Hyppää pääsisältöön

Tieteen ahdinko muslimimaissa

”Tieteen tilasta on kovin vähän hyvää sanottavaa muslimimaissa, sillä mitään merkittävää ei ole tapahtunut 1100-luvun jälkeen. On surullinen tosiasia, että muslimit eivät ole tehneet yhtäkään merkittävää keksintöä esimerkiksi sähkön, tietokoneiden ja lääketieteen alueilla. Vielä pari vuosikymmentä sitten ilmestyi vain vähän muslimien kirjoittamia tutkimusartikkeleita. Nobel-palkinnon on saanut vain kaksi muslimia: Abdus Salam sai fysiikan Nobelin vuonna 1979 ja Ahmad Zewail kemian vuonna 1999. Molemmat elivät länsimaissa, eikä heidän synnyinmaillaan ollut juuri mitään tekemistä heidän menestyksessään”.

Pikkuisen hymyilevä mies
Pervez Hoodbhoy Pikkuisen hymyilevä mies Pervez Hoodbhoy

Näin pakistanilainen Pervez Hoodbhoy suomii luonnontieteiden ahdinkoa muslimimaissa tuoreessa pakistanilaisen Dawn -lehden artikkelissa. Ydinfysiikan professorina Forman Christian yliopistossa toimiva Hoodbhoy on kirjoittanut lukuisia artikkeleita ja yhden kirjan tieteen ja uskonnon jännitteistä. Pitkänlinjan kansalaisaktivistina hän on kamppaillut rauhan, sananvapauden, koulutuksen ja naisten oikeuksien puolesta.
Hoodbhoy tunnetaan Pakistanissa myös aktiivisena yhteiskunnallisena keskustelijana ja kärjekkäänä kolumnistina. Liberaalina ajattelijana hän puolustaa sekularismia monien pakistanilaisten kollegoidensa tavoin. Uskonnon pitäisi pysyä omalla tontillaan, eikä sekaantua politiikkaan ja tieteen tekemiseen.

Muutama vuosi sitten yhdysvaltalainen Foreign Policy -lehti valitsi hänet maailman 100 vaikutusvaltaisimman ajattelijan joukkoon. Hoodbhoyn mielestä maailman tulevaisuutta varjostavat ilmastonmuutos ja ydinaseiden leviäminen. Lähes yhtä vakavana uhkana hän pitää muslimimaiden ja muiden maiden välistä tietokuilua. - Hoodbhoyn kotimaassa luonnontieteiden heikko tuntemus on johtanut omalaatuisiin tilanteisiin.

Agha Pathanista tuli muutama vuosi sitten Pakistanissa kansallissankari. Tiedepiireissä täysin tuntematon mies väitti keksineensä auton, joka kulki pelkällä vedellä. Vesi olisi hajonnnut vedyksi ja hapeksi jonkinlaisen elektrolyysin avulla. Se oli fysiikan perusoppien vastaista humpuukia. Hallituksen ministerit, opposition poliitikot ja television uutisankkurit kilpailivat pääsystä yhteiseen kuvaan tämän kansallisen kuuluisuuden kanssa. Suurena keksijänä esiintynyt Agha Pathan paljastui lopulta entiseksi pankkirosvoksi”.

Pakistanissa luonnontieteiden alamäki alkoi kenraali Zia-ul-Haqin hallintokaudella 1980-luvulla. Itsevaltaisesti maata johtaneen kenraalin mielestä islamilainen tiede erosi kristillisestä, juutalaisesta ja hindutieteestä.

”Islamilaista tiedettä perusteltiin postmodernistien luonnontieteiden vastaisella kritiikillä, jota esittivät lähinnä länsimaiset filosofit. Pakistanissa tällaiset ajatukset yhdistettiin islamilaiseen teologiaan – ja näin uskottiin löytyneen tiede, joka perustui islamilaisiin arvoihin.
Tuolloin yli 30 vuotta sitten kävin kiivaan julkisen keskustelun Pakistanin atomienergiakomission johtajan Bashiruddin Mahmoodin kanssa, joka oli väittänyt jinnien ratkaisevan Pakistanin sähköistämisen ongelmat. Allah oli luonut jinnit tulesta samalla tavalla kuin Hän oli luonut ihmiset savesta. Kerroin Mahmoodille, että hänen väitteensä jinneistä olivat hölynpölyä. Hän puolestaan syytti minua islamin viholliseksi. - Onneksi nykyisin vain harvat pakistanilaiset luonnontieteilijät kannattavat islamilaista tiedettä.”

Islamilaisten maiden yhteistyöjärjestöön (OIC) kuuluu 57 maata, joissa asuu lähes neljännes maailman väestöstä. Tutkimukseen maat investoivat kuitenkin vain hieman yli kaksi prosenttia maailman tutkimusmenoista. Muslimimaiden kärkeä tiederintamalla ovat Turkki, Iran, Tunisia ja Malesia. Järjestön 57 jäsenmaasta kaksi, Turkki ja Iran julkaisevat lähes puolet maiden tieteellisistä julkaisuista. Yksikään maailman 100 huippuyliopistosta ei sijaitse järjestön jäsenmaissa.

Historiallisesti tilanne on nurinkurinen, sillä maailman varhaisimmat yliopistot perustettiin muslimimaihin. Vanhimpana yliopistona pidetään Marokon Al-Karaouinen yliopistoa, joka perustettiin vuonna 859. Eurooppa sai kiittää monista tieteellisistä keksinnöistä muslimimaita lähes keski-ajan lopulle saakka.

Pervez Hoodbhoy tiivistää islamilaisen maailman tiedehistorian näin:

”Islamilaisen kulttuurin kulta-aika alkoi 800-luvulla ja kukoisti noin 400 vuotta. Arabian kieli oli tieteen valtakieli. Tuolloin syntyi algebra, keksittiin ruumiin verenkierron periaate ja optiikan perusta. Yliopistoja perustettiin eri puolille islamilaista maailmaa. Tiede kuitenkin romahti 1200-luvulla. Sen jälkeen muslimimaissa on vallinnut tieteen alueella syvä hiljaisuus nykyisyyteen saakka”.

Varsinkin arabimaissa yliopistolaitos ehti rapautua pahoin, sillä kolmeneljännestä arabimaiden nykyisistä yliopistoista on perustettu 25 viime vuoden aikana. Muslimimaiden ja muun maailman väliseen tietokuiluun on kiinnitetty huomiota erityisesti Unescon raporteissa. Ja tuoreimpien selvitysten mukaan tieteen taso olisi kohentunut Pakistanissa ja Saudi-Arabiassa. Pervez Hoodbhoyn mukaan kyse on pikemminkin tilastojen vääristelystä kuin todellisista muutoksista.

”Saudi-Arabian yliopistot ovat malliesimerkkejä tilastojen manipuloinnista. Opettajilla ja opiskelijoilla on vain vähäistä mielenkiintoa ja kyvykkyyttä tieteen tekemiseen, mutta paperilla nuo yliopistot ovat alkaneet kukoistaa. Saudi-Arabian yliopistot palkkaavat nimittäin Yhdysvalloista ja Euroopasta lahjakkaita professoreja, jotka kohottavat maan yliopistojen tasoa viitausindeksillä mitattuna. Tieteen keskeinen mittarihan on nykyisin viittausindeksi – eli kuinka monta viittausta tutkija saa kollegoilta artikkeleihinsa.

Hiljattain ilmestyneen kansainvälisen raportin mukaan Pakistanissa julkaistujen tutkimusten lukumäärä ja viittausindeksi olisivat kasvaneet nelinkertaiseksi 10 viime vuoden aikana. Minun on vaikea uskoa tähän. Tuollaisen nousunhan olisi pitänyt näkyä laboratorioiden aktiivisuudessa, konferensseissa ja yliopistojen opetuksessa. Mistään tällaisesta ei ole kuitenkaan merkkejä. - Mutta jotain on tapahtunut: opettajat ja opiskelijat ovat oppineet kirjoittamaan muodollisesti päteviä akateemisia artikkeleita. Ja hankkimaan niihin viittauksia.

Tällaista tilastollista kikkailua eivät harjoita pelkästään Saudi-Arabia ja Pakistan, vaan se on yleistymässä kaikkialla. Nykyisin on olemassa akateemisten roistojen ylläpitämiä ”viittauskartelleja”. Usein ne ovat kansallisia: kiinalaisilla, intialaisilla ja yhdysvaltalaisilla tutkijoilla on omat kartellinsa. On selvää, että tieteen tason mittaaminen tulee tämän vuoksi entistä vaikeammaksi. Julkaisujen määrä lisääntyy huimasti, mutta laadun kustannuksella”.

Hoodbhoyn mielestä ongelmana ei ole ainoastaan yliopistojen määrä ja tieteen taso, vaan laiminlyönnit analyyttisen ajattelutavan kehittämisessä. Koulujen opetusmenetelmät ja oppikirjat kaipaisivat myös perusteellisia uudistuksia.

”Tiedettä opetetaan sunnimuslimimaissa usein kertauksen ja ulkoa muistamisen avulla – samalla tavoin kuin lapset pänttäävät mieleensä pyhiä Koraanin tekstejä. Yliopistoni opiskelijat saattavat valmentautua tentteihin resitoimalla ryhmässä ja opettelemalla ulkoa kurssin keskeisiä kohtia. Luonnontiedettä pidetään kaavoina ja diagrammeina, jotka on osattava ulkoa, eikä sellaisena taitona joka kehittäisi opiskelijan luovia analyyttisia kykyjä.

Kun pakistanilaiset koululaiset avaavat fysiikan tai biologian oppikirjan, he eivät välttämättä tiedä käsitteleekö kirja luonnontieteitä vai teologiaa. Jokaisen valtion julkaiseman oppikirjan on nimittäin käsiteltävä ensimmäisessä luvussa sitä, kuinka Allah on luonut maailman. Samassa luvussa kerrotaan muslimien ja pakistanilaisten luoneen tieteen.

Monissa muslimimaissa kielletään ihmisen evoluutio. Esimerkiksi pakistanilaisessa tuoreessa biologian oppikirjassa todetaan, että 'Charles Darwinin kehittämä evoluutioteoria on historian uskomattomin ja irrationaalisin väite'."

Mikä sitten on syynä tieteen syvään ahdinkoon muslimimaissa? Hoodbhoyn mukaan kyse on osin köyhyydestä. Lähes kaikki maat ovat kehitysmaita lukuun ottamatta muutamia Lähi-idän öljyvaltioita. Myös tieteellisten julkaisujen kieli muodostuu usein ongelmaksi, sillä noin 80 prosenttia julkaisuista on englanninkielisiä. Irania ja Turkkia lukuun ottamatta käännöskirjallisuuden määrä on hyvin vähäinen. Vuosituhannen vaihteessa YK arvioi, että arabimaissa on käännetty 1000 vuoden aikana yhtä monta kirjaa kuin Espanjassa vuodessa.

Hoodbhoyn mielestä tieteen ahdingon tärkeimmät syyt eivät kuitenkaan ole materiaalisia, vaan asenteellisia – ja poliittisia. Kaiken taustalla on rakaisematon perinteisen ja modernin ajattelutavan välinen jännite.

”Tieteellinen kriittinen ajattelu edellyttää tosiasioiden ja hypoteesien jatkuvaa tarkistamista. Niitä ei kysellä aktoriteeteilta, eikä vastauksia oleteta annetuiksi. Näin tieteellinen ajattelu on vastakkainen perinteiseen uskonnolliseen ajatteluun verrattuna. Vain poikkeusyksilö kykenee kriittiseen tieteelliseen ajatteluun yhteiskunnassa, jossa absoluuttinen auktoriteetti on maallisilla tai uskonnollisilla johtajilla. Uskonnollinen fundamentalismi on aina huono uutinen tieteelle."

Perinteinen ajattelu on vain vahvistunut viime vuosikymmeninä. Kaikki keskeiset muslimijohtajat kannattivat vielä 1950-luvulla sekulaaria modernia ajattelua. Lyhyessä ajassa asetelma kääntyi nurinpäin. Mitä tapahtui?

”Lännen on kannettava vastuunsa tapahtumista. Reilu puolivuosisataa sitten Mohammed Mossadeq Iranissa, Ahmed Sukarno Indonesiassa ja Gamal Abdel Nasser Egyptissä kamppailivat modernismin puolesta. Länsi kuitenkin syrjäytti heidät imperialistisen ahneuden vuoksi. Samaan aikaan Yhdysvaltojen konservatiiviset Saudi-Arabian tapaiset liittolaiset alkoivat viedä aggressiivisesti islamilaista fundamentalismia muslimimaihin. Ehkä tärkein yksittäinen tapahtuma oli Neuvostoliiton Afganistanin miehitys vuonna 1979. Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu CIA aseisti Saudi-Arabian tukemana globaalin jihadistiverkoston ajamaan Neuvostoliiton miehitysjoukot Afganistanista. Se juurrutti fundamentalismia kaikkialla."

Ydinfyysikko Pervez Hoodbhoyn mukaan tiede voi vielä kukoistaa muslimimaissa. Se vaatii kuitenkin perusteellisia filosofisia ja asenteellisia muutoksia.

”Kaikki muuttuu, jos uskallamme hylätä fatalismin ja aboluuttisen uskon auktoritteetteihin. Niiden sijaan meidän tulisi arvostaa intellektuaalista täsmällisyyttä ja tieteellistä rehellisyyttä – ja kunnioittaa kulttuurista ja henkilökohtaista vapautta.

Tämä ei ole välttämättä ristiriidassa islamin kanssa. Esimerkiksi Abdolkarim Soroush uudisti tällaisessa moniarvoisessa hengessä Iranin yliopistoja Ajatollah Khomeinin hallintokaudella. Islamin Martti Lutherina tunnettu Soroush toi tuolloin yliopistoihin Karl Popperin ja Bertrand Russellin edustaman kriittisen filosofian.”

Tapio Tamminen

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Yhteiskunta