Hyppää pääsisältöön

Riitta Havukainen muisteli aikojaan Turkan oppilaana: ”Joitain kohdeltiin huonosti ja kohtuuttomasti. Siihen kyllä puuttuisin.”

Riitta Havukainen Puoli seitsemän studiossa
Riitta Havukainen arvosti Turkan oppeja, vaikka piti tätä arvaamattomana ja epäoikeudenmukaisenakin. Riitta Havukainen Puoli seitsemän studiossa Kuva: Antti Karhumäki, YLE Riitta Havukainen

Riitta Havukainen aloitti Teatterikoulussa samaan aikaan, kun Jouko Turkan johtajakausi alkoi.
Havukainen muistelee lämmöllä koulusta saatuja oppeja, mutta sanoo myös opetuksen olleen kohtuutonta, arvaamatonta ja epäoikeudenmukaistakin.

Riitta Havukainen haki aikoinaan teatterikouluun kuusi kertaa. Kun ovet aukenivat, se oli unelmien täyttymys.

Samaan aikaan koulun rehtorina aloitti Jouko Turkka. Oppilaiden keskuudessa uusi johtaja oli pelätty, mutta samalla häntä ihailtiin suuresti. Havukaisen mukaan jälkikäteenkin ajatellen Turkan kausi oli suomalaisessa teatterimaailmassa vedenjakaja, joka toi mukanaan paljon hyvää.

− Se oli teatteriajattelultaan ja estetiikaltaan omanlaista. Parhaimmat esitykset olivat nerokkaita ja joukossa oli helmiä. Tosin välillä meni överiksikin, kuten joku Kiimaiset poliisit, Havukainen pohtii.

Osa oli suosikkeja ja osa ei

Osa oppilaista oli Turkan suosikkeja ja Havukaisella oli onni kuulua tähän ryhmään. Kouluun tullessaan hän oli jo hieman vanhempi ja motivaatio näyttelemiseen oli kova. Hän ei suostunut pelkäämään Turkkaa.

− Itse olin hyvässä asemassa. Turkka piti minusta eikä koskaan kohdellut huonosti. Tykkäsin opetuksen kovuudesta ja fyysisyydestä, Havukainen kertoo.

Kohtuutonta, arvaamatonta, epäoikeudenmukaistakin

Havukaisen mukaan Turkka oli täysin arvaamaton. Yhdessä hetkessä rakastettava, toisessa mies huusi kurkku suorana.

− Se oli henkisesti raskasta, kohtuutonta, arvaamatonta, epäoikeudenmukaistakin. Jatkuva kelpaamaton tunne, eikä pedagogisesti missään nimessä hyvä juttu, Havukainen sanoo.

Turkan kaudella useat opiskelijat keskeyttivät opintonsa. Jos Havukainen olisi nyt samassa tilanteessa, hän ei voisi katsella touhua puuttumatta epäoikeudenmukaiseen kohteluun.

− Minä näin, miten joitain kohdeltiin huonosti ja kohtuuttomasti. Siihen kyllä puuttuisin, Havukainen vakavoituu.

Teatterikoulu on oppilaitos, jonka keskeyttämisprosentti on ollut perinteisesti pieni. Joidenkin opiskelijoiden kohdalla kokemukset olivat rajuja.

− Se saattoi johtaa joidenkin kohdalla siihen, että he jättivät koulun kesken. Se on niin haluttu paikka, sinne otetaan vähän ja useimmat pyrkivät monta kertaa. Silloin kyllä keskeytettiin ja sitten saattoi olla mielenterveysongelmia, Havukainen kertoo.

Katso ohjelma alla olevasta linkistä. Teatterikoulun aikaa koskeva keskustelua alkaa kohdasta 10'10

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Puoli Seitsemän