Hyppää pääsisältöön

Ritva Heinonen jäi leskeksi ja eläkkeelle yhtä aikaa – lohtu löytyi vapaaehtoistyöstä maapallon toiselta laidalta

Ritva Heinonen
Ritva Heinonen Puoli seitsemän

Viime syksynä juuri leskeksi jäänyt Ritva Heinonen toteutti suuren unelmansa ja matkusti Uuteen-Seelantiin. Matka oli surutyötä, mutta myös vapautumista: enää ei tarvinnut olla vastuussa kenestäkään muusta.

Marraskuu on ollut aina Ritva Heinoselle vuoden masentavinta aikaa. Viime vuonna hän odotti marraskuuta entistäkin apeampana: Heinosen aviomies oli kuollut puoli vuotta aikaisemmin.

Kotona suremisen sijaan vastikään eläkkeelle jäänyt leski päätti pakata reppunsa ja matkustaa niin kauas räntäsateesta kuin se ikinä olisi mahdollista.

– Halusin etäisyyttä Suomesta ja kaikesta tutusta. Halusin johonkin, missä piti huolehtia asioista vain tunti tai yö kerrallaan. Miten menen tästä eteenpäin, missä nukun ensi yöni.

Vuoristomaisema Uudessa-Seelannissa
Vuoristomaisema Uudessa-Seelannissa Puoli seitsemän

Samalla 63-vuotias Heinonen toteutti yhden unelmistaan.

– Olin aina haaveillut Uudesta-Seelannista. Pienellä saarella näkee hiekkarannan ja lumivuoret vierekkäin, kaikki samassa paketissa.

Heinosen jo aikuiset pojat suhtautuivat lähtöön positiivisesti, vaikka äiti epäilee heidän olleen myös huolestuneita. He olivat juuri menettäneen isänsä ja nyt äitikin päätti lähteä maapallon toiselle puolelle.

Nyt on heidän vuoronsa olla huolissaan minusta.

– Ilmoitin pojille, että koska olen ollut heistä niin usein huolissani niin nyt on heidän vuoronsa olla huolissaan minusta.

Myös Heinosen 86-vuotias äiti kannusti lähtöön, samoin muut läheiset. Muiden mielipiteistä Heinonen ei välittänyt.

63-vuotiaalla työntekijällä oli kysyntää

Seuraavaksi piti miettiä, miten matka rahoitetaan. Kahden kuukauden hotellimajoitus Uudessa-Seelannissa olisi tullut Heinoselle liian kalliiksi. Siksi hän päättikin ryhtyä wooffariksi eli vapaaehtoiseksi työntekijäksi kestävän kehityksen maatiloille.

Heinonen teki itsestään esittelyn järjestön nettisivuille. Sieltä otettiin pian yhteyttä.

– Oli helpottavaa, että he ottivat yhteyttä minuun. He siis halusivat tiloilleen töihin 63-vuotiaan naishenkilön.

Ritva Heinonen
Ritva Heinonen Puoli seitsemän

Matkaan lähtemistä helpotti se, että Heinonen oli tehnyt työuransa Puolustusvoimien kansainvälisellä osastolla. Työ oli hänelle intohimo ja se oli myös tuonut Heinoselle sujuvan kielitaidon ja kyvyn ymmärtää muita kulttuureja.

Uudessa-Seelannissa Heinonen asui useilla erilaisilla maatiloilla.

– Loppujen lopuksi ihmisten tarinat ovat kaikkialla aika samanlaisia. Aika nopeasti aina hahmotin kunkin isäntäperheen dynamiikan.

Osa tiloista sijaitsi kaukana muusta asutuksesta, joten Heinonen oli kaivattu vieras. Usein etenkin naiset kaipasivat jotain, jolle jutella.

– Pariskunnat olivat jo ehtineet jakaa juttuunsa toisilleen useampaankin otteeseen.

En pelännyt missään vaiheessa.

Joskus Heinonen oli kaukaisella tilalla kahdestaan tilan isännän kanssa. Koskaan ei kuitenkaan pelottanut.

– En pelännyt missään vaiheessa, vaikka jouduin kokemaan kaksi kertaa myös maanjäristyksen.

Koti-ikäväkin iski vain kerran.

– Yhtenä iltana saavuin majapaikkaan rinkkaa myöten läpimärkänä. Lämpöä sisätiloissa oli noin 10 astetta. Silloin ajattelin, että jos joku tarjoaisi nyt paluulippua, niin lähtisin saman tien. Mutta sitten nukuin yön, seuraavana päivänä paistoi aurinko ja matka jatkui.

Ihana vapaus äitiydestä ja töistä

Parasta reissussa oli se, että Heinonen oli vastuussa ainoastaan itsestään. Ei ollut perheen tai työn vaatimuksia.

– Oli helpottavaa, että olin vastuussa vain itsestäni. Jos en löydä yösijaa, niin ainakaan kukaan ei siitä mätkätä tai erota. Se oli helppoa.

Ritva Heinonen
Ritva Heinonen Puoli seitsemän

Reissulle lähtijän on Heinosen mukaan tärkeää tuntea omat rajansa. Ei pidä tehdä mitään, mistä ei selviä.

– Väittäisin tuntevani omat rajani aika hyvin. Kieltäydyin wooffatessakin yhdestä työstä, joka tuntui liian vaaralliselta. Myös henkisellä puolella tiedän, mistä hirttää kiinni.

Uskon, että mieheni olisi ollut ylpeä reissustani.

Matka oli samalla myös surutyötä miehen kuolemasta. Suru olikin koko ajan läsnä, mutta ei hallitsemattomasti.

– Joskus tietysti ajattelin, et olisihan se kiva jos mieskin olisi ollut mukana ja näkisi kaiken tämän. Mutta tiesin, ettei hänen silloisella terveydellään olisi enää voinut tehdä sellaista matkaa. Ja uskon, että mieheni olisi ollut ylpeä reissustani.

– Onneksi tulen hyvin toimeen itseni kanssa. Ja netin kautta sai kaipuun hetkellä välittömästi yhteyden poikiin.

Naiset, uskaltakaa matkustaa yksin!

Yksi reissuun lähtemisen syistä oli elämän rajallisuuden ymmärtäminen. On tartuttava hetkeen ja ryhdyttävä toimeen. Tämäkin kokemus toi lisäoppia.

– Nyt tiedän, että pärjään yksin täällä helpossa Suomessa, kun olen selviytynyt myös siellä maailmalla.

Heinonen haluaa esimerkillään kannustaa myös muita naisia voimaantumaan ja lähtemään matkoille yksin.

– Monethan eivät lähde edes valmiiksi järjestetyille seuramatkoille yksin. Ei yksin matkustaminen ole vaarallista!

Surutyö ei koskaan valmistu, mutta aika korjaa ja vie asioita eteenpäin.

– Loskassa se olisi tapahtunut varmasti hitaammin. Oma elämä meni matkalla suurin harppauksin eteenpäin.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Puoli Seitsemän