Hyppää pääsisältöön

Eminem on tärkein artisti suomalaisille nuorille aikuisille – kerromme, mikä tekee räppärin musiikista niin poikkeuksellista

Rapin pahasta pojasta on tullut ikoni, joka ottaa nykyään vahvasti kantaa politiikkaan. Sen on saanut huomata etenkin presidentti Donald Trump.

Eminem esiintymässä Austin City Limits -festivaaleilla Austinissa, Teksasissa 2014. // Kuva: EPA / Ashley Landis

Eminem on kaikkien aikojen mieluisin ja henkilökohtaisesti tärkein musiikintekijä 16–24-vuotiaille suomalaisille, selviää Teoston ja Suomen musiikkituottajat IFPI:n kyselytutkimuksesta.

Hetkinen. 16–24-vuotiaille?

Okei, Eminem on maailman eniten albumeita myynyt räppäri. Hän on hyvin todennäköisesti myös maailman tunnetuin räppäri ja sitä kautta monien ensimmäinen tai yksi ensimmäisistä kosketuksista hip hop -musiikkiin.

Silti se, että Eminem on ykkönen juuri nuorten ja nuorten aikuisten ikäryhmässä, tuntuu yllättävältä. 2010-luvulla merkittävästi Eminemiä enemmän pinnalla ovat olleet muun muassa Kanye West, Drake ja Kendrick Lamar. Eminem on sen sijaan julkaissut vuoden 2013 The Marshall Mathers LP2 -albumin jälkeen vain yhden oman kappaleen.

Mutta eihän tutkimuksessa etsitty tämän hetken suosikkia, vaan kaikkien aikojen merkittävintä ja mieleenpainuvinta artistia. Eminem on pelkästään tunnettavuutensa vuoksi monien ensiaskel räppiin – ja tässä valossa tuntuu yllättävänä, että 16–24-vuotiaat oli ainoa ikäryhmä, jossa Eminem vei ykkössijan. Esimerkiksi seuraavassa eli 25–35-vuotiaissa merkittävimmäksi äänestettiin Linkin Park.

Unohdetaan hetkeksi se, että Eminem on myynyt lähemmäs 200 miljoonaa albumia ja voittanut sekä Oscarin että 13 Grammy-palkintoa. Sivuutetaan myös hänen uransa alkuvaiheet, jolloin häntä pidettiin homofobisena rettelöitsijänä, joka vihasi äitiään syvästi. Ei keskitytä myös Eminemin päihdeongelmiin, joista hän on mitä ilmeisimmin selvinnyt.

Käsitellään nyt sitä poikkeuksellista kykyä, joka Eminemillä on musiikintekijänä.

Tarinankerronnan jalo taito

Vuonna 2015 julkaistun tutkimuksen mukaan Eminemin kappaleissaan käyttämä sanavarasto on ylivoimaisesti laajin, kun tutkitaan sadan eniten myyneen artistin tai bändin lyriikoita. Tuohon mennessä Eminem oli käyttänyt kappaleissaan yhteensä 8 818 eri sanaa. Hän päihitti toiseksi listalla sijoittuneen Jay Z:n lähes kahdella tuhannella sanalla.

Sanotaan, että laaja sanavarasto kertoo älykkyydestä.

Mutta kyse ei ole pelkästään siitä, että Eminem käyttää poikkeuksellisen paljon eri sanoja – kyse on siitä, miten hän käyttää niitä; kuinka hän rakentaa tarinoita ja saa sanat tai tavut rimmaamaan tavalla, jonka vain harva hallitsee.

Stan toivoo, että hän ja Eminem voisivat olla yhdessä.

Tarinankerronnan puolelta paras esimerkki on ehdottomasti Eminemin vuonna 2000 julkaisema kappale Stan. Kappale kertoo kuvitellusta Stan-nimisestä fanista. Hän on hulluna Eminemiin – tarkemmin Eminemin alter egoon, Slim Shadyyn – ja kirjoittaa tälle kirjeitä, joihin kiireinen artisti ei ehdi vastata. Kirjeissä Stan esimerkiksi avautuu Eminemille pahasta olostaan ja siitä, kuinka Eminem on hänelle kaikki kaikessa. Lisäksi Stan toivoo, että hän ja Eminem voisivat olla yhdessä. Kappaleen kolmannessa säkeistössä Stan puhuu nauhurille ja kertoo, että on syvästi masentunut ja lähtenyt ajamaan autoa humalassa. Hän on lukinnut tyttöystävänsä auton takakonttiin ja aikoo ajaa sillalta alas – ja kaikki vain sen vuoksi, ettei Eminem vastannut hänelle.

Tässä kohdassa Eminem painottaa näitä sanoja räpätessään:

I loved you, Slim, we coulda been together — think about it!
You ruined it now, I hope you can't sleep and you dream about it
And when you dream I hope you can't sleep
And you scream about it; I hope your conscience eats at you
And you can't breathe without me

Biisin viimeisessä säkeistössä Eminem kirjoittaa Stanille vastausta ja on huolissaan hänestä. Eminem kertoo olleensa kiireinen, eikä ole sen vuoksi ehtinyt vastata. Säkeistön loppuhetkillä Eminem räppää uutisesta, jonka oli hiljattain nähnyt. Siinä mies oli ajanut autolla sillalta alas. Auton takakontista löytyi kuollut nainen, joka oli raskaana.

Tuona hetkenä Eminem tajuaa, että autoa oli ajanut Stan.

Tarina on kuvitteellinen, mutta se on samalla viesti pakkomielteisille faneille. Niille, jotka kirjoittivat Eminemille kirjeitä siitä, kuinka he olivat ottaneet jotkut Eminemin väkivaltaiset sanoitukset liian tosissaan ja sen vuoksi esimerkiksi viillelleet itseään. Tämä oli Eminemille liikaa, joten hän teki kappaleen aiheesta.

- Valtaosaa asioista, mitä sanon, ei tule ottaa kirjaimellisesti, Eminem sanoi tv-haastattelussa vuonna 2000.

Peruskuuntelijalle haikea ja Eminemille tyypillisen tyylikkäällä flow’lla vedetty biisi nousee vielä piirun verran paremmaksi, kun keskittyy kuuntelemaan biisin tarinan. Tämä ei ole kappale, jolla räpätään siksi, että räppi kuulostaa hyvältä. Pointtina on kertoa ahdistava, dramaattinen ja samalla koskettava tarina siitä, kun fanittamisesta tulee liian suuri pakkomielle.

Eminemin tarinankerrontaa kuultiin viimeksi kuluvan viikon alussa, kun YouTubessa julkaistiin freestyle-cypher-video, jolla hän sivaltaa kieltämättä aika tunnepitoisilla lyriikoilla presidentti Donald Trumpia.

Videolla Eminem ottaa muun muassa kantaa viime aikoina esillä olleeseen #TakeAKnee-protesti-ilmiöön, jossa monet yhdysvaltalaisurheilijat ovat polvistuneet otteluita ennen kuultavan kansallislaulun ajaksi. Eleellä protestoidaan poliisiväkivaltaa ja tummaihoisten amerikkalaisten kohtelua. Presidentti Trumpin mukaan polvistuessa ei kunnioiteta Yhdysvaltojen lippua eikä kansallislaulua.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Eminem vastustaa Trumpia. Viime vuonna julkaisussa Campaign Speech -kappaleessa on osuus, jolla Eminem lyttää Trumpin ja hänen vaalikampanjansa. 

Eminem tekee rapista runoutta

Tarinoiden lisäksi Eminemin kyky luoda riimejä on tyylikäs. Siinä missä esimerkiksi Rakim ja myöhemmin Run-D.M.C. olivat mullistamassa rap-musiikin multiriimejä riimittelemällä lauseen sisällä olevia sanoja keskenään, Eminem multiriimittelee parhaimmillaan lähes joka kohdassa kappaleidensä säkeistöjä erilaisilla multiriimittelytavoilla.

Lauseen sisällä riimittely tarkoittaa siis esimerkiksi tätä:

Known as the tough cats, kickin tough rough raps
In jeans, leather jackets, my Adidas and gangster hats

Lainit löytyvät Rum-D.M.C.:n vuonna 1993 julkaistulta kappaleelta Can I Get A Witness. Siinä rimmaavat lainien viimeisten sanojen lisäksi myös muut sanat: tough ja rough sekä pitkällä vokaalilla lausuttavat jeans ja Adidas.

Rap God -biisissä Eminem räppää parhaimmillaan 101 sanaa 16 sekunnissa.

Eminem vei tämän tavan tehdä räppiä aivan uudelle tasolle. Siitä paras esimerkki on Rap God -kappale, jonka nopeimmassa kohdassa Eminem räppää 101 sanaa vain 16 sekunnissa – ja näistä sanoista noin seitsemän on sellaisia, jotka eivät rimmaa minkään osiossa olevan sanan kanssa.

Tai siis – eiväthän osion kaikki yksittäiset sanat rimmaa keskenään, vaan esimerkiksi sanaparit tai sanoissa olevat vokaaliäänteet. Eminem osaa tehdä riimejä siten, että hän joko räppää osan sanoista niin nopeasti tai hitaasti, että ne sitä kautta rimmaavat myös sellaisten sanojen kanssa, joiden kanssa ne eivät tavallisesti lausuttuna sointuisi. Hän voi myös painottaa tiettyä kohtaa sanasta tai sanaparista, jotta ne saa sopimaan yhteen.

Esimerkiksi sanat he’s ja mainstream saa rimmaamaan, jos painottaa mainstream-sanaa oikeassa kohdassa.

Tällaiseen toki pystyvät muutkin – mutta pystyvätkö yhtä hyvin kuin Eminem?

Hieno esimerkki siitä, kuinka Eminem kertoo tarinaa ja tiputtelee suhteellisen haastavaa tuplariimiä, kuullaan räppärin kenties ikonisimmassa kappaleessa Lose Yourself. Etenkin kappaleen viimeinen säkeistö lähentelee runoutta – itse asiassa Eminemiä on verrattu 1800-luvulla eläneeseen runoilija Robert Browningiin, joka tunnetaan dramaattisista monologeistaan.

Lose Yourself -kappaleen viimeisen säkeistön even harder -sanaparin kanssa rimmaavat tuplariimit ovat boldattuna alla.

And these times are so hard, and it's getting even harder
Tryna feed and water my seed; plus, teeter-totter
Caught up between being a father and a prima donna
Baby mama drama, screaming on her
Too much for me to wanna stay in one spot

Jos tällaisen luominen näyttää helpolta, niin ei muuta kuin kokeilemaan!

Yksi parhaista freestyle-räppäreistä

Ennen kuin Eminem sai levytyssopimuksen, hän räppäsi ahkerasti freestyle-klubeilla. Hän on esimerkiksi sijoittunut kakkoseksi rapin olympialaisissa vuonna 1997.

Vuosien aikana freestyle- tai ainakaan cypher-taidot eivät ole ainakaan YouTube-videoiden perusteella kadonneet – kuten yllä oleva Trump-cypher näyttää.

Cypherillä on erilaisia merkityksiä, mutta hip hopissa ne tarkoittavat yleensä tilanteita, joissa räppäri tai räppärit heittävät laineja isossa porukassa. Ainakin osa laineista ja riimipareista on kirjoitettu etukäteen. Ne kuitenkin käsitetään myös freestyleksi, koska cypherissä voi räpätä esimerkiksi yksittäisiä laineja eri aiheista – eli kerronta on vapaata. Nykyään freestyle käsitetään improvisoiduksi rapiksi, mutta pelkästään siitä Eminemin freestyle-videoilla ei ole kyse.

Vaikka Eminemillä on Trump-videolla paljon sanottavaa, se ei ole flow’ltaan ihan parasta Eminemiä. Tässä kolme vuotta sitten YouTubeen ilmestynyt video taas esittelee sitä timanttisinsa Eminemiä. Sanat tulevat parhaimmillaan kuin konekivääristä, ilman mitään suodatinta – ja toimivat äärimmäisen hyvin myös ilman taustamusiikkia.

Huhujen mukaan Eminemin uusi albumi ilmestyy marraskuussa. Olisiko niin, että Eminem teki Trump-cypherin kerätäkseen huomion itseensä uuden albumin julkaisua varten?

Perjantaina 13. lokakuuta YleX.n päivän biisinä soi P!nkin kappale Revenge, jossa Eminem fiittaa.

Muokattu 12.10. klo 13:22 Eminemillä on laajin sanavarasto, kun tarkastellaan sataa eniten myynyttä artistia, ei kaikista artisteista ja kerrottu, mistä cypherissä on kyse. Samalla muokattu tekstiä freestyle-kappaleen kohdalta.

Lue myös:

Rap-legenda Tupac Shakur olisi täyttänyt tänään 46 vuotta – viisas, karismaattinen ja sydämellinen artisti muutti käsitystä siitä, millaista on olla gangsta

Maailman ajattomin kappale on vuonna 2002 julkaistu räppibiisi – katso lista hiteistä, joihin ei kyllästy