Neil Hardwickin suurteos Pakanamaan kartta ei ainoastaan ollut mestarillinen. Aivan uudenlaisen rakenteensa vuoksi se teki myös suomalaista tv-historiaa. Hätkähdyttävä teos oli taiteellisesti niin kunnianhimoinen, että se jäi vuonna 1991 aikakirjoihin tv-ohjauksena, jolle ei ollut Suomessa edeltäjiä eikä myöskään seuraajia.
Uutta oli laajan ja moniulotteisen tarinan rakentaminen palapelimäisesti useille aikatasoille. Katsojaa ei päästetty helpolla: pysyäkseen tarinan tasolla oli katsojan keskityttävä näkemäänsä herpaantumatta. Siitäkään huolimatta mikään tarinassa ei ollut ennakoitavissa. Keskiössä ovat median mahti, ekoterrorismi ja virolainen nationalismi.
Tarinassa kuvaussihteeri Helena Koskinen (Mari Rantasila) saa aivovamman työtapaturmassa ja menettää lyhytmuistinsa miltei kokonaan. Helenasta pitää huolta hänen rakastajansa, studio-ohjaaja Tapani Helander (Vesa Vierikko).
Vähitellen Tapani ymmärtää, että Helenan ympärillä tapahtuu jotakin merkillistä. Mutta mitä? Sitä ei Tapani tiedä, eikä Helena pysty – tai suostu – kertomaan. Mystinen palapeli rakentuu vähä vähältä selkeämmäksi kuvioksi.
Rantasilan ja Vierikon lisäksi keskeisissä rooleissa näyttelevät Pirkka-Pekka Petelius, Ilkka Merivaara, Ulla Uotinen, Kari Sorvali ja Marietta Chela.
Miksi ekoterrorismi, miksi uusi muoto?
Neil Hardwick vastasi syyskuussa 2017 Marko Gustafssonin punnittuihin kysymyksiin Areena-julkaisujen tiimoilta. Erinomaisessa haastattelussa Hardwick kertoo uransa alkuvaiheista sekä kattavasti syistä, jotka 1980–1990-lukujen taitteessa synnyttivät Pakanamaan kartan sittenkin siinä muodossa, jossa sen nyt tunnemme. Esiin nousee kaksi nimeä: ympäristöfilosofi Pentti Linkola ja käsikirjoittaja Dennis Potter. Kuulemme myös, millaisena Hardwick näkee ihmiskunnan tulevaisuuden.
Tajusin, ettei enää voi tehdä televisiota vanhalla tavalla: nyt täytyy kunnolla rikkoa sitä lineaarisuutta.
Lisää Pakanamaan synnystä Voima-lehden artikkelissa
Henkilökuvia Hardwickista, Rantasilasta ja Vierikosta
Mikko Kuustonen haastatteli Hardwickia vuonna 2009. Brittiläisen lisän suomalaiseen viihteeseen ja draamaan tuonut mies on kutsunut keskustelukumppanikseen käsikirjoittaja-tuottaja Jussi Tuomisen. Musiikista vastaa Iiro Rantala.
Vuonna 2009 valmistunut henklökuva valottaa Hardwickin uraa. Mistä hän tuli, kuka hän on ja mitä hän tekee nyt? Suunnittelu ja ohjaus Risto Kuusisto.
Juho-Pekka Rantala haastatteli Hardwickia vuonna 2019. Tuloksena oli puhetta politiikasta, älykkyydestä, hauskuuttamisen vakavuudesta, Suomesta ja suomalaisista.
Vuonna 2012 valmistuneessa henkilökuvassa Jouko Turkan kohukoulusta nauttinut Mari Rantasila käy läpi värikästä taiteilijauraansa, yksinäistä lapsuuttaan ja kapinallista nuoruuttaan.
Valikoituja otteita Pakanamaan kartasta
Lisää Neil Hardwickista ja Pakanamaan kartan näyttelijöistä
Punainen lanka: Neil Hardwick
Maarit Tastula haastatteli Hardwickia 2001
Vaikka me tunnemme Neil Hardwickin teatteri- ja tv-ohjaajajana, oli hänen ensimmäinen työpaikkansa Britannian ydinenergiakomissiossa fyysikkona.
-
Siskon ja sen veljen isä
Neil Hardwick pitää sarjaa onnistuneimpanaan.
-
Taiteilijaelämää: Vesa Vierikko
Roolit rakentuvat tarkkailemalla ihmisiä ja ympäristöä.
-
Miten minusta tuli minä, Vesa Vierikko
Vesa Vierikko löysi teatterista elämäntyönsä.
-
Turkan lapset
Turkka oli yhdelle opiskelijalleen isä, toiselle jumala.
Näistäkin sarjoista Hardwick tunnetaan
Neil Hardwickin Hello, hello, hellossa etsittiin kissaa Kuusta
Hardwickin esikoistyö Ylellä on klassikko.
Pelokkaat englantilaispoliisit Stan ja Dud pohtivat vuonna 1974 valmistuneessa klassikkokielikurssissa, missä se kissa oikein on. Kaikki olisi paljon helpompaa, mikäli viekkaat Cecil ja Cissy jättäisivät hyväuskoiset poliisimiehet rauhaan.
Tankki täyteen – menestyskomedia, jossa ei viljelty vitsejä
Koko sarja pysyvästi katsottavana Elävässä arkistossa.
Vuonna 1978 aloittanut Tankki täyteen oli suomalaisen tilannekomedian pioneeri. Se nousi katsojien kestosuosikiksi, vaikka TV2:n ohjelmapäällikkö ihmettelikin, missä huumorisarjan vitsit viipyvät. Sarjan jaksot ovat pysyvästi katsottavina Elävässä arkistossa ja Areenassa. Tämä kooste tarjoaa niiden lisäksi myös tausta-aineistoa tv-klassikon tekemisestä.