Hyppää pääsisältöön

Tanskalaiset soittavat raikkaan rauhallista kansanmusiikkia

Ylistystä ja lukuisia palkintoja kerännyt Danish String Quartet on levyttänyt kaikkea Brahmsista pohjoismaisiin nykysäveltäjiin, mutta kansanmusiikki tuntuu olevan sille läheisintä. Jousikvartetin toinen kansanmusiikkia sisältävä kokoelma Last Leaf soi kuvankauniisti, mutta maalaa tummemmilla sävyillä kuin edeltäjänsä, vuoden 2014 Wood Works.

Danish String Quartet / Last Leaf
Danish String Quartet / Last Leaf Uudet levyt

Last Leaf huokuu syksyä, nimestään lähtien. Näitä äänimaailmoja käpertyisin mielihyvin kuuntelemaan sohvannurkkaan teekuppi kädessä pisaroiden piiskatessa ikkunalaseja. Syvä, kaihoisa sointi vain tuntuu kotoisalta. Ehkä syynä on se, että harrastin nuorena kansantanssia. Vaikka en enää viiteen vuoteen ole tanssinut mitään katrilliin päinkään, sydämeeni on jäänyt tietty paikka kansanmusiikin soinnille ja pelkistetyn kauniille äänimaailmalle.

Rune Tonsgard Sørensen, Frederik Øland, Asbjørn Nørgaard ja Fredrik Schøyen Sjölin ovat soittaneet yhdessä vuodesta 2002. He muotoilevat levyn hitaat osat uskomattoman kauniisti. Nopeammat kappaleet soivat tarmokkaan taidokkaasti, mutta niistä puuttuu spontaania rohkeutta. Kuten olen viulunsoittovuosienikin aikana oppinut, kansanmusiikin soittamiseen tarvitaan runsaasti heleitä, ronskia jousenkäyttöä ja railakasta meininkiä. Danish String Quartetilta niitä kyllä löytyy, mutta ei niin paljon kuin olisin toivonut.

Soitinkokoonpano on tällä levyllä raikas: perinteisten jousisoitinten lisäksi kuullaan myös harmonia ja kellopeliä. Levyn kappaleet on koonnut, sovittanut ja osin säveltänytkin ryhmä itse. Last Leaf onkin selvä kokonaisuus, kuin pidempi teos, joka kulkee temposta ja sävellajista toiseen. Levylle kootuista kuudestatoista sovituksesta löytyy sekä uutta skandinaavista musiikkia että kansanperinnettä Färsaarilta, Ruotsista ja kaikkialta siitä väliltä, mutta uudet ja ikivanhat sävellykset soivat samaa, hartaan melankolista tunnelmaa. Kaiken kaikkiaan Last Leaf on kuin Murakamin romaani - sen maailmaan tekee mieli uppoutua tuntikausiksi, ja kuuntelun jälkeen se jää soimaan päähän surumielisen kauniina mutta sateenraikkaana.

“Last leaf”, kokoelma skandinaavista perinne- ja uutta musiikkia. - Danish String Quartet. (ECM New Series, ECM 2550)

Tämän levyarvostelun on tehnyt peruskoulun yhdeksäsluokkalainen Eevi Gustafsson osana TET-jaksoaan.

Kuuntele Uudet levyt 6.10.2017, toimittajana Kare Eskola.

  • "Musiikista näköjään tykkäsin yli kaiken"

    Näppärit jatkavat pelimanniperintöä ja kehittävät sitä.

    Kaustislainen pelimanni ja pedagogi Mauno Järvelä on syntynyt kansanmusiikin keskelle. Hänelle lapsuus oli jatkuvaa musiikin vaikutteiden imemistä. Yksi vahvoista muistoista on pelimannilava. Lapsuuden häistä hän muistaakin nimenomaan pelimannilavan ja sen, miten hän istui kuuntelemassa, kun pelimannit soittivat. - Musiikista näköjään tykkäsin yli kaiken, se oli semmonen juttu, ettei muilla ollut väliä, hän toteaa.

  • Vladimir Agopov voitti Lied-sävellyskilpailun 2017

    Katso kaikki palkinnot & finaaliesitykset.

    Kokenut konkari, säveltäjä Vladimir Agopov voitti lauantaina 18.11. pidetyn Yrjö Kilpinen -seuran järjestämän ensimmäisen Lied-sävellyskilpailun laulusarjallaan Four songs to the poems by William Blake. Ensimmäinen palkinto on suuruudeltaan 5.000 euroa.

  • Urkureduktio tukee Kokkosen Requiemiä

    Levyarvostelu

    Joonas Kokkosen Requiem orkesterille, kuorolle ja solisteille syntyi tuskallisen hankalasti, mutta siitä tuli hänen kaunein suurteoksensa, täynnä kimmeltävää valoa, säihkyviä harmonioita, herkkyyttä ja voimaa. Teosta on esitetty ihmeen vähän - pääsiäisaikaan suuret esittäjistöt pelaavat varman päälle tutummilla passioilla ja requiemeillä. Kenties tilanne muuttuu nyt, kun Jouko Linjama on tehnyt Kokkosen requiemistä urkureduktion, joka uuden levyn perusteella toimii vallan mainiosti.

  • Kostiainen yhdisti kaikki requiemit omaansa

    Levyarvostelu

    Requiem sävellysmuotona houkuttelee säveltäjistä usein esiin uusia piirteitä, etenkin kauneutta, dramatiikkaa ja perinnetietoisuutta. Näin on käynyt myös Pekka Kostiaiselle, jonka Requiem on tavallaan kaunis, välillä dramaattinen ja kauttaaltaan tietoinen perinteestä. Mutta Alban vasta julkaisema levytys saa aprikoimaan perinteen suhdetta aikamme musiikin vaatimuksiin. Kostiaisen Requiem nimittäin kuulostaa kaikilta aiemmilta requiemeiltä, muttei lainkaan uudelta.