Raastavaa kipua ja henkisiä haavoja – alamäkipyöräilijä Matti Lehikoinen ajoi itsensä kuoleman porteille

Matti Lehikoinen kaartaa haastattelupaikalle farmariautolla. Tuhansia euroja maksava maastopyörä on nostettu auton katolle. Ulos autosta nousee Suomen menestynein alamäkipyöräilijä, 33-vuotias perheenisä, jonka kasvoissa on metallia, selkärangan nikamat ovat murtuneet ja arpikudosta löytyy jopa kielestä.

Pian löysät farkut ovat vaihtuneet ajoshortseihin ja polvisuojiin. Matti nappaa pyörän katolta, laittaa kypärän päähänsä ja polkaisee kohti läheistä metsikköä.

Pyöräilijä on luvannut näyttää, millaisesta lajista on kyse ja kertoa samalla kivuntäyteisen sairauskertomuksensa.

Aloitetaan aivan alusta.

Äidinvaisto on ihmeellinen. Kun Matti halusi 14-vuotiaana aloittaa alamäkipyöräilyn, vastusti äiti harrastusta loppuun asti. Liian vaarallista, oli äiti tuumannut. Poika ei varoituksia kuunnellut, vaan syöksyi pyöränsä kanssa alas rinteitä hurjaa vauhtia.

– Kaatumisia tuli, mutta nuorena luut ovat vielä kumia, eikä mitään mennyt poikki, Matti muistelee uransa alkua ja taluttaa pyörää kohti metsikön keskellä olevaa kalliota.

Se oli ensimmäinen kerta, kun tuntui, että nyt kävi pahasti. Sen tunsi heti.

Saan kuulla, että solisluu on eräänlainen pyöräilijöiden sulake. Itseään ei voi kutsua pyöräilijäksi, jos solisluu ei ole kertaakaan murtunut. Matista tuli pyöräilijä viisi vuotta äidin varoitusten jälkeen.

Solisluun jälkeen oli vuorossa leikkaushoitoa vaatinut olkapäävamma sekä tukku pieniä venähdyksiä ja revähdyksiä. Ensimmäinen iso loukkaantuminen sattui videokuvauksissa, kun Matti epäonnistui hypyssä ja tuli rinteeseen pää edellä alas.

– Selkä murtui. Se oli ensimmäinen kerta, kun tuntui, että nyt kävi pahasti. Sen tunsi heti. Rintarangassa tuntui kova paine, kylkiluita meni poikki ja minulta halvaantui vasen jalka. Koko ukko meni kasaan, isku oli niin kova.

Loukkaantuminen säikäytti, mutta kolme kompressiomurtumaa selkärangan nikamissa eivät vaatineet leikkaushoitoa. Halvaantumisvaaraakaan ei ollut, joten ankaran kuntouttamisen jälkeen vasen jalka alkoi hiljalleen toimia kunnolla.

Mies oli pian taas pyörän selässä kovaa vauhtia matkalla alaspäin. Ja urallaan ylöspäin.

Yleensä joku on tippunut katolta.

Pääsemme kallion päälle ja huomaan pitkät arvet, jotka koristavat Matin molempia ranteita. Ne muistuttavat onnettomuudesta, joka sattui Australiassa, mutta hoidettiin Suomessa.

– Australiassa lääkärit arvelivat, ettei tilanne ole kovin paha. Suomessa käsikirurgi sanoi, että hän näkee vuodessa yhdestä kolmeen tapausta, jossa ranteet ovat näin tohjona. Yleensä joku on tippunut katolta. Sieltä oli kaikki luut palasina, ja toisesta kädestä oli mennyt myös nivelsiteet poikki.

Leikkaus onnistui hyvin ja vammoja korjattiin myös keinoluun avulla. Myöhemmin kirurgi tuli vastaan hiihtoladulla ja Matti pääsi kiittämään häntä hyvästä työstä. Operaation ja ankaran kuntouttamisen ansiosta ranteiden liikkuvuus on edelleen hyvä.

– Käsien kuntoutus oli kivuliasta. Mutta jos ei satu, ei se johdakaan mihinkään. Käsi voi olla puolen vuoden päästäkin tosi kipeä, jos ei kuntouttamisen aikana väkisin laajenna ranteen liikeratoja. Tietenkin se sattuu.

Ranteiden jälkeen meni taas olkapää sekä lantio, mutta ne paranivat ilman leikkaushoitoa. Useat loukkaantumiset olivat hidastaneet lupaavan pyöräilijän uraa, mutta kesällä 2011 kaikki näytti hyvältä.

Syksyllä Matti päätti lähteä vielä ajamaan muutaman kilpailun, koska “fiilis oli niin hyvä”.

Kypärä halkesi molemmilta puolin ja leukasuojus repeytyi irti. Avomurtuma meni kasvojen halki ja leuka hajosi kahteen osaan.

Pyörä rämisee ja kolisee. Vauhti näyttää hirmuiselta Matin syöksyessä alas kalliolta pientä polkua pitkin. Eihän tuosta voi selvitä ehjänä alas. Hetken päästä Matti kaartaa taas näkyviin ja kysyy, ajaako saman pätkän uudestaan.

Kuusi vuotta sitten Ruotsissa järjestettiin Pohjoismaiden mestaruuskilpailut. Silloinkin vauhti oli hurjaa, mutta Matti ajoi kisalaskua tarkasti. Yhtäkkiä ajolinja meni vähän sivuun ja pieni osuma heitti takarenkaan ilmaan. Matista tuli matkustaja, kun pyörä oli jo matkalla kovaa vauhtia päin mäntyä.

– Kypärä halkesi molemmilta puolin ja leukasuojus repeytyi irti. Avomurtuma meni kasvojen halki ja leuka hajosi kahteen osaan. Yläleuka tippui alas, nenä meni sisään ja kieli oli poikki. Silmänpohja murtui ja poskiontelot rikkoutuivat ihan säpäleiksi, muistelee Matti törmäystään puun kanssa ja näyttää kieltään, jossa on edelleen pitkä arpi.

Törmäys oli ollut raju, mutta Matti pysyi tajuissaan koko ajan. Kypärän mies oli itse riisunut, mutta puhuminen ei onnistunut, koska kasvot olivat niin pahasti vaurioituneet. Hengittäminen kävi hetki hetkeltä vaikeammaksi. Kieli turposi kitalakeen, nenä oli pois pelistä ja verta virtasi suuhun paljon.

Muistan, kun vetäsin viimeisen hengenvedon. Kipu helpotti ja kaikki meni valkoiseksi.

Onneksi ensiapuhenkilökunta oli nopeasti paikalla ja teki reiän henkitorveen. Matin mukaan pikainen trakeostomia pelasti hänen henkensä.

– Muistan, kun vetäsin viimeisen hengenvedon. Kipu helpotti ja kaikki meni valkoiseksi. Seuraava muistikuva on ambulanssista. Makaan siellä paareilla ja auton lattia on täynnä verta.

Ambulanssi kiidätti Matin sairaalaan, jossa tehtiin iso leikkaus ja kasvoissa laitettiin kaikki paikoilleen. Pari päivää leikkauksen jälkeen sairaalan vuoteella heräsi muuttunut mies, joka kärsi kovista kivuista, eikä pystynyt edelleenkään puhumaan.

– Se oli ihan yhtä helvettiä, kun kivut alkoivat leikkauksen jälkeen. Minulla oli paperipaloja, joissa luki PAIN PAIN PAIN. Kipulääkkeet olivat tosi vahvoja ja näin pahoja hallusinaatioita, joissa hoitajilla oli liskon pää ja sairaalan katto kuhisi hämähäkkejä ja käärmeitä.

Kun Matti ensimmäisen kerran näki itseni peilistä onnettomuuden jälkeen, oli se miehelle iso järkytys. Nyt hän on jo sinut peilikuvansa kanssa, vaikka nenä on edelleen vinossa ja kasvoissa on arpia siellä täällä.

– Toinen silmä on isompi kuin toinen, vasen poskipää on vähän koholla, kun taas oikea puoli on hieman tipahtanut. Nenä on tukossa jatkuvasti, kasvoissa on paljon rautaa ja kipu on kova edelleen. Lämpötilan vaihtelut tai kasvoihin käyvä kova viima ovat ihan tuskaa.

En yrittänyt tappaa itseäni, mutta en nähnyt muutakaan vaihtoehtoa.

Ulkoiset haavat paranivat, mutta sisäisesti Matti voi pahoin vielä pitkään onnettomuuden jälkeen.

– Olin pari viikkoa tehohoidossa. Yleensä noin pitkän hoitojakson jälkeen ehdotetaan psykiatrista tarkastusta. Masennusdiagnoosi tuli pian onnettomuuden jälkeen ja kävin psykologilla säännöllisesti pari kertaa viikossa. Sillä tavalla pysyin jotenkin raiteilla.

Totaalinen romahdus tuli seuraavana jouluna, kun Matti oli matkustanut Yhdysvaltoihin kaverinsa luokse.

– En yrittänyt tappaa itseäni, mutta en nähnyt muutakaan vaihtoehtoa. Jos moottoritiellä tuli rekka vastaan, ainoa ajatus oli, että käännän auton sen alle. Tai ostoskeskuksen korkeimmassa kohdassa mietin vain hyppäämistä alas. Sellaisia tosi pelottavia ajatuksia.

Pelottavista ajatuksistaan Matti pääsi puhumaan psykologinsa kanssa heti Suomeen palattuaan. Alkoi hidas toipuminen. Joka kesä Matti mietti, kuinka sekaisin hän oli edellisenä kesänä ollutkaan.

– Meni lähemmäs kolme vuotta, että olin oikeasti toipunut. Kolme vuotta seilasin tuolla vapaana ilman kurssia, ihan sekasin päästäni. Psyykkiset ongelmat on iso juttu. En halua edes ajatella, mikä on lopputulos, jos jollakin on ongelmia, mutta hän ei pääse hoitoon.

Nyt ymmärrän, miksi oma äitini oli huolissaan, kun aloin alamäkeä ajaa.

Matti puhuu avoimesti henkisistä ongelmistaan. Masennus, onnettomuuden aiheuttama postraumaattinen stressi, kipu ja useat leikkaukset kasaantuivat huippu-urheilijan harteille, eikä niitä voinut sysätä sivuun.

– Puhuminen on helpottanut. Alussa yritin vain ohittaa ne asiat, mutta sitten korttitalo romahti ja pakka levisi. Tajusin, että on pakko puhua päästäkseni eteenpäin. On helpompi puhua, kuin kerätä paineita itselleen.

Haastattelutuokio alkaa olla ohi ja palaamme autolle. Matti kertoo, että hänestä tuli isä juhannuksena. Perheenlisäyksen myötä farmariautoon on pitänyt ostaa kattotelineet, koska pyörä ei enää mahdu auton sisälle. Pieni tyttövauva on pitänyt tuoretta isää hereillä edellisyönä. Vatsavaivat olivat helpottaneet vasta pitkällisen hieronnan jälkeen.

Miten Matti itse suhtautuu, jos tyttö tulevaisuudessa haaveilee pyöräilyurasta?

– Tottakai tyttö tulee näkemään paljon pyöriä ja tarvikkeita, sillä pyöräily on iso osa meidän arkea. Kyllä minusta melkoinen kisafaija tulee, jos tyttö innostuu pyöräilystä. Nyt ymmärrän, miksi oma äitini oli huolissaan, kun aloin alamäkeä ajaa.

Enää Matin äidin ei tarvitse olla niin huolissaan, sillä alamäkiajot ovat vaihtuneet maastopyörillä ajettavaan enduroon. Siinäkin lajissa mennään lujaa ja välillä lasketaan vauhdikkaasti alas, mutta vakavat onnettomuudet ovat harvinaisia.

Kesällä Matti kilpaili lajissa pari kertaa ja vietti enemmän aikaa perheensä kanssa. Matti istahtaa autoon, laittaa oven kiinni ja hymyilee lasin läpi. Miehen elämässä taitaa olla nyt uusi tärkeysjärjestys.

Matti Lehikoinen:
@instagram
@facebook
@twitter

Akuutti – tutkittua tietoa terveydestä ja hyvinvoinnista. Rohkeita ihmisiä ja inhimillisiä tarinoita. Liity joukkoomme Facebookissa!