hän on käynyt useita kertoja Suomessakin 1970-luvulta lähtien. Vuonna 1974 hän vieraili Suomessa kitaristi, laulaja ja lauluntekijä Martin Rojasin kanssa, ja he levyttivät lokakuussa Helsingissä albumillisen lauluja Love Recordsille. Levy oli kannanotto ajankohtaisiin tapahtumiin, Chilen sotilasvallankaappaukseen ja presidentti Salvador Allenden kuolemaan. Ylen Televisioteatterin tuottamassa ohjelmassa Omara ja Martin esittävät studiossa neljä laulua: Siempre es 26, Chile presente, La Bayamesa ja Cuba que linda es Cuba. 1990-luvulla Omara Portuondon ura koki uuden kansainvälisen nousun Wim Wendersin Buena Vista Social Club -elokuvan ja sen myötä syntyneen maailmankiertueen ansiosta.
Vallankumouksen lapset – Kuuba 1977
Vallankumouksen lapset – Kuuba 1977 on palkittu dokumentti 1970-luvun lopun Kuubasta. Vuonna 1978 ensiesityksensä saanut Erkki Vihtosen ohjaama dokumentti esittelee monipuolisesti sosialismin saavutuksia, ja hiukan ongelmiakin.
Arkistopaketti liittyy Teemalla esitettävään historiasarjaan Kuuban tarina, joka kertoo Kuuban historiaa itsenäistymisestä 1800-luvun lopussa nykypäivään asti.