Hyppää pääsisältöön

Jonas Sundström on Strömsön uusi juontaja

Jonas Sundström framför ett höstlandskap
Jonas Sundström framför ett höstlandskap Kuva: Yle/Björn Karlsson

Monet halusivat tarttua mahdollisuuteen, kun Strömsössä muutama kuukausi sitten etsittiin juontajaa.

Hakijoiden joukossa oli joogaopettajia, puutarhureita, taiteilijoita ja ekonomeja.

"Meillä oli monia hyviä hakijoita ja siksi prosessi oli pitkä. Mutta lopulta löysimme juontajan, jolla oli juuri sellaista osaamista, jota arvostimme eniten", kertoo ohjelman vastaava tuottaja Annika Löfgren.

Epätodellinen kunnia

Päädyimme 34-vuotiaaseen Jonas Sundströmiin, joka on tuttu erityisesti Yle Vegan kuuntelijoille Länsi-Uudellamaalla.

"On vieläkin vähän epätodellinen olo", sanoo Sundström. "On suuri kunnia päästä työskentelemään paikassa, joka on todellista kulttuuriperintöä Suomen ruotsinkielisillä alueillla asuville (Svenskfinland) mutta myös koko Suomelle."

Sundström päätti hakea työtä sillä Strömsö kirjaimellisesti tunkeutui hänen länsiuusimaalaiseen työelämäänsä.

Tisdagens frukost, havregrynsgröt med torkade havtornsblad och jordgubbar. Allt närproducerat.
Micke och Matias inspiroivat. Tisdagens frukost, havregrynsgröt med torkade havtornsblad och jordgubbar. Allt närproducerat. Kuva: Yle/Jussi Laine Michael Björklund

Juontaja Matias Jungar ja kokki Micke Björklund vierailivat jokin aika sitten Länsi-Uudellamaalla Lähiruoka-projektinsa kanssa. Sundström sai heidät vieraakseen radiostudioon.

"Micke valmisti munakokkelia ankanmunista, jutustelimme kotoisasti ruuasta ja meillä oli todella hauskaa. Hämmästyin vähän sitä, miten paljon voita, kermaa ja suolaa Micke käyttää, mutta hyvää siitä tuli."

Vierailuviikolla pomppasi yhtäkkiä silmien eteen ilmoitus Strömsön juontajan paikasta.

"Minusta tuntui, että näillä kahdella tapahtumalla oli joku yhteys, ja lähetin hakemuksen."

Karisma kantaa läpi ruudun

Annika Löfgrenin mukaan yksi syy valita juuri Jonas Sundström juontajaksi oli hänen tapansa olla ja esiintyä televisiossa.

Johanna och Camilla dricker te bland pumpor.
Johanna och Camilla dricker te bland pumpor. Kuva: YLE/Strömsö

Pitkään radiotoimittajana työskennelleelle Sundströmille tv-työstä tulee jännittävä uusi haaste.

"Täytyy vähän enemmän alkaa kiinnittää huomiota jos minulla on joskus perunasäkin kokoiset silmäpussit tai pensasmaiset nenäkarvat. Ammattilaismeikkaajat varmaan auttavat minua tässä."

Askartelua ja kotoisaa oloa

Kaavamaisen käsityksen mukaan Strömsön juontaja on sekä leppoisa että kätevä. Miten tämä kuvaus sopii Sundströmiin hänen omasta mielestään?

"Asun Billnäsissä vanhassa talossa, jota ympäröi puutarha. Olen remontoinut taloa avopuolisoni ja perheeni kanssa. Tiedän miten turhauttavaa voi rimojen ja jiirisahojen ja sen sellaisten kanssa olla."

Paul Svensson, Camilla Forsén-Ström, Lee Esselström, Jim Björni, Owe Salmela och Elin Skagersten-Ström ryhmäkuvassa Strömsön saunan edessä.
Strömsötiimi saa länsiuusimaalaisen vahvistuksen. Paul Svensson, Camilla Forsén-Ström, Lee Esselström, Jim Björni, Owe Salmela och Elin Skagersten-Ström ryhmäkuvassa Strömsön saunan edessä. Kuva: Yle/Carina Ahlskog Strömsö (tv-ohjelma),juontajat

Askartelupuolella Jonas toivoo saavansa apua Lee Esselströmiltä ja muilta näppäriltä Strömsö-ekstperteiltä.

"Minulla on yhä edelleen traumoja päiväkotiajoilta, jolloin meidän piti tehdä äitienpäiväkortti keittämättömistä makaroneista. Se ei ollut minun vahva puoleni. Onneksi minä tulen etupäässä keskittymään journalistiseen puoleen Strömsössä."

Kaksikielinen Strömsö

Strömsössä tapahtuu muutoksia 2018. Ohjelmaa aletaan lähettää myös TV1:ssä lauantaisin. Ohjelmasta tulee myös kaksikielisempi.

Annika Löfgren painottaa, että Strömsötä ei yritetä suomalaistaa, vaan pyrkimys on tarjota yleisölle enemmän.

"Ohjelma on edelleen ruotsinkielinen, mutta voimme yksinkertaisesti tarjota parempaa sisältöä jos voimme osittain tehdä ohjelmaa suomeksi jonkun kanssa joka puhuu luontevasti suomea. Lisäksi TV1:ssä tavoitamme huomattavasti suuremman yleisön."

Målade tegelstensböcker i fönster.
Målade tegelstensböcker i fönster. Kuva: Yle/Strömsö Tiili,romaanit,Akryyliväri,Strömsö (tv-ohjelma),puutarhat,koristeet

Näistä syistä oli tärkeää löytää juontaja, joka hallitsee molempia kieliä puhuttuna mutta pystyy myös kirjoittamaan suomeksi netissä ja sosiaalisissa medioissa.

"Strömsö on tällä hetkellä paljon enemmän kuin vain tv-ohjelma, sanoo Löfgren. Haluamme tarjota nettisisältöjä myös suomeksi. Muun muassa ruokareseptejä on jo pitkään toivottu suomenkielisinä."

Cheek sai kyyneliin

Miten uusi juontaja Jonas Sundström suhtautuu kaksikielisyyteen?

"Minusta siinä on kyse paljon enemmästä kuin vain itse kielestä. Minulla on ollut etuoikeus kasvaa sekä suomenkielisen että suomenruotsalaisen kulttuurin vaikutuksessa."

Strömsön huvila
Maan kaunein työpaikka? Strömsön huvila Kuva: Yle/Carina Ahlskog Strömsö (tv-ohjelma)

Sundström nimeää suosikeikseen legendaarisia artisteja kuten Hector, Irwin Goodman ja Rauli “Badding” Somerjoki. Kirjailijoista suosikkeja ovat Miika Nousiainen ja Mika Waltari.

"Näin vähän aikaa sitten Vain elämää -sarjasta osan, jossa Cheek tulkitsi Apulannan kappaletta Jumala. En edes pidä Cheekistä, ja silti itkin yhtä paljon kuin artistit ohjelmassa. Se osoitti, että minussa toden totta on melko lailla suomalaista mielenlaatua."

Kuka Jonas Sundström?

Ikä: 34
Kotoisin: Raaseporista
Perhe: Avopuoliso
On työskennellyt: Muun muassa Yle X3M:issä ja Yle Västnylandissa.
Lukenut viimeksi: Erlend Loen Stilla dagar i Mixing Part
Parasta tv:ssä: Petos
Unelmatyö lapsena: Kauppias
Lempiruoka: Risotto kuivattujen torvisienien kera

  • Timo Huovinen: Yle ja presidentinvaalit

    Mikä on henkilökuntamme suhde vaaleihin?

    Vuoden 2018 alussa Suomessa järjestetään jälleen presidentinvaalit. On aika taas pohtia henkilökuntamme suhdetta vaaleihin sekä niiden seurannan tapaa ohjelmistossamme.

  • Ylen aluetoimitusten Mediadeski käynnistyy Tampereella

    Uusi Mediadeski jalostaa journalismia visuaalisemmaksi.

    Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan uusi Mediadeski aloittaa toimintansa Tampereen Mediapoliksessa. Ensimmäisessä vaiheessa Mediadeski jalostaa aluetoimitusten journalismia entistä visuaalisempaan muotoon. “Tarvitsemme esimerkiksi graafikoiden, koodareiden ja datajournalistien työpanosta.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua