Olemme saaneet yhteydenottoja ja yleisöpalautetta liittyen Ylen toimittaja Sanna Ukkolaan. Ukkola koki Tero Hannulan Twitterissä lähettämät viestit häiritsevinä.
Yle kantaa vastuuta henkilöstön hyvinvoinnista ja työkyvystä. Yle tukee toimittajiaan tilanteissa, joissa he kohtaavat työnsä takia häirintää tai uhkailua. Tärkeää on, että työntekijä ei selvitä asiaa yksin, vaan yhdessä Ylen esimiesten, yhtiön lakiosaston tai turvallisuusosaston kanssa.
Olen Sanna Ukkolan esimiehenä keskustellut tapauksesta hänen kanssaan ja olemme sopineet, että jatkossa mahdolliset häirinnäksi koetut tilanteet käsitellään yhdessä.
Valitettavasti toimittajiin kohdistuva häirintä verkossa on viime vuosina lisääntynyt. Julkisessa toimittajan roolissa on kuitenkin myös siedettävä työhön kohdistuvaa arvostelua. Yle on ohjeistanut toimittajiaan näitä tilanteita varten.
Riitta Pihlajamäki
A-studion päällikkö, Yle
Tekstiä muutettu 11.10.2017 klo 10:36
Poistettu lause: "...otti yhteyttä tämän työantajaan poliisin ohjeistuksen mukaisesti."
Lause poistettu, koska tulkinta poliisin ohjeistuksesta liittyen kolmannen osapuolen kontaktointiin oli tässä tilanteessa virheellinen.
Lisätty linkki: Yle Uutisten juttu aiheesta 10.10.2017