Hyppää pääsisältöön

Kasvaako pihassasi kannabiksen lähisukulainen? Näin otat humalan hyötykäyttöön!

humalan käpyjä
humalan käpyjä humala

Humala köynnöstelee koristeena monessa vanhassa pihapiirissä. Paheellisista sukujuuristaan huolimatta tätä hamppukasvia on turha yrittää pössytellä. Oluenpanossa se sen sijaan on korvaamaton ja saa siitä myös maistuvan teen tai rauhoittavan jalkakylvyn!

Pihojen humalaköynnökset ovat usein jäänne keskiajalta, jolloin laki määräsi kaikki tilalliset sakon uhalla viljelemään humalaa. Humalaa kun tarvittiin oluenpanossa: se esti olutta pilaantumasta ja antoi siihen aromeja sekä karvautta.

Olut taas oli keskiajan ihmisille elintärkeää – juoma, ravinto ja lääke yhdessä tuopillisessa.

Humalalaki kumottiin vasta vuonna 1915, vaikka käytännössä sitä ei ollut enää valvottu aikoihin. Viime vuosikymmeninä humalat ovat jääneet koristekasveiksi. Lähes kaikki oluenvalmistukseen käytettävästä humalasta tulee tällä hetkellä ulkomailta.

Nyt kotimainen humala kiinnostaa jälleen ja sen viljelyä yritetään edistää. Menee kuitenkin vielä vuosia, ennen kuin kotimainen humala yleistyy oluenpanossa.

Pihalla kasvavaa perinneköynnöstä ei silti kannata jättää vain komeaksi koristeeksi, vaan sitä voi hyödyntää monin tavoin. Humalaa on perinteisesti käytetty rauhoittamaan ja helpottamaan nukahtamista.

Näillä Luonnonvarakeskuksen tutkijan Juha-Matti Pihlavan ohjeilla otat humalan hyötykäyttöön!

Tinktuura

1. Laita humalakäpyjä tiiviisti pakaten lasipurkkiin ja kaada päälle kirkasta viinaa (40 %) niin, että kävyt peittyvät.

2. Laita purkki mahdollisimman täyteen ja laita kansi tiukasti kiinni. Anna uuttua valolta suojattuna 2-3 viikkoa, ravistele purkkia muutaman päivän välein.

3. Suodata lopuksi siivilän läpi toiseen suljettavaan lasiastiaan.

4. Käytä pienissä erissä (1 tl), nukahtamisvaikeuksiin tai levottomaan oloon.

humalasta uutettua teetä
humalasta uutettua teetä Kuva: Luonnonvarakeskus humala

Rauhoittava humalatee

1. Laita kattilaan noin litra vettä ja 5-10 humalakäpyä. Keitä hiljalleen 15 minuuttia, sekoittele varovasti. Vesi alkaa muuttua punertavaksi noin 15 minuutin keittämisen jälkeen.

2. Kaada tee siivilän läpi mukiin, lisää maun mukaan hunajaa.

3. Voit nauttia teen joko kuumana tai kylmänä, makuelämys on kummassakin tapauksessa vähemmän puoleensavetävä. Humalateessä on kuitenkin rauhoittavia yhdisteitä, joka saattavat helpottaa nukahtamista.

4. Teetä voi myös säilyttää kylmässä ja sekoittaa esimerkiksi maistuvampien marjamehujen kanssa.

Humala kasvaa Strömsön puutarhassa
Humala kasvaa Strömsön puutarhassa Kuva: YLE/Strömsö humalat,humala,Strömsö (tv-ohjelma),viljelymenetelmät,viljely

Muita ideoita humalan käyttöön

Parhaat päivänsä nähneitä käpyjä voi käyttää myös virkistävään jalkakylpyyn.

Varovaisesti annostellen humalaa voi käyttää myös lihan marinointiin tai siman ja kotikaljan maustamiseen.

Takuuvarman vaikutuksen tekee kokki, joka käyttää keväällä humalan nuoria versoja parsan tavoin.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Puoli Seitsemän