Hyppää pääsisältöön

Aho kehittyy edelleen

Säveltäjä Kalevi Aho alkaa olla kokenut konkari. parikymmentä sinfoniaa, kohta kolmekymmentä konserttoa ja pakettiautollinen kamarimusiikkia. Ura jatkuu tuotteliaana, mutta Aho ei suinkaan kaavi laarinpohjia, vaan kehittyy: ilmaisu on jatkuvasti avartunut, kirkastunut ja vähän tiivistynytkin, ja Aho on malttanut vähentää jopa hänelle niin rakasta äänenpainetta. Levy-yhtiö BISin kelpaa siis Ahoa julkaista, etenkin kun sarjan uusimman levyn keskiössä on mainio konsertto sopraanosaksofonille ja kamariorkesterille.

Kalevi Aho / Saksofonikonsertto
Kalevi Aho / Saksofonikonsertto Uudet levyt

Teos on omistettu Anders Paulssonille, jonka herkkä, ECM-henkinen tulkintatyyli lienee ohjannut konserttoa siinä missä sopraanosaksofoninen pehmeä diskanttisointikin. Hiljaisia, salaperäisiä sävyjä on enemmän kuin Aholla aikoihin, ja hyvä niin, koska Paulsson saa ladattua niihinkin kaiken tarvittavan intensiteetin. Paulsson kuljettaa ja sävyttää melodioita loisteliaasti, ja muutamat multifonikohdat hän toteuttaa todella sointuisasti ja luontevasti. Siitä lienee kiittäminen myös Ahoa, joka on aina perehtynyt soolosoittimiin huolella, mutta nykyään myös säveltää soittimille myötäkarvaan.

Kamariorkesterin tehtävänä konsertossa on luoda solistille kuulaita akvarellitaustoja ja välillä osallistua vuoropuheluun kirkkailla sektiosooloilla, ja siinä Lapin kamariorkesteri onnistuu mainiosti. Muutamat koko orkesterin välikkeet tosin tuntuvat heikoilta, mikä johtunee osaksi myös liiankin herkästä äänitysotteesta. Viimeisen osan hiipivässä prestossa orkesteri pääsee sentään esittelemään rytmistä ja soinnillista terävyyttään.

Kovempaan puntariin rovaniemeläiset joutuvat Ahon kvintetossa. Teos on sävelletty pianolle sekä puupuhallinkvintetille ilman huilua, eli samalle kokoonpanolle kuin Mozartin vastaava kvintetto. Lapin kamariorkesterin puupuhallinkvintetissä ei soita maailmanluokan solisteja, mutta heillä on harjoitusmotivaatiota, kunnianhimoa ja uskallusta vastuunottoon. Tuloksena on hallittu esitys, jonka värikkyys osaltaan perustuu Ahon taiturimaiseen soitinnukseen. Vain lopun burleskissa yksittäisten soittajien teknisen osaamisen rajat tulevat vastaan, mutta rytminen draivi kuljettaa yksityiskohtien ohitse.

Konsertto ja kvintetto ovat muutaman vuoden takaa, toisin kuin levyn kolmas kappale, Solo 1 sooloviululle vuodelta 1975. Kappale tuntuu täyteraidalta, ja lähinnä tähdentää Ahon kehittymistä olemalla liian vaikea, liian meluisa ja liian täynnä materiaalia. Jaakko Kuusisto soittaa kyllä loisteliaasti, ja etenkin hänen oktaavikulkunsa ovat säkenöivän puhtaita, mutta esimerkiksi alun urkupiste-pariäänet on sävelletty aivan liian herkiksi soittaa.

Hallittua levykokonaisuutta ei siis synny, mutta erinomaiset perustulkinnat silti.

Kalevi Aho: Konsertto sopraanosaksofonille ja kamariorkesterille; Kvintetto oboelle, klarinetille, fagotille, käyrätorvelle ja pianolle; Solo I. - Anders Paulsson, sopraanosaksofoni, Jaakko Kuusisto, viulu, ja Lapin kamariorkesteri, joht. John Storgårds. BIS-2216.

Kuuntele Uudet levyt 6.10.2017, toimittajana Kare Eskola.

  • Martín ja gävleläiset tekevät sen jälleen

    Levyarvio

    Suuri yleisö tuntee Johannes Brahmsin parhaiten tämän sinfonioista ja konsertoista, mutta Brahms oli huomattavassa määrin enemmän kamarimusiikki- ja laulusäveltäjä kuin orkesterisäveltäjä. Nämä kaksi elementtiä – laulu ja orkesteri – myös yhdistyvät hänen tuotannossaan siellä täällä. Suurimittaisen Ein deutsches Requiemin lisäksi Brahms sävelsi myös muun muassa kantaatteja sekakuorolle ja orkesterille. Gävlen sinfoniaorkesteri ja Eric Ericson -kamarikuoro tekevät niille kunniaa Ondinen uudella levyllä.

  • Syvällä elämän sietämättömässä keveydessä

    Levyarvio

    Felix Mendelssohnin kamarimusiikki on suotta jäänyt romantiikan raskassarjalaisten, Schumannin ja Brahmsin varjoon. Soinnillisesti kevyempi ja luonteeltaan näin vähemmän painavaksi koettu Mendelssohn oli todellisuudessa monella tavoin kypsän romanttisen ilmaisun tienraivaaja siinä missä Schumannkin – ja usein ennen häntä. Mendelssohn oli ajan hermolla jo parikymppisenä, useita vuosia ennen tulevaa hyvää ystäväänsä.

  • Lempeän karhumaista kuiskintaa

    Levyarvio

    Matthias Goerne levytti Bachin isot ja suurenmoiset bassokantaatit Ich will den Kreuzstab gerne tragen ja Ich habe genug jo kaksikymmentä vuotta sitten Camerata Academica Salzburgin ja Roger Norringtonin kanssa. Uusi levytys harmonia mundille on syvempi ja värikkäämpi: sekä Goernen oma ääni että Freiburgin barokkiorkesterin soitto ovat vivahteikkaampia – syvyyttä ja tulkintaa on tullut sekä nykyiseen barokkisoittoon että Goernen itsensä laulutaiteeseen.

  • Orfeuksen onnellisempi laskeutuminen manalaan

    Levyarvio

    Orfeuksen retki manalaan hakemaan rakasta Eurydikeään on yksi niistä tutuista, toistuvista antiikin aiheista, joiden pohjalta syntyi suuri määrä kantaatteja, teatterimusiikkia ja oopperoitakin jo 1600-luvulla. Oopperavillityksen imeydyttyä Italiasta Ranskaan vuosisadan jälkipuolella myös Orfeuksen – tuon suloisesti laulavan pastoraalisen sankarin – seikkailut taipuivat oopperoiksi. Marc-Antoine Charpentier ei juuri päässyt loistamaan suuren oopperan, tragedie lyriquen säveltäjänä, mutta sai kirjoittaa pienempiä kamariteoksia Marie de Lorrainen, Guisen herttuattaren kulttuurikodin muusikkona.