Hyppää pääsisältöön

Näyttelijä Sinikka Sokka: "Vaikka ikääntyessä seksuaalisuus joskus uinuu, halu ja eroottisuus eivät muutu"

SInikka Sokka
SInikka Sokka Puoli seitsemän,Sinikka Sokka

Sinikka Sokka näyttelee parhaillaan Tampereella naista, joka hakee seksiseuraa. Viihteellisen näytelmän taustalla on myös kipua ja kaipuuta. Sokan mielestä ikääntyvien seksuaalisuudesta ei puhuta riittävän avoimesti.

Sinikka Sokka ei olisi voinut nuorena kuvitellakaan sanovansa televisiossa ääneen sanaa liukuvoide. Itse asiassa hän ei pitkään edes tiennyt, että sellaista on olemassa.

– Tai jos olisi sanonut ääneen vaikka sanaparin "harrastaa seksiä", se olisi vaikuttanut ihan omituiselta ja punastuttanut. Mutta tässä sitä vaan puhutaan kaikesta ja se on ihan raikasta, nauroi Sokka Puoli seitsemän -ohjelmassa.

Vaikka Sokka pyöri nuoresta saakka teatteripiireissä, joissa kaikesta puhuttiin ronskisti ja suoraan, seksiin liittyi paljon häpeää.

Kevytkenkäinen nainen etsii seksiseuraa

Sokka iloitsee siitä, että seksistä puhuminen on vapautunut. Parhaillaan Sinikka Sokka näyttelee pääroolia Tampereen Työväen Teatterin Kevytkenkäinen nainen -näytelmässä.

Se on tositapahtumiin perustuva tarina amerikkalaisesta Jane Juskasta, joka 67-vuotiaana laittaa kirjallisuuslehteen seksinhakuilmoituksen.

Juska sai kymmeniä vastauksia ja tapasikin useita miehiä. Kokemuksista syntyi näytelmä, johon on Sokan mukaan helppo samaistua.

– Roolihenkilöni kysyy näytelmässä, että mitä jos en enää koskaan rakastele kenenkään kanssa? Se on hyvä kysymys. Vaikka näytelmä on viihteellinen, taustalla on kipeä aihe: rakkauden ja hellyyden kaipuu.

Mitä jos en enää koskaan rakastele kenenkään kanssa?

Kun ikää karttuu, myös suhde seksiin muuttuu.

– Kyllä se aina pikkuisen joskus uinuu. Mutta halu ja eroottisuus, jotka seksiin liittyvät, eivät muutu.

Vaikka keskusteluilmapiiri on vapautunut, tekemistä on Sokan mielestä vielä. Ikääntyvien ihmisten seksistä ei vieläkään puhuta julkisesti riittävän avoimesti.

– Esimerkiksi palvelutaloissa pariskunta saatetaan erottaa eri huoneisiin. Onko taustalla ajatus, että vanhempien ihmisten seksi on likaista ja hävettävää tai sitä ei saisi olla.

Onko taustalla ajatus, että vanhempien ihmisten seksi on likaista ja hävettävää?

Sokka itse on opetellut puhumaan ystävien kanssa intiimeistäkin asioista, koska puhuminen auttaa ja vapauttaa.

– Kyllä me sellaisesta saatetaan puhua, että jos miehellä ei enää seiso, että mitä hän tekisi. Mutta ei kaikkea pidä paljastaa. Seksuaalisuus on kahden ihmisen intiimi alue ja saa pysyäkin sellaisena.

Katso Sinikka Sokan koko haastattelu Puoli seitsemän -ohjelmassa:

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Puoli Seitsemän