Hyppää pääsisältöön

RSO - 90 vuotta suomalaisen musiikin menestystarinaa rakentamassa

Radio-orkesteri 1927
Radio-orkesteri 1927 radio-orkesteri

RSO juhlii kuluvalla kaudella 90. toimintavuottaan. 10-jäseninen Radio-orkesteri esiintyi ensimmäisen kerran 1.9.1927 Aleksanterinkatu 46:n studiossa, Helsingissä.

1926 perustetun Yleisradion radio-ohjelmissa musiikin osuus oli suuri. Pian huomattiin, ettei materiaalitarpeeseen pystytty vastaamaan ilman omaa orkesteria ja niin kapellimestari Erkki Lingon kokoama Radio-orkesteri aloitti toimintansa 1927.

Muutama vuosi myöhemmin aloitettiin myös julkinen konserttitoiminta ja sinfoniaorkesterin mitat RSO saavutti Paavo Berglundin ylikapellimestarikaudella 1960-luvulla.

RSO:lla on aina ollut merkittävä rooli suomalaisen musiikin menestystarinan rakentamisessa. Orkesteri on merkittävin kotimaisen ja ulkomaisen nykymusiikin tilaaja ja esittäjä Suomessa. Ensimmäinen kantaesitetty teos oli Erkki Melartinin Divertimento 1928 ja sittemmin kantaesityksiä on soitettu lähes 500.

Orkesteri on tilannut, esittänyt, levyttänyt ja vienyt ulkomaille mm. Magnus Lindbergin, Kaija Saariahon ja Esa-Pekka Salosen musiikkia heidän uransa alusta asti, ja näin edistänyt säveltäjien kansainvälisen tunnettuuden kasvua. Niin ikään orkesteri on koko historiansa ajan pyrkinyt löytämään uusia suomalaisia esiintyjäkykyjä ja tarjoamaan heille ponnahduslaudan kansainväliselle uralle. Lisäksi RSO on onnistunut solmimaan pitkiä suhteita monien ulkomaisten huipputaiteilijoiden, kuten Lisa Batiashvilin, András Schiffin, Leonidas Kavakoksen ja Kent Naganon kanssa.

Vuonna 2017 RSO nauttii suosiosta niin konserttikävijöiden määrän kuin menestyneiden levytysten ja kiertueidenkin suhteen. Täyttöaste Musiikkitalon konserteissa oli viime vuonna 95 % ja verkossa sekä television äärellä konsertteja seurasi yli 1,4 miljoonaa katsojaa. Radiolähetyksien kuulijoita oli n. 100 000 lähetystä kohti. ”RSO:n asema koko Suomen orkesterina on vahvempi kuin koskaan. Konserttimme ovat kaikkien saavutettavissa ja Ylen sitoutuminen orkesterinsa toimintaan ja taiteelliseen kehitystyöhön on kansainvälisesti katsoen esimerkillistä”, kiittelee ylikapellimestari Hannu Lintu.

Yleisradion toimitusjohtaja Lauri Kivisen mukaan RSO on yhtiölle suuren ylpeyden aihe. ”Orkesterin panos on keskeinen Yleisradion kulttuuritehtävän toteuttamisessa. Kuluvalla konserttikaudella RSO uudistaa toimintaansa oman festivaalinsa myötä ja vie huippuosaamistaan Euroopan keskeisille foorumeille Saksaan ja Espanjaan."

Kommentit