Tero Kyllönen
Yle
Kipukokemusta verrataan monesti palovaroittimeen. Se hälyttää ärsyttävän äänekkäästi, kun tulipalo syttyy. Jälkeenpäin olemme palovaroittimelle kuitenkin kiitollisia, koska se pelasti meidät tulipalolta.
Mutta mitä tapahtuu, jos palovaroitin menee epäkuntoon ja se alkaa toimia liian herkästi? Palovaroitin piippaa jo yhdestä kynttilästä tai joskus jopa ilman syytä. Palokunta ryntää paikalle vain todetakseen, ettei mitään vaaraa ole ja pyytää korjaamaan liian herkän varoittimen.
Palomiehet ovat ammattilaisia sammuttamaan tulipalon, mutta liian herkän palovaroittimen korjaaminen vaatii paljon ammattitaitoa ja erikoisosaamista. Samoin on kivun kanssa. Akuutti kipu varoittaa meitä, mutta kroonisen kivun hoitamiseen tarvitaan todellista ammattilaista.
Mihin kipua tarvitaan?
Moni on varmasti unelmoinut elämästä kokonaan ilman kipua. Ajatus voi tuntua kiehtovalta, mutta todellisuudessa kivuton elämä olisi huomattavasti hankalampaa ja ennen kaikkea vaarallisempaa.
Refleksit toimivat välittömästi, jos käden laittaa vahingossa kiehuvaan veteen. Varpaita puolestaan palelee, jos ne ovat liian pitkään kylmässä. Näiden kokemusten myötä me opimme, että vastaavia tilanteita kannattaa välttää tai niihin pitää ainakin varautua.
Vaikka olisimme kuinka varuillamme, kaikilta vammoilta emme voi välttyä. Meihin sattuu, jos nilkka nyrjähtää tai ranne murtuu. Saattaapa suusta päästä muutama ärräpääkin.
Vaikka kipu ei kuole huutamalla, voi kiroileminen yllättäen lievittää kipua. Tätä mieltä ovat brittitutkijat, jotka testasivat kiroilemisen vaikutusta kipukokemukseen.
Onneksi kivun hellittäminen ei ole pelkästään kiroilemisesta kiinni, sillä elimistö alkaa heti korjata vaurioita tuomalla paikalle kudosnestettä ja korjaavia soluja.
Vammakohta turpoaa, eikä kipu vielä hetkeen hellitä otettaan. Mutta kivulla on tarkoituksensa, sillä se pakottaa vaurioituneet kehonosat pakkolepoon, jotta ne pääsisivät paranemaan mahdollisimman pikaisesti.
Kipukokemus syntyy aivoissa
Miten kipukokemus sitten syntyy? Kehossamme on lähes kaikkialla kipuun erikoistuneita reseptoreita. Ne aistivat kipua ihon pinnalla, lihaksissa, luustossa, nivelissä, verisuonissa ja jopa suolistossa. Ainoastaan aivoissa ja muutamissa sisäelimissä ei ole kipureseptoreita.
Kipureseptorit heräävät, kun elimistöön tulee vamma eli kudosvaurio. Jos veitsi viiltää haavan sormeen tai jalka saa kovan iskun, alkavat reseptorit välittömästi välittää tietoa vauriosta aivoille hermorataa ja selkäydintä pitkin.
Aivot ovat kipuaistimuksessa eräänlainen tilannekeskus. Aivot arvioivat kivun luonteen, mistä se tulee ja miten voimakasta se on. Aivot myös vertaavat kipuviestejä aiemmin koettuun kipuun ja päättävät sen pohjalta, onko kipu uhkaavaa vai harmitonta.
Lopulta aivot synnyttävät epämiellyttävän kipukokemuksen, johon meidän on pakko reagoida jollain tavalla. Vaarattomaan ja entuudestaan tuttuun päänsärkyyn auttaa ehkä särkylääke, kun taas vakava vamma vie välittömästi ensiapuun tai lääkärin vastaanotolle.
Akuutti kipu on siis elimistömme suojamekanismi tietyllä tavalla hyvä juttu. Kipu tulee nopeasti ja häviää hiljalleen kudosvaurion parantuessa yleensä kolmen kuukauden sisällä. Pitkäaikainen eli krooninen kipu on luonteeltaan erilaista, kun kipua alkaa kudosvaurion lisäksi ylläpitää myös keskushermoston muutokset.
Kroonisesta kivusta kärsii jopa joka viides aikuinen. Suurin osa kroonisista kivuista johtuu tuki- ja liikuntaelinsairauksista, joista yleisin on selkäkipu. Lisäksi suomalaisia satuttavat niska-hartiavaivat, syöpäkivut, nivelrikot, hermovauriot sekä leikkausten ja vammojen jälkitilat. Myös erilaiset päänsäryt ovat yleisiä kroonisen kivun aiheuttajia.
Lotan tarina – valtavan kovaa kipua monta tuntia päivässä
Lotta Pelolle toistuvat päänsärkykohtaukset ovat valitettavan tuttuja. Lotta sairastaa kroonisesti Hortonin neuralgiaa eli sarjoittaista päänsärkyä. Sairautta kutsutaan myös itsemurhapäänsäryksi.
– Kuutisen vuotta sitten heräsin yhtenä aamuna niin kovaan kipuun, että ajattelin jotain tosi pahaa tapahtuvan. Kipu oli sanoinkuvailematonta, en ollut kokenut mitään vastaavaa aiemmin, Lotta muistelee ensimmäistä kohtaustaan.
Lotta hakeutui kohtauksen saatuaan työterveyteen, josta hänet lähetettiin välittömästi ensiapuun. Työterveyslääkäri neuvoi Lotan miestä varautumaan pahimpaan, sillä lääkäri ei ollut koskaan nähnyt niin kivuliasta potilasta. Pelkona oli aivoverenvuoto.
– Ensiavussa pää kuvattiin ja sieltä ei löytynyt mitään, mikä oli tietysti huojennus siinä vaiheessa. Seuraavaksi epäiltiin, että se olisi migreeniä ja minut lähetettiin kotiin. Sairaalassa sanottiin, että kyllä pääkivut viimeistään parin päivän päästä helpottavat. Mutta ne vaan jatkuivat päivästä toiseen.
Horton-diagnoosin Lotta sai noin vuoden kuluttua ensimmäisestä kohtauksesta. Oli helpotus, kun koville kivuille vihdoin löytyi syy. Vuosien varrella Lotalle on kokeiltu monia eri lääkkeitä, mutta mikään niistä ei ole tuonut lopullista helpotusta. Edes poskiontelon taakse asennettu neurostimulaattori ei lopettanut kipukohtauksia, vaikka se on tuonut avun monille Horton-potilaille.
Ainoastaan reiteen pistettävä Imigran-lääke katkaisee kohtauksen vartissa, mutta Lotta voi ottaa pistoksia vain kymmenen kertaa kuussa. Jos niitä ottaisi enemmän, vaarana olisi lääkepäänsärky sekä kipukohtausten paheneminen entisestään.
Niinpä Lotta joutuu kärsimään suurimman osan kohtauksista ilman lääkitystä. Tavallisesti kohtauksia tulee 3–10 päivässä. Yksi kohtaus kestää yleensä tunnin, mutta pisimmillään se on kestänyt jopa kolme tuntia.
Katso, miten Lotta kuvailee kipukohtaustaan.
Masennuslääkkeitä kipupotilaalle?
Kroonisen kivun hoito ei siis ole helppoa. Vahvat kipulääkkeet toimivat aluksi hyvin, mutta menettävät tehoaan vähitellen. Pitkäaikaisen käytön myötä hankalien sivuvaikutusten riski kasvaa, ja joillekin potilaille voi kehittyä myös särkylääkeriippuvuus.
Lisäksi voimakkaita kipulääkkeitä voidaan käyttää päihdetarkoituksessa. Lääkäri joutuukin arvioimaan jokaisen potilaan kohdalla paitsi kipulääkkeistä koituvaa hyötyä myös haittavaikutuksia sekä väärinkäytön todennäköisyyttä.
Yhdysvalloissa särkylääkeriippuvuus onkin jo iso ongelma. Yhdysvaltain päihdelääketieteen yhdistyksen ASAM:n mukaan jopa kaksi miljoonaa amerikkalaista on koukussa reseptikipulääkkeisiin.
Kipua voidaan hoitaa särkylääkkeiden lisäksi myös muilla lääkkeillä. Pitkäaikaiseen hermovaurioon liittyvään kipuun määrätään esimerkiksi masennus- ja epilepsialääkkeitä, koska niiden avulla voidaan vaikuttaa kipuviestin kulkuun hermosoluissa.
Kipupotilaan ei siis kannata ihmetellä, jos hänelle tarjotaan hoidoksi masennuslääkkeitä. Lisäksi masennuslääkkeitä määrätään kivunhoitoon huomattavasti pienemmillä annoksilla.
Teknologia tulee avuksi esimerkiksi vaikeiden hermovauriokipujen hoidossa, kun selkäydinstimulaattori katkaisee kipua tehokkaasti. Kolmoishermosärkyä voidaan puolestaan hoitaa neurokirurgian avulla ja kipupumppu sopii syöpäkivun sekä kirurgisen toimenpiteen jälkeiseen kivunhoitoon.
Kipua voi myös huijata
Usein joudutaan kuitenkin tilanteeseen, jossa potilaan on vain opeteltava elämään jatkuvan kivun kanssa. Onneksi kipua voi oppia myös huijaamaan.
– Kipukokemus syntyy aina aivoissa ja siihen vaikuttavat sekä entiset että nykyiset ajatukset ja tunteet. Myös muistilla ja muistoilla on osuutta asiaan. Jos me voidaan muokata näitä kokemuksia, voi kipukokemuskin muuttua, kertoo kipupsykologi Elina Kiehelä kivun syntymekanismista.
Käytännössä kipua opetellaan huijaamaan esimerkiksi rentoutusharjoituksen avulla. Krooninen kipupotilas voi opettaa kehoa ja aivoja rauhoittumaan, sillä kehossa ei ole mitään hätätilannetta päällä, toisin kuin akuutissa kivussa.
– On isoa vaihtelua, miten hyvin potilaat oppivat hallitsemaan kipu tätä kautta. Meidän pitää kipuklinikalla arvioida, onko potilas halukas tai pystyykö hän oppimaan uutta taitoa siinä elämäntilanteessa, muistuttaa Kiehelä.
– Parhaimmillaan potilas poistuu kipuklinikalta kivuttamona, mutta se on harvinaista. Psykologisessa mielessä yhtä palkitsevaa on, että kipupotilas sopeutuu tilanteeseen. Hän löytää uusia vahvuuksia, pystyy muuttamaan toimintatyyliään ja pärjää kipujen kanssa.
Tutkittua tietoa erilaisista kiputilanteista ja kivun hoidosta voi käydä lukemassa Kivunhallintatalosta.
Yli 40 sanaa kipua
Kipu on aina henkilökohtainen kokemus, eikä me koskaan voida tietää, miltä kipu toisesta ihmisestä tuntuu tai millainen kipukynnys hänellä on. Kivun voimakkuuden arviointiin voidaan kuitenkin käyttää apuna kipumittareita.
Numeroiden avulla kysytään kivun voimakkuutta asteikolla 0–10, jolloin 0 tarkoittaa kivutonta tilaa ja 10 kovinta kuviteltavissa olevaa kipua. Sanallisella asteikolla vaihtoehdot kuvata kivun voimakkuutta ovat: ei kipua, lievä kipu, kohtalainen kipu, kova kipu ja sietämätön kipu.
Suomenkielinen sanallinen kipumittari (Ketovuori ja Pöntinen 1981) on myös käyttökelpoinen ja toimii jopa diagnostisena apuna. Siinä on 43 sanaa, jotka kaikki kuvaavat kipua eri tavalla. Akuutissa kivussa potilaat käyttävät usein aistimuksiin liittyviä sanoja, kuten terävä, paine, kuumottava ja viiltävä. Kroonisessa kiputilanteessa käytössä ovat tunnepitoiset sanat, kuten pelottava, ahdistava, puristava ja ärsyttävä.
Yli 40 sanaa kipua on paljon. Lääkäreillä riittää pohdittavaa, miten parantaa tukahduttava, musertava tai paahtava kipu. Tai etsiä oikea lääke nykivälle ja repivälle kivulle.
Selkä on suomalaisten heikko kohta
Jopa 40 prosenttia terveyskeskuslääkärikäynneistä Suomessa tehdään kivun vuoksi. Yleisimpiä kivun aiheuttajia ovat nivelrikko, selkärangan sairaudet ja vammojen jälkitilat.
Selkä on varmasti ollut suomalaisten heikko kohta kautta aikojen. Ensimmäiset kotimaiset kivunhoitoa käsittelevät tutkimukset 1800-luvulla koskivat nimenomaan iskiaksen hoitoa.
Eikä tilanne ole kovin paljoa vuosisatojen saatossa muuttunut. Pelkästään vuonna 2013 selkäsairauksien vuoksi maksettiin sairauspäivärahoja ja työkyvyttömyyseläkkeitä lähes 500 miljoonaa euroa.
Eikä tulevaisuus näytä yhtään paremmalta. Kipulääkkeiden käyttö on kolminkertaistunut Suomessa viimeisen 40 vuoden aikana, sillä nykyiset elintapamme suosivat yhä enemmän istumista ja erilaisiin ruutuihin tuijottamista.
Kännykkä laittaakin niskan todella kovalle rasitukselle. Ihmisen pää painaa noin viisi kiloa, kun ryhti on hyvä ja pää lepää vartalon jatkeena. Pienikin pään kumarrus eteenpäin tuplaa painon, ja yhtäkkiä niskaan kohdistuu jo kymmenen kilon veto. Jos päätä siirtää vielä eteenpäin, rasitetaan niskaa pian 20 kilon edestä. Ei siis ihme, että yhä nuoremmat kärsivät niska- ja selkäkivuista.
Älylaitteiden aiheuttamia kiputiloja voi kuitenkin ehkäistä. Lue fysioterapeutin kuusi vinkkiä täältä.
Palataan vielä palovaroittimeen. Siitä pitää pitää hyvää huolta, että se toimii oikein. Muistaa vaihtaa paristot säännöllisesti ja pyyhkiä pölyt. Sama ohje taitaa toimia meidän ihmisten kanssa. Itsestä kannattaa pitää hyvää huolta, ettei palovaroitin mene epäkuntoon.
