Hyppää pääsisältöön

Koivu ja tähti skoolaa kossupiimällä isänmaalle

Tiina Weckström Kansallisteatterin Koivussa ja Tähdessä.
Tiina Weckström Kansallisteatterin Koivussa ja Tähdessä. Kuva: Stefan Bremer Koivu ja tähti,Tiina Weckström,Suomen Kansallisteatteri

Pirkko Saisio on kirjoittanut oman näkemyksensä Zacharias Topeliuksen Koivun ja Tähden tarinasta. Alkuteos antaa raamit, joiden puitteissa kirjailija kuljettaa humoristisina, raakoina väläyksinä maamme historiaa. Topeliuksella sisarukset, Kristoffer ja Hagar, kulkevat kaukaa kotia kohti. Saision päällekirjoituksessa sisarukset heitetään aina uusiin myllerryksiin.

Alaotsikkona Kansallisteatterin juhlanäytelmässä onkin sirpaleita Suomesta. Kokonaisuus on älyttömän hauska, tyly – ja kovin lohduton. Pidin valtavasti.

Alussa on myyttinen alkumetsä. On koivuja, on tähtiä. On pimeää ja kimaltavaa, kalevalaista poljentoa. Puiden henget puhuvat, revontulet loimottavat. Sanoja en juuri tajua mutta mielenmaiseman kyllä.

Tiina Weckström ja Jukka Puotila näyttelevät eri aikojen sisaruksia. Hagar on susityttö, naisasianainen, kommunisti, hurjapää. Kristoffer on enemmän konservatiivi ja myötäilijä.

Koivun ja Tähden perusasetelma on tietysti tuttu, mutta olenkohan itse koskaan lukenut satua? En ole tainnut. Peruskoulun opetukseen se ei 1980-luvulla enää kuulunut.

Jukka Puotila ja Tiina Weckström Kansallisteatterin Koivussa ja tähdessä.
Jukka Puotila ja Tiina Weckström ovat Kristoffer ja Hagar. Jukka Puotila ja Tiina Weckström Kansallisteatterin Koivussa ja tähdessä. Kuva: Stefan Bremer Koivu ja tähti,Suomen Kansallisteatteri,Jukka Puotila,Tiina Weckström
Lopputulos on älyttömän hauska, tyly ja lohduton.

Millainen Saision kirjoittama ja Laura Jäntin ohjaaman näytelmän Suomi sitten on?

Puunhenkien ikuisuusperspektiivistä käsin maamme tarina tiivistyy toistuvien sodiksi ja selkkauksiksi, joihin ihmiset uhraavat aina uudestaan tyttärensä ja poikansa. Uusin taisto on käynnissä nyt, kun kansat vaeltavat hädissään pois kotoaan, uutta kotia, uutta toivoa kohti. Puita ei ihmisten surkea sekoilu jaksa enää kiinnostaa. Tärkeämpää on hillerin askellus lumella, jään keväinen ritinä.

Kati Lukka on toteuttanut yksinkertaisen mutta silti upean lavastuksen. Näyttämö pyörii, tuo mukanaan metsää ja erämaata, rapistuvia taloja. Näyttämö rullaa kuin elämän syklit konsanaan: sukupolvet, hallitsijat, sodat vaihtuvat, kurjet lähtevät ja palaavat, mutta hirsiseinät pysyvät.

Harri Nousiainen, Elsa Saisio, Jukka-Pekka Palo ja Katariina Kaitue Kansallisteatterin Koivussa ja tähdessä.
Harri Nousiainen, Elsa Saisio, Jukka-Pekka Palo ja Katariina Kaitue Kansallisteatterin Koivussa ja tähdessä. Koivu ja tähti,Suomen Kansallisteatteri
Tärkeämpää on hillerin askellus lumella, jään keväinen ritinä.

Lähitulevaisuuden Hagar ja Kristoffer ovat helsinkiläisiä, hyvintoimeentulevia aikuisia. Sisarukset ovat kutsuneet suvun ikivanhalle korpimökille joukon tuttaviaan rapujuhliin. Porukka on värikäs ja hurmaavan kamala. Yksittäisistä näyttelijöistä ei tee nyt mieli puhua, sillä tämä on ryhmätyö, jossa kaikki pelaavat saumatta yhteen. Kiitos ja kumarrus kaikille yhdellä kertaa!

Seurueen toilailua tarkkaillessa tulee tunne, että yksi esityksen aiheista on luonnosta vieraantuminen. Jos luonto ja kulttuuri pannaan vastakkain, nämä urbaanit otukset ovat kokonaan kulttuurin puolella. He ovat sivistyneitä monella mittarilla: he kinaavat tieteestä, elokuvista ja politiikasta, nauttivat manchegoa ja stiltonia, ovat laatutietoisia, vapaamielisiä, humaaneja, ainakin teoriassa hyvään pyrkiviä ihmisiä. He voisivat olla minun helsinkiläisessä kulttuurikuplassani.

Nauroin kossupiimällä kippistelevälle porukalle niin että vatsaa väänsi.

Katariina Kaitue, Petri Manninen, Paula Siimes, Jukka-Pekka Palo ja Mari Lehtonen Kansallisteatterin Koivussa ja tähdessä.
Katariina Kaitue, Petri Manninen, Paula Siimes, Jukka-Pekka Palo ja Mari Lehtonen Kansallisteatterin Koivussa ja tähdessä. Kuva: Stefan Bremer Koivu ja tähti,Suomen Kansallisteatteri
Kun he joutuvat luonnon armoille, heistä ei ole mihinkään.

Sisarusten palkallisena perheenjäsenenä puurtaa thaimaalainen Lee, ja onpa mukana mökillä yksi thai-vaimokin. Naiset tarjoavat hyvän vastakohdan remeltäville rapujuhlijoille – ja hyvän syyn selittää ääneen suomalaisuuden olemusta. Näytelmän thai-naiset ovat selviytyjiä, heillä on kättentaitoja ja joustavuutta, jolla he pärjäävät tilanteessa kuin tilanteessa.

Toisin on juhlivan seurueen laita: kun he joutuvat luonnon armoille, heistä ei ole mihinkään. He ovat mielestään vapaita sieluja, mutta tosiasiassa he ovat ulkoistaneet kaiken toimintakykynsä yhteiskunnalle. Kun äärimmäinen hätä koittaa, he soittavat 112:een. Paha vain, että kaukana korvessa eivät kännykät toimi.

Topeliuksen suomalaisuudesta, sitkeästä ja työteliäästä, ei ole tässä tarinassa paljon jäljellä, jos ripaustakaan. Karu maa on kesytetty ja ihmiset sen mukana.

Viimeinen kohtaus on hiljainen, kaunis ja kauhistuttava. Kohtaus on musta ja mustaa on sen synnyttämä naurukin. Kun sivilisaatio romahtaa ja luomakunta sortuu, tärkeintä on silti ottaa vielä yksi selfie.

Matka kohti Tuonelaa päättää Kansallisteatterin Koivun ja tähden.
Matka kohti Tuonelaa päättää Kansallisteatterin Koivun ja tähden. Kuva: Stefan Bremer Koivu ja tähti,Suomen Kansallisteatteri

Kansallisteatteri: Koivu Ja tähti. Sirpaleita Suomesta. Kirjoittanut Pirkko Saisio. Ohjaus Laura Jäntti. Lavastus Kati Lukka, pukusuunnittelu Tarja Simone, musiikki Markus Fagerudd, valosuunnittelu Morten Reinan, äänisuunnittelu Raine Ahonen Ja Esko Mattila. Naamioinnin Suunnittelu Jari Kettunen. Ohjaajan Assistentti Helena Vierikko
Rooleissa Katariina Kaitue, Mari Lehtonen, Petri Manninen, Riku Nieminen, Harri Nousiainen, Karin Pacius, Jukka-Pekka Palo, Heikki Pitkänen, Jukka Puotila, Elsa Saisio, Sonja Salminen, Paula Siimes Ja Tiina Weckström.
Kantaesitys Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 13.9.2017.

Teatteriarvio: Koivu ja tähti – Saision Suomi on monenlainen, vaan ei yhtenäinen
Teatteriarvio: Vain kurkia kannattaa seurata
Punavihreä kupla, rapujuhlat ja Leninin patsas – Pirkko Saision kirjoittama juhlanäytelmä on latteaa maalailua

Penkkitaiteilija

  • "Onko musta ollenkaan tähän, kun nuo muut on niin sairaan hyviä?" Lahjakkaan suvun vesa Aili Ikonen epäili pitkään, onko hänestä ammattimuusikoksi

    Musiikki on muusikko Aili Ikoselle intohimo.

    Erityisesti jazzlaulajana tunnettu muusikko Aili Ikonen kasvoi musiikin ympäröimänä. Korpilahdelta kotoisin oleva Ikonen pomppi lapsena Joutsenlammen finaaliosaa veljensä Osmon kanssa olohuoneen sohvan ympärillä ja harjoitteli pieteetillä viulunsoittoa viisivuotiaasta alkaen. Silti ura muusikkona ei ollut itsestäänselvyys.

  • Sanat haltuun rap-riimein

    Sanat haltuun -hanke auttaa nuoria löytämään äänensä.

    Rap-musiikki voi olla väylä parempaan luku- ja ilmaisutaitoon. Musiikkia kuunnellessa voi päähän tarttua myös muutama yhteiskunnallinen ajatus. Vielä enemmän kuhinaa päähän syntyy, jos alkaa itse luoda riimejä. Kirjallisuus- ja taidekriitikko, toimittaja sekä opettaja Aleksis Salusjärvi pohti, miksi lukeminen koetaan jotenkin epämiehekkääksi harrastukseksi.

  • Avaruusromua: Psykedeelinen äänikone nimeltä TONTO

    Mitä jos rakennettaisiin maailman suurin syntesoija?

    Malcolm Cecil ja Robert Margouleff kohtasivat 50 vuotta sitten New Yorkissa, tuolloin uudessa Media Sound -studiossa. Heillä oli idea. Mitä jos hankittaisiin useita syntesoijia ja soitettaisiin niitä yhtaikaa? Ja jos kytkettäisi in ne toisiinsa, toimimaan yhdessä, siinä meillä olisi elektroninen orkesteri. Idea hahmoteltiin kiinalaisen ravintolan pöytäliinaan ja se päätettiin toteuttaa. Alkoi syntyä psykedeelinen äänikone nimeltä TONTO. Toimittajana Jukka Mikkola.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri