Emilian ja Akin salaiset kalapaikat: Kelottiluspa, Könkämäeno
Könkämäeno on 150 kilometriä pitkä joki Enontekiön ja Kiirunan rajalla. Joessa on upeita kalapaikkoja, kuten Kelottiluspan koskijakso. Kelottijärvestä lähtevässä koskessa on runsaasti harjusta sekä lohta.
Kelottiluspan koskijakso alkaa Könkämäenon suurimman järvilaajentuman eli Kelottijärven eteläpäästä. Koski on parhaimmillaan heti alkukaudesta.
Joen tulviessa Kelottiluspa on yksi helpoimpia paikkoja saada harjusta. Veden ollessa matalalla pääsee karikoita pitkin kahlaamaan keskelle jokea päävirtaan tai pooleihin. Näissä paikoissa harjukset yleensä lymyilevät.
Suurimmat harjukset tulevat usein kosken niska-alueelta tai hitaasta niskavirrasta. Yli 50 senttimetrin harjuksia saa kuitenkin koko koskijaksolta.
Hyviä harjuspaikkoja ovat myös Kelottiluspan alapuolella Luspajärämästä lähtevät Luusua, Kermikkä, Liinakurkkio sekä Kolmenmiehenniva. Mukava melontapätkä on Kiehuvuopion veneenlaskupaikalta Järämän veneenlaskupaikalle.
Kalastuksessa kannattaa suosia väkäsettömiä koukkuja sekä pyydä ja päästä -kalastusta. Varsinkin suuret hyvät emokalat tulisi vapauttaa ja mikäli ruokalan ottaa, noin 35-40 cm harjus on maukkaampi kuin jättiläinen.
Taimen on Kelottiluspalla rauhoitettu. Saaliiksi saatu taimen on välittömästi laskettava veteen.