Hyppää pääsisältöön

Kuoro, joka tekee sen mitä monet yrittävät

Norjalainen Ensemble 96 on miellyttävä tuttavuus, parhaiden lauluyhtyeiden tasolle yltävä kokoonpano, jonka levyissä korkealuokkainen äänitys lyö kättä taidokkaasti kirjoitetun kuoromusiikin kanssa. Blu-ray-levyltä monikanavakuunteluna parhaimmillaan avautuva sointi on häkellyttävän pehmeä ja silkkinen mutta samalla selväpiirteinen ja läpikuultava. Norjalainen uusi kuoromusiikki elää tällä levyllä aivan parhaita aikojaan.

Cd-levyn kansi
Cd-levyn kansi CD-levyt

Levyn avausraita, Martin Ødegaardin Love me lyö heti levyn kortit pöytään sekä tulkinnallisesti että soinnillisesti. Säkenöivän puhtaat lisäsävelharmoniat ja kuoron tarkka kromatiikan hallinta saa vastapainokseen täysipätöisiä soolo-osuuksia kuorolaisten joukosta, ääniltä joissa kuitenkin säilyy niiden luonnollinen persoona. Samalla tavoin soinnissa saavutetaan kerroksia: ensinnäkin yhtenäisesti soiva kuorotekstuuri asettuu sointikuvassa sopivan etäälle silti äänteiden ja linjojen yksityiskohtaisen muotoilun säilyttäen; toiseksi, soolo-osuudet soivat sopivasti, ei voimakkaammin, vaan hieman enemmän etualalla. Laulusolistien ohella myös fidelisti Mari Skeie Ljonesin improvisatorinen tunnelmointi sykähdyttää tässä eri aineksia yhdistelevässä teoksessa.

Torbjørn Dyrudin Lovesongs ja ranskalaisen Jean-Yves Daniel-Lesurin La Voix du Bien-Aimé todistavat Ensemble 96:n suvereeniutta: Dyrudin kerroksittain etenevä kromatiikka on hallittua ja Daniel-Lesurin madrigalisointi sujuu erinomaisesti. Siirtymä Karlheinz Stockhausenin Köyhään paimenpoikaan, Armer junger Hirt, teoksesta Chöre für Doris on herkullinen. Pehmyen ja pumpulisen keskelle ilmaantuvista dissonanssin suudelmista olisi tosin voinut saada enemmänkin irti.

Mutta kaikkiaan Ensemble 96 tekee sen mitä kuorolevyillä usein yritetään: se saavuttaa pakahduttavan kauniin soinnin menettämättä ilmaisusta liikaa kaikuisalle kirkkotilalle. Olemme hivenen impressionistisessa sointitilassa, mutta sellaisessa, jossa liikkuvilla hahmoilla on miellyttävät ääriviivat. Kiittäminen on varmasti ennenkin suitsuttamaani norjalaista 2L:ää, jonka tuotanto näyttää esimerkillisesti tietä monikanavaäänitysten ja uudempien tallennusmuotojen käytössä.

Puolet levyn teoksista on norjalaisen muusikon, säveltäjän ja tarinaniskijän Torbjørn Dyrudin kynästä. Objektiivista arviointia yrittäessä hänen teoksistaan voi löytää epätasaisuutta, mutta oleellisempaa tuntuisi olevan se, että niissä voi aistia jonkinlaista elämäniloa ja maanläheistä persoonallisuutta. Ensemble 96 on saanut 2L:lle tekemistään aiemmista levyistä Grammy-ehdokkuuksiakin, mitä en ihmettele. Erityisesti uuden norjalaisen kuoromusiikin instrumentiksi hioitunut kuoro on kadehdittava väline vuonomaan säveltäjille!

“so is my love”. Ensemble 96 esittää Martin Ødegaardin, Torbjørn Dyrudin, Jean-Yves Daniel-Lesurin, Karlheinz Stockhausenin ja Frank Havrøyn vokaaliteoksia. (2L, 2L-140-SABD)

Kuuntele Uudet levyt 29.9.2017, toimittajana Ville Komppa.

  • Nancy Dalbergin jousikvartetot hönkivät virkistävästi

    Nancy Dalbergin jousikvartetot hönkivät virkistävästi

    Nordic String Quartet (Heiðrun Petersen ja Mads Haugsted Hansen, viulu, Daniel Eklund, alttoviulu, Lea Emilie Brøndal, sello) lyö pöytään kuluvan vuoden toisen julkaisunsa. Alkuvuodesta se vakuutti Pelle Gudmundsen-Holmgreenin kvartettosarjassa moni-ilmeisellä ja vivahteikkaalla soitollaan.

  • Tunnelmointia ja ikiaikaisuuksien viivähdyksiä

    Tunnelmointia ja ikiaikaisuuksien viivähdyksiä

    Viulisti Pauline Kim Harris sekä taiteiden rajapinnoilla äänistöä luova Spencer Topel yhdistävät yhteisprojektissaan renessanssi- ja barokinajan sävelistöä elektronisiin äänimaisemiin. Yhteissoivuus matkaa ambientin ääniuniversumissa verkkaisesti ja vakaasti kohti tavoittamatonta. Äänite rakentuu kahden teoksen ympärille.

  • Neave Trio jatkaa vahvaa julkaisusarjaansa

    Neave Trio jatkaa vahvaa julkaisusarjaansa

    Vuosikymmenen alussa perustettu yhdysvaltalainen Neave Trio (Anna Williams, viulu, Mikhail Veselov, sello ja Eri Nakamura, piano) esittelee uudella julkaisullaan konserttimaisen kokonaisuuden.

  • Luontevia elektroakustisia liitoksia

    Luontevia elektroakustisia liitoksia

    Maija Hynninen (s. 1977) siirtyy teoksissaan synteettisen ja akustisen äänen välillä samalla niiden rajapintoja, yhteyksiä ja yhdistelmiä tunnustellen. Nyt julkaistut neljä teosta muodostavat läpileikkauksen Hynnisen 2010-luvun elektroakustisesta tuotannosta. Kaikissa teoksissa akustiset elementit limittyvät Hynnisen itsensä toteuttamaan elektroniseen äänistöön.