Hyppää pääsisältöön

Kalle Kinnunen: Kim Dotcom – kenties iso, itsekäs vauva sai mitä tilasi

Kim Dotcomin elämä on näyttänyt fantasialta, kuin koomisesti liioittelevalta elokuvalta. Käsittämättömän paljon rahaa, mielikuvituksellisia ja hävyttömiä tapoja polttaa sitä. Liikaa urheiluautoja, järjettömän kokoinen kartano ja kaiken keskellä joviaali paksukainen, joka vetää kreisiä rooliaan antaumuksella ylinäytellen.

Totta tuo elämä kuitenkin oli, ja jostain se kaikki raha on peräisin. Ehkä se ei koskaan kuulunut hänelle.

Piratismista keskusteleminen on helppoa, sillä monilla on asiasta mielipide. Järkevä piratismista keskusteleminen on hyvin vaikeaa, sillä useimmat mielipiteet ovat kärjistyneitä. Mielikuvissa mennään kovaa ja korkealta.

Voisiko aihepiirissä edes olla keskitietä? Jos kyse on tekijänoikeusrikkomuksista ja -rikoksista, rajanvedon luulisi olevan selvää. Joko tehdään rikoksia tai ei tehdä. Lainsäädäntö laahaa perässä ja jättilaskujen lähettäminen vertaisverkkojen käyttäjille on älyvapaata, mutta kyllä piratismin maailmassa on todellisia konniakin.

Vasta nelisen kuukautta sitten maailmanensi-iltansa saanut dokumentti Kim Dotcom: Caught in the Web yrittää tavoitella jonkinlaista keskitietä kertoessaan internet-yrittäjä Kim Dotcomin tarinaa.

Siniristilippu liehuu kartanon katolla.

Heti alkuun pitää todeta, että Kim Schmitzinä syntyneen veijarin suomalaisia sukujuuria dokkarissa ei käsitellä. Siniristilippu tosin liehuu kartanon katolla. Dotcom on yhä Suomen kansalainen ja on twiitannutkin suomeksi.

Dokumentin alussa esitellään Münchenissa pitkään asuneen Dotcomin nuoruusvuosia taitavana hakkerina, joka perusti tietoturvafirman ja tienasi miljoonia. Teininä saatu kahden vuoden ehdollinen tuomio muun muassa tietomurroista kääntyi osoitukseksi ammattitaidosta. Hänestä tuli saksalaisten talk show -ohjelmien vieras, joka jo tuolloin näytti isolta, pukuun ahdetulta vauvalta.

Dotcom osasi hakkerihommat – sekä verbaaliset vedätykset.

”Kun olet alalla, josta asiakkaasi eivät tiedä mitään, voit väittää heille mitä haluat”, selittää Ars Technica -julkaisun toimittaja Sean Gallagher syitä, miksi Dotcomista tuli hetkessä upporikas. Dotcom – tuolloin siis vielä Schmitz – nautti valokeilasta, kehuskeli omaisuudellaan ja järjesti julkkisbileitä.

Virkavallan kanssa Dotcom on törmäillyt usein.

Virkavallan kanssa Dotcom on törmäillyt usein. Vuonna 2001 hän teki osakkeilla sisäpiirikauppaa ja puolentoista miljoonan euron tilin ja sai ehdollisen tuomion. Pian sen jälkeen hän perusti ”keinoälyllä sijoituksia tekevän rahaston”, joka houkutteli asiakkaita tähtitieteellisellä 25 prosentin vuosikorolla, mutta jätti lopulta rekisteröimättä firman ja sai operaatiosta sakot.

Idea Megaupload-palvelusta syntyi, kun Dotcom osallistui Gumball 3000 -tapahtumaan. Rikkaiden ja vastuuttomien ääliöiden Gumball 3000 on kaahauskisa, jossa ajetaan urheiluautoilla ylinopeutta julkisilla teillä. Koska Dotcom ei voinut lähettää kisavideoitaan sähköpostissa tiedostojen suuren koon vuoksi, hän päätti perustaa pilvipalvelun.

Megauploadista tuli yksi maailman suosituimmista piratismisaiteista. Siellä jaettiin ennen kaikkea elokuvia. Huokeaan kuukausihintaan sai tilata paremman eli nopeamman tiedonsiirron. Palvelu vetäytyi kaikesta vastuusta liittyen siihen, mitä käyttäjät toisilleen jakoivat, mutta sivussa Dotcomin firmalle tuli tilauksista ja mainostuloista rahaa ovista ja ikkunoista.

Totta kai Megaupload oli suosittu, koska se toimi hyvin, eikä sille ei edes ollut luvallista vaihtoehtoa.

Palvelun suosio on toki helppo ymmärtää. Kymmenisen vuotta sitten striimauspalvelut vasta tekivät tuloaan. Teknologia elokuvien jakeluun verkossa oli olemassa, mutta kaupallisia ja laillisia palveluja ei oltu rakennettu. Totta kai Megaupload oli suosittu, koska se toimi hyvin, eikä sille ei edes ollut luvallista vaihtoehtoa.

Dotcom rakensi itselleen gangsteri-imagoa. Keskisormen osoituksena viihdeteollisuudelle Dotcom palkkasi joukon tunnettuja amerikkalaismuusikoita laulamaan järjettömän kornia Megaupload-laulua mainokseen, jonka irvokkuus on harvinaista tasoa: kaikkea ihmiset rahasta tekevätkin.

Pian alkoivat Dotcomin vaikeudet, ja dokumentin suhde niihin on hieman kummallinen. Näkökulma tuntuu olevan näennäisen objektiivinen, mutta Dotcom saa perustella asioitaan parhain päin ja häntä jäljittäneiden viranomaisten toimista rakennellaan salaliittoteorioita.

Dotcom saa perustella asioitaan parhain päin.

Poliisien rynnäkkö Uuteen-Seelantiin muuttaneen Dotcomin valtavaan kartanoon oli kieltämättä ylimitoitettu. Dokumentin herkullisimpia jaksoja on kooste iskun turvakameramateriaalista. Letka autoja saapuu, poliisit kiipeävät aitojen yli ja ryntäävät taloon aseet käsissään. Kuvissa ei näy, kuinka Dotcom perheineen vetäytyi turvahuoneeseen.

Kiistattoman kurjaa oli sekin, että mediassa Dotcomin kerrottiin heiluttaneen poliiseille katkaistua haulikkoa, vaikka myöhemmin kävi ilmi, ettei väite pitänyt paikkaansa. Vähän överiksi meni, toteaa myös dokumenttiin haastateltu Wikipedian perustaja Jimmy Wales.

Tästä alkaa syyttely. Dotcom kertoo dokumentissa, kuinka hän oli juuri perustamassa artisteille suotuisia musiikinjakopalveluita ja valmistelemassa muitakin ihania, kaikkia hyödyntäviä juttuja, kun viranomaiset sotkivat asiat. Hieman erilaisen näkemyksen pääsee antamaan elokuvatuottaja ja digitalouden tutkija Jonathan Taplin, joka kiihtyy haukkumaan Dotcomia parasiitiksi ja ”taiteilijoiden verta imeväksi rikolliseksi”.

Kummallakin puolella paukkui ja paukkuu. Syyttäjä koetti lisätä Dotcomin syntilistaan jopa lapsipornon ja terroristien materiaalien jakelemisen mahdollistamisen. Täysillä uhriutunut Dotcom heittäytyi politiikkaan yhtä lapsekkaana kuin kaikkeen muuhunkin julkisuuteen, brändäsi itseään vapaustaistelijaksi ja ilmoitti kaatavansa Uuden-Seelannin pääministerin. Kotioloissa hän keskittyi pelaamaan Call of Duty: Modern Warfare 3 -peliä ja nousi siinä maailman parhaaksi.

Megaupload oli käytännössä varastetun, joskin aineettoman tavaran jakopaikka. Dotcom voi olla terävä kaveri, mutta olennaisinta on, että hän bisnespartnereineen tekivät ainoina hilloa palvelulla, joka mahdollisti piratismin ja oikein kannusti siihen.

Kuinka paljon he oikein tienasivatkaan? Satoja miljoonia euroja. Määrää on vaikea arvioida, ja Dotcomin saamiin syytevyyhtiin kuuluu myös rahanpesu. Dotcomin tileiltä takavarikoitiin kymmenen miljoonan dollarin verran käteisvaroja. Kartanolta vietiin takavarikkoon parikymmentä urheilu- ja klassikkoautoa.

Piratismia voi ymmärtää, jos se täyttää kysyntää, johon ei muuten ole tarjontaa.

Piratismia voi ymmärtää, jos se täyttää kysyntää, johon ei muuten ole tarjontaa. Kim Dotcom on piratismin synkemmän puolen kiteymä ja itsekkyyden perikuva. Hänen julkisuuteen luomansa pellehahmo on silmänkääntötemppu, jolla voi yrittää ironisoida totuutta. Strategia muistuttaa uuden äärioikeiston tapaa kääntää asioita ylösalaisin, mutta eräänlaisen hassun gangstafantasiahahmon esittäminen ei muuta tosiasiaa, että taustalla on rikollinen oman edun tavoittelu.

Dokumentti suhtautuu Dotcomiin melko myötämielisesti. Päähenkilön PR-pyörittelyn taidot ovat kai vaikuttaneet elokuvantekijöihin.

Dokumentissa ei ole mainintoja törkymooseksen sosiopaattisimmista piirteistä, kuten haastattelusta, jossa Dotcom hehkutti Gumball 3000 -rallissa työntäneensä sivullisten auton ulos tieltä. (Kännissä ja läpällä -selitys ei mene läpi, koska Dotcom on absolutisti.) Mukaan ei toki olisikaan mahtunut Dotcomin toukokuun tempausta, kun hän yritti häikäilemättä hyötyä amerikkalaisen poliittisen avustajan Seth Richin kuolemasta levittämällä tapauksesta aivan tuulesta temmattuja tietoja.

Huomiohakuisuus on psykologisesti mielenkiintoista, mutta se ei ole lieventävä asianhaara.

Dokumentin teesiksi nousee epäoikeudenmukaisuus, ihan kuin Dotcom olisi vain astunut lopulta väärille varpaille ja ajautunut Yhdysvaltojen viihdeteollisuuden uhriksi.

Kyllä, Dotcomista tuli myös poliittisen pelin nappula ja silmätikku eli tekijänoikeustaistelujen varoittava esimerkki. Sitä ennen hän oli julkisuudenkipeä leikkikalugangsteri, joka hankki epärehellisin keinoin satojen miljoonien omaisuuden törsätäkseen, sikaillakseen ja poseeratakseen tähtien kanssa. Sitä saa mitä tilaa. Huomiohakuisuus on psykologisesti mielenkiintoista, mutta se ei ole lieventävä asianhaara.

Luonnollisesti Dotcom on viime aikoina intoillut Bitcoinista. Siinäkin on kupla, jolla voi aikansa rahastaa tyhmiä. Uuteen kaveripiiriinsä poliittisella urallaan hän on kerännyt Vladimir Putinin asialla sohlaavan Julian Assangen, valheita levittävän amerikkalaisen konservatiivipapattajan Sean Hannityn sekä muita epämääräisiä hahmoja. Avioerokin tuli.

Nyt Dotcom odottaa Uuden-Seelannin Aucklandissa aiempaa pienemmässä luksusasunnossa luovutusta Yhdysvaltoihin, jossa häntä odottaa oikeudenkäynti. Luovutus näyttää vääjäämättömältä, vaikka Yhdysvaltojen presidentiksi valittiin Dotcomin ihailema Donald Trump.

Hollywood-elämäntavasta on jäljellä vain itseluottamus, kun rikollinen yrittää vielä julistautua marttyyriksi. Ehkä olisi ollut parempi keskittyä niihin peleihin.