Hyppää pääsisältöön

Vikasietotila: Tietokoneen tehokäyttäjäksi pienillä nikseillä

Kuva, jossa Vikasietotila-podcastin tekijät nurinpäin.
Kuva, jossa Vikasietotila-podcastin tekijät nurinpäin. Kuva: Miro Johansson tietokoneet,Vikasietotila

Meistä kaikista voi tulla nopeasti tietokoneen tehokäyttäjiä noudattamalla kolmea yksinkertaista periaatetta.

Tietotekniikan käyttö vaati aikoinaan loputtomia tietokoneen sielunelämän opiskeluun uhrattuja tunteja. Vaikeimpiin asioihin pystyivät vain tehokäyttäjät, joiden näpeissä tietokoneen käyttö näytti taikuudelta.

Vaikka tehokäyttäjän taidoista on edelleen hyötyä, nykyisin saamme tehtyä arkiset työmme ilman tietokoneen tekstipäätteelle kirjoitettuja mutkikkaita komentosarjoja. Kun sovellukset ovat kehittymässä entistä helpommiksi ja monipuolisimmiksi, samalla me kaikki olemme muuttumassa tietotekniikan tehokäyttäjiksi.

Voimme silti hyötyä perinteisten tehokäyttäjien työtavoista noudattamalla kolmea yksinkertaista periaatetta.

1. Opettele pikanäppäimet

Ohjelmoijat ja muut tietokoneen tehokäyttäjät välttelevät alituista hiireen tarttumista ja hidasta valikkoviidakoissa seikkailua. He käyttävät mahdollisimman paljon sovellustensa näppäinkomentoja, sillä pikanäppäimet ovat vikkelin tapa tehostaa tietokoneen käyttöä.

Me kaikki pystymme tehostamaan tietokoneen käyttöä samalla periaatteella.

Vaikka näppäimistön oikopolkujen opettelu voi tuntua aluksi hankalalta, näppäinyhdistelmät jäävät pienellä harjoittelulla lihasmuistiin. Opettelun vaatima aika tulee moninkertaisesti takaisin tietokoneen sujuvampana käyttönä.

Esimerkiksi Microsoft Word sisältää laajan valikoiman pikanäppäimiä, joiden hallinta tehostaa huomattavasti ohjelman käyttöä. Sama pätee muihinkin perussovelluksiin, kuten vaikkapa Exceliin ja Powerpointiin.

Myös nettiselaimen oikopolut kannattaa opetella. Chrome-selaimeen on rakennettu pitkä liuta käteviä pikanäppäimiä samalla tavoin kuin Firefoxiin ja Internet Exploreriin.

2. Käytä tekstintäydennystä

Ohjelmoijat ja muut tehokäyttäjät väittävät usein olevansa laiskoja. Kaikki mitä suinkin voidaan siirtää koneen tehtäväksi todella siirretään koneen tehtäväksi. Siksi ohjelmointityökalut tarjoavat apuvälineet myös automaattiseen tekstintäydennykseen.

Voimme seurata ohjelmoijien esimerkkiä helppokäyttöisten apuohjelmien avulla.

Tekstiä täydentävät apuohjelmat helpottavat arkea aina, kun sähköpostien tai muiden tekstien sisältö toistuu. Kun kirjoitamme ennalta määritellyn lyhenteen, sovellus syöttää automaattisesti lyhennettä koskevat sanat tai lauseet. Laajennettavia tekstinpaloja voivat yksinkertaisimmillaan olla erilaiset sähköpostien tervehdykset ja toivotukset.

Mac-tietokoneissa ja iPhone-puhelimissa on sisäänrakennetut toiminnot tekstin korvaukseen. Helppokäyttöisyyttä ja monipuolisuutta löytyy kaupallisista apuohjelmista, kuten TextExpanderista (Mac, Windows ja iOS), aTextistä (Mac) sekä PhraseExpressistä (Mac, Windows, Android, iOS).

3. Automatisoi laitteesi

Pisimmälle vietynä tehokäyttö tarkoittaa laitteen eri toimintojen yhdistämistä toisiinsa automatisoinnilla. Silloin hankalat ja monivaiheiset tehtävät kutistuvat yksittäiseen klikkaukseen – tai tapahtuvat pelkän kellonajan tai viikonpäivän laukaisemina.

Hyödyllisiä automaatioita ovat esimerkiksi tietokoneen työpöydän säännöllinen puhdistus tiedostoista, valokuvien ja tiedostomuotojen muunnokset ja vaikkapa kulukuiteista otettujen valokuvien siirtäminen pilvipalveluun.

Automaattitoimintoja on perinteisesti luotu kirjoittamalla tietokoneen komentorivillä pieniä komentosarjoja eli skriptejä. Näppärimmin samat hyödyt saadaan käyttöön varta vasten tehdyillä apuohjelmilla. Mac-koneiden suosittu automaatiosovellus on nimeltään Hazel. Windowsissa toimii File Juggler.

Myös puhelimet ja tabletit mahdollistavat jo hyvinkin monimutkaisia automaatioita. iOS-käyttäjät voivat kokeilla esimerkiksi Workflow-sovellusta. Android-käyttäjille löytyy vastaavasti Automate ja Tasker.

Kuuntele Areenassa
Tilaa podcast

Jakson linkit ja vinkit

Vikasietotila

  • Vikasietotila: Avaa ohjelmat ja tiedostot parilla painalluksella

    Käynnistinsovellus avaa ohjelmat, tiedostot ja verkkosivut.

    Käynnistinsovellus käynnistää ohjelmat, löytää tärkeät tiedostot ja tekee hakuja internetistä. Graafinen käyttöliittymä asiakirjoineen, kansioineen ja roskakoreineen ei ole uusi keksintö. Alkujaan graafisen käyttöliittymän kehittivät Xerox Palo Alto Research Centerin tutkijat. Ensimmäinen graafisen käyttöliittymän omaava tietokone oli tutkimustarkoituksiin rakennettu Xerox Alto vuodelta 1973.

  • Kansan Wiisaus esittää

    Ironinen mediakasvatusvideosarja

    Mediakasvatuksen hurmos Tälle sivulle on kerätty kaikki valistushenkiset Kansan Wiisaus esittää -elokuvat, olkaa hyvä! Kansan Wiisaus esittää -elokuvat kertovat totuuden suoraan mediamaailman syövereistä!

  • Vikasietotila: Näin saat nettisisällöt nopeasti talteen

    Nettilinkkien vikkelä tallentaminen vaatii oikeat välineet.

    Internet on tulvillaan kiinnostavaa luettavaa ja katsottavaa. Parhaiden linkkien, verkkotekstien ja videoiden poimiminen talteen vaatii kuitenkin oikeat välineet. Kaikkea kiinnostavaa verkkosisältöä on valitettavasti harvoin mahdollisuus lukea ja katsoa saman tien.

  • Vikasietotila: Vertailusivustojen vertailu kannattaa

    Netin vertailusivustot vaativat käyttäjältä kriittisyyttä

    Verkon hintavertailupalvelut antavat nopeasti kuvan tuotteiden ja palveluiden hinnoista. Käyttäjältä vertailusivustot vaativat kuitenkin kriittisyyttä. Verkon hintavertailupalvelut toimivat näppärästi ostopäätöksen tukena. Kirjoitat vain tuotteen vertailupalvelun hakuriville ja saat välittömästi puhelimen tai tietokoneen näytölle tuotelistan eri nettikauppojen hinnoilla varusteltuna.

Media- ja digitaidot

  • Mokasiko media? - Päätä sinä!

    Kokeile 8 tapauksella, pärjäisitkö JSN:n puheenjohtajana.

    Saako terrorismin uhrien kuvia käyttää uutisessa? Voiko alaikäistä haastatella ilman vanhempien lupaa? Missä menee klikkiotsikon raja? Julkisen sanan neuvosto (JSN) ratkoo mediaa koskevia kanteluita. Kahdeksan todellisen esimerkin avulla voit pohtia, miten itse ratkaisisit kahdeksan esimerkkitapausta.

  • Valheenpaljastaja: Valheet leviävät faktoja nopeammin – Facebookin faktantarkistus ei toimi

    Saksassa pelätään vaalien alla Brexit- ja Trump-vaikutusta.

    Facebookin faktantarkistusjärjestelmä ei tarjoa ratkaisua perusongelmaan: valheet leviävät edelleen nopeammin ja laajemmalle kuin tarkistetut faktat. Joulukuussa 2016 Facebook ilmoitti, että se ryhtyy yhteistyöhön riippumattomien faktantarkistajien kanssa. Valheenpaljastaja jututti saksalaista faktantarkistajaa, joka on Facebookin virallinen kumppani.