Hyppää pääsisältöön

Äänestystulos: Yleisö haluaa nähdä Teemu Brunilan fiittaamassa JVG:n keikalla – eikä ihme

JVG vetää kolmikymppistensä kunniaksi keikan Hartwall Arenalla lauantaina 30. syyskuuta. Nähtäisiinkö lavalla myös Teemu Brunila?

JVG // Kuva: Jukka Lintinen / Yle Kuvapalvelu

Kaikki kuittaa, kun haippi huippaa, The Crash- ja Studio Killers -yhtyeistä tuttu Teemu Brunila laulaa JVG:n Hehkuu-biisin kertosäkeellä.

YleX:n järjestämän äänestyksen perusteella olisi suotavaa, että Brunila laulaisi vaikkapa juuri tätä biisiä livenä myös huomenna 30. syyskuuta JVG:n synttärikeikalla Helsingin Hartwall Arenalla.

Brunila voitti JVG:n keikkaan liittyvän Ketä fiittaajaa odotat eniten? -äänestyksen ylivoimaisesti. Duon Paluu tulevaisuuteen-, Hehkuu-, Tarkenee- ja uudella Älä jätä roikkuu -biisillä laulava Brunila sai reilut 17 prosenttia annetuista äänistä. Lähimmäs Brunilaa pääsi Cheek, joka äänesti noin 10 prosenttia vastaajista.

Brunilan esiintyminen olisi historiallista, sillä hänen yllään on yhä pienimuotoinen salamyhkäisyyden verho, eikä hän ole koskaan laulanut JVG:n keikalla – ellei hän ole laulanut jossain lavan takana. Brunila on kyllä käynyt lavalla JVG:n keikalla ainakin Ruisrockissa vuonna 2016, mutta tuolloin vain bailaamassa.

Brunilaa odotettiin lavalle jo JVG:n aiemmilla Hartwallin keikoilla viime vuonna, mutta turhaan.

Brunilaa odotettiin lavalle jo JVG:n aiemmilla Hartwallin keikoilla viime vuonna, mutta turhaan. Tuolloin laulaja nähtiin yleisössä, mutta sinne hän jäi. Esiintymislava jäi kokematta, yleisön todennäköiset isot huudot kokematta.

Mikä olisi parempi yllätys Jare ja VilleGallen kolmikymppiskeikalla kuin Brunilan esiintyminen lavalla yhdessä kaksikon kanssa?

Niinpä, ei mikään. Ei yhtään mikään.

Hyvin todennäköisesti lavalla nähdään joka tapauksessa tukku fiittaajia, sillä pelkästään hiljattain ilmestyneen Popkorni-albumin kappaleilla ovat Brunilan lisäksi mukana JVG:tä Hartwallilla lämppäävä Reino Nordin, Märkä-Simo, Bizi, Tippa-T, IBE, Deezydavid ja JVG:n epävirallinen kolmas jäsen Pete Parkkonen.

Lisäksi on mahdollista, että lavalla nähdään suomirapin kutsubileet, sillä JVG:n Mist sä tuut?- ja Mist sä tuut part 2 -biiseillä ova mukana sekä Gracias, Juno, Särre, Paperi T, Stepa, Kube että Gasellien Päkä, Hätä-Miikka ja Thube Hefner.

Faktahan on se, että Hartsulla nähdään kovat bileet, ilmestyypä Brunila lavalle tai ei. Mutta jotta keikka olisi timanttinen spektaakkeli, niin kyllähän Brunilan pitäisi olla messissö.

Kattava artikkeli JVG:n synttärikeikasta julkaistaan YleX:n verkossa sunnuntaina 1. lokakuuta.

Tsekkaa Ketä fiittaajaa odotat eniten? -äänestyksen tulokset alta.

JVG-äänestys

Lue myös:

Ei odotettu JVG:n nextii cd:t, mutta nyt yhtyeen yllätysalbumi on kuitenkin täällä: “Soundtrack Jaren ja VilleGallen synttäribailuille”

YleXPop: JVG:n huima hittiputki päätti YleXPopin – napitustaan aukonut Pete Parkkonen sai yleisöltä suurimmat huudot

Läpimurtonsa jälkeen Töölön Ketterä halusi tehdä varmoja hittibiisejä, mutta VilleGalle kielsi – “Hän oli, että mitä nämä oikein on”