Hyppää pääsisältöön

Pää pystyssä ilman häpeää – kirjailija Pentti Holappa puhuu elämästään ja rakkaudesta

Kirjailija Pentti Holappa kertoo Punainen lanka (1999) -ohjelmassa elämästään, näkemyksistään sanataiteesta ja miesten välisestä rakkaudesta ilman häpeää.

Pentti Holappa (1927–2017) on suomalainen kirjailija, jonka tuotanto sisältää romaaneja, runokokoelmia, esseitä ja novelleja. Hänen ensimmäinen teoksensa oli runokokoelma Narreja peilisalissa, joka julkaistiin vuonna 1950. Maarit Tastulan haastattelussa Holappa kertoo elämänsä vaatimattomista lähtökohdista ja niiden vaikutuksesta hänen kirjailijauralleen sekä rakkaudesta ja sen oikeutuksesta homoseksuaalisessa suhteessa. Hänen Finlandia-palkittu teoksensa Ystävän muotokuva (1998) kuvaa avoimesti kahden miehen välista rakkautta – myös sen fyysistä olemusta.

Pentti Holappa on palkittu useasti kaunokirjallisista teoksistaan muun muassa Kirjallisuuden valtionpalkinnolla (1951, 1981), Tanssiva karhu -runopalkinnolla (1995) ja Finlandia-palkinnolla (1998).

Ihmisen täytyy mennä vaikka läpi harmaan kiven.― Pentti Holappa äitinsä elämänasenteesta.

Kun hänen äitinsä jäi kolmen lapsen yksinhuoltajaksi ennen Holapan syntymää, paluu Ylikiimingistä äidin lapsuudenkotiin Ikaalisiin oli ainoa vaihtoehto. Perheensä hylänneestä isästä ei tullut tabua eikä äiti luonut hänestä kielteistä kuvaa lapsille. Pentti Holappa kasvoi isovanhempiensa suurperheessä, johon kuului enoja ja tätejä puolisoineen.

Äitiään Holappa kutsuu sankarilliseksi, joka huolehti lapsistaan. Hänen elämänasenteensa oli sellainen, että ihmisen täytyy mennä vaikka läpi harmaan kiven. Sinnikkyys ja äidiltä peritty asenne sekä todellisuus vaikuttivat siihen, että töihin oli tartuttava jo 12-vuotiaana heti kansakoulun päätyttyä. Ensin Aamulehden juoksupojaksi Tampereelle, sieltä sekalaisten töiden jälkeen Helsinkiin kirjavarastoon töihin ja lopulta kirjakaupan myyjäksi, kunhan ensin oli oppinut puhumaan ruotsia – aivan omin päin. Pentti Holappa onkin itseoppinut mies, joskin hän itse hieman vähättelee osaamistaan. "Yleissivistykseni on kuin verkko, jossa on paljon reikiä."

Kaikessa taiteessa kyse on kuvitelmasta, jossa on taiteilijan kokemuksia elämästä.― Pentti Holappa taiteen todenmukaisuudesta.

Ystävän muotokuva -romaanin yhtenä keskeisenä teeman on kahden miehen välinen rakkaus, jonka fyysistä olemusta Holappa kuvaa peittelemättä ja ilman häpeää. Hän toteaa Punainen lanka -ohjelmassa, että tarkoitus ei ollut järkyttää. Hän halusi lopultakin vain kirjoittaa asiasta, joka koskettaisi hänen elämäänsä. Mutta Holappa laajensi teoksensa koskemaan ylipäätään rakkautta ja seksuaalisuutta, jota hänen sanojensa mukaan leimaa kulttuurissamme häpeä. Jopa kirjallisuudessa on hänen mielestään vieroksuttu miesten välisen rakkauden kuvausta.

Kirjan päähenkilö on "Pentti Holappa", mutta onko hän sama henkilö kuin kirjailija? Ei ole, Holappa sanoo ykskantaan. "Romaani ei pyri uskottelemaan, että tarina on totta. Sen sijaan romaani on valehtelijan kertomus", Holappa toteaa ja jatkaa, että "se on valhetta, joka on lukijalle kirjailijan kutsu leikkiin. Kyse ei kuitenkaan ole huijauksesta, sillä mukana on tosiasioita ja kuvausta suomalaisesta todellisuudesta sodan jälkeen."

Holappa kuitenkin muistuttaa, että vaikka taide onkin kuvitelmaa, siinä on mukana todellisuutta. Sillä jokainen taiteilija joutuu käyttämään oman elämänsä kokemusmateriaalia.

Olin niin ahdistunut, että kerran minulla oli pistooli ohimollani.― Pentti Holappa kuvaa 40-luvun ilmapiiriä homoseksuaaleja kohtaan.

Nuoren Pentti Holapan Suomessa 1940-luvulla homoseksuaalisuus oli paitsi tabu myös rangaistava teko. Yleinen mielipidekin oli hyvin ankara. Holappa muistelee lukeneensa 1940-luvulla tehtyä pohjoismaista mielipidetutkimusta, jonka mukaan Suomessa homoseksuaalisuutta pidettiin murhan jälkeen toiseksi pahimpana rikoksena. Esimerkiksi vielä 1970-luvulla henkirikoksen syyllistynyt saattoi vedota lieventävänä asianhaarana siihen, että uhri oli homoseksuaali.

Kirjailija itse muistaa nuoruutensa ajan ahdistavana muun muassa kovan asenneilmapiirin vuoksi. Kiinnijäämisen pelkoa ei hänellä varsinaisesta ollut, mutta ei hän myös julistanutkaan homoseksuaalisuuttaan. Kerran hänellä kuitenkin oli varmistamaton pistooli ohimollaan. Ystäväpiiri tiesi hänen "taipumuksensa", mutta siitä hienotunteisesti vaiettiin, hän sanoo. Holappa yritti kuitenkin etsiä tietä niin sanottuun normaaliin elämään olemalla muutaman vuoden kihloissa. Hän purki kihlauksen todettuaan, että tämä ei ollut sitä, mitä hän toivoi. Holapan elämässä tapahtui onnellinen käänne suhteellisen varhain, sillä hän löysi alle 25-vuotiaana elämänkumppanin. Miehet muuttivat yhteen asumaan ja siitä alkoi vuosikymmeniä kestänyt rakkaustarina.

Individualismia korostavana aikana helposti unohtuu, että ihminen on laumaeläin. Kuvitelma, että ihminen selviytyy yksin, on harhaa.― Pentti Holappa rakkaudesta ja yksinäisyydestä.

Holappa pohtii haastattelussa rakkautta ja sen olemusta. Hän pitää sitä vaikeasti määriteltävänä, joskin kaikilla on hänen mukaansa tarve tulla rakastetuksi. Rakkaus on hänen mukaansa biologiaa, kannustin suvun lisääntymiseen, mutta ei ainoastaan sitä. "Parisidonnaista, uskollista rakkautta on harvoissa eläinlajeissa, kun taas ihminen on siihen pyrkinyt". Holapan mukaan rakkaus on paljon muuta kuin seksuaalista toimintaa. Se on kaipausta pois yksinäisyydestä, vuorovaikutusta, jossa myötätunto liikkuu monensuuntaisesti.

Ystävän muotokuvassa Holappa parodioi rakkauden eräänlaista kierrättämistä avioeroineen ja uusien suhteiden jatkuvana solmimisena. Hänen mukaansa se ei ole rakkautta vaan eläytymiskyvyn ja kärsivällisyyden puutetta. Holapan mielestä parisuhteessa kuuluu olla pitkäjänteinen ja hyväksyä myös kumppanissa heikkouksia, joita kaikissa on. "Individualismia korostavana aikana helposti unohtuu, että ihminen on laumaeläin. Kuvitelma, että ihminen selviytyy yksin, on harhaa", Holappa sanoo.

Yksinäisyys ei ole suurperheen kasvatille tuttu tunne. Holapalla on yhä on laaja ystäväjoukko, joka on ollut hänelle myös elinehto. Ikä ja taloudellinen turva toisaalta antavat mahdollisuuden vetäytyä hiljaisuuteen ja rauhaan, jos hän sitä kaipaa. Toisaalta 71-vuotias Holappa kokee, että hän on huono vanhentuja. Hänellä, vanhenevalla miehellä on yhä tunteita, jotka ikään kuin kuuluvat nuorelle ihmiselle – yleisen käsityksen mukaan.

  • Sisällissota 1918 – punaiset muistot

    Harvinaiset arkistohaastattelut antavat äänen hävinneille.

    Suomen vuoden 1918 sota ei jakanut vain kansakuntaa vaan myös sen muistin. Hävinneiden tulkinta tapahtuneesta jäi vuosikymmeniksi virallisen julkisuuden ulkopuolelle. He kertovat tässä, miksi olivat mukana ja minkä hinnan saivat siitä maksaa.

  • Eero Leväluomalla oli harvinainen kyky muuttaa kuva ääneksi

    Ohjaaja tunnetaan Suomi-filmeistä ja dekkarikuunnelmista.

    Eero Leväluoma (1896-1969) teki poikkeuksellisen uran elokuvien, näytelmien ja radiokuunnelmien parissa. Yhdeksänvuotiaana teatterilavalle noussut poika esiintyi, lavasti ja ohjasi kotimaisissa elokuvissa, johti parikymmentä vuotta eri teattereita ja siirtyi viisikymppisenä töihin Yleisradion teatteriosastolle. Hän ohjasi satoja kuunnelmia ja koukutti yleisön äänitehosteilla ja tunnussävelillä jännityssarjojen maailmaan.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto

  • Faktaa ja fiktiota Suomen presidenteistä ja heidän haastajistaan

    Presidenttejä ja ehdokkaita draamassa ja dokumenteissa

    Kokosimme Areenaan katsottavaksi ohjelmia Suomen presidenteistä ja vaalien vahvoista kilpakumppaneista. Tarjolla on dokumentteja, henkilökuvia, draamasarjoja ja elokuvia – toisinaan taru ja totuus nivoutuvat yhteen. Suomen poliittinen historia näkyy myös itse ohjelmissa ja niiden sisäisissä valinnoissa.
    Katso Yle Areenassa: Faktaa ja fiktiota entisistä presidenteistä ja ehdokkaista

  • “Muistakaa, että minunkin täytyy elää” – ohjaaja Tapio Piiraisen muistot teoksistaan ovat täynnä itseironiaa

    Ohjaaja Tapio Piirainen muistelee teoksiensa tekoa.

    Areenassa on katsottavissa laaja paketti Tapio Piiraisen ohjaamia elokuvia ja sarjoja, kuten Poliisin poika ja Viimeiset siemenperunat. Tragikomedioistaan ja Raid-sarjasta tunnettu ohjaaja itse muistelee katsottavissa olevien elokuvien ja sarjojen tekemistä itseironisella ja hauskalla tavalla.
    Toivotut: Poliisin poika – ja muita Tapio Piiraisen ohjauksia Yle Areenassa

  • Punikkeja ja jääkäreitä – tasavallan syntyvuosien kokijat äänessä

    Itsenäisyyden murrosvuosien todistajat muistelevat netissä.

    Elävä arkisto on jo aiemmin julkaissut runsaasti silminnäkijäaineistoa 100-vuotisen Suomen kuohuvasta alkutaipaleesta. Uusin lisäys on Ylen ja kahden työväenarkiston yhteistyönä syntynyt järkälemäinen haastattelukooste sisällissodan punaisten muistoista.

  • Sisällissota 1918 – punaiset muistot

    Harvinaiset arkistohaastattelut antavat äänen hävinneille.

    Suomen vuoden 1918 sota ei jakanut vain kansakuntaa vaan myös sen muistin. Hävinneiden tulkinta tapahtuneesta jäi vuosikymmeniksi virallisen julkisuuden ulkopuolelle. He kertovat tässä, miksi olivat mukana ja minkä hinnan saivat siitä maksaa.

  • Eero Leväluomalla oli harvinainen kyky muuttaa kuva ääneksi

    Ohjaaja tunnetaan Suomi-filmeistä ja dekkarikuunnelmista.

    Eero Leväluoma (1896-1969) teki poikkeuksellisen uran elokuvien, näytelmien ja radiokuunnelmien parissa. Yhdeksänvuotiaana teatterilavalle noussut poika esiintyi, lavasti ja ohjasi kotimaisissa elokuvissa, johti parikymmentä vuotta eri teattereita ja siirtyi viisikymppisenä töihin Yleisradion teatteriosastolle. Hän ohjasi satoja kuunnelmia ja koukutti yleisön äänitehosteilla ja tunnussävelillä jännityssarjojen maailmaan.

  • Rintamäkeläiset olohuoneessa – joulu tulee, jurotus pysyy

    Vanhoissa suosikkidraamoissa ei joulu olekaan yhtä juhlaa.

    Kun suositussa suomalaisessa draamasarjassa on joulun aika, voisi kuvitella maalaisidylliä ja perheonnea. Mutta mitä tapahtuukaan Rintamäkeläisten joulupäivänä 1972 esitetyssä jaksossa, jonka yleisö äänesti katsottavaksi Areenaan. Ainakin siinä kouritaan, jupistaan, jurotetaan ja petetään.

  • Täällä Pohjantähden alla -elokuva uhmasi uutta aaltoa ja syntyi pystypäin vanhana

    Laineen suurelokuva valmistui vuonna 1968

    Edvin Laine pääsi sovittamaan Väinö Linnan kansallisromaanin elokuvaksi vasta kymmenkunta vuotta kirjasarjan ilmestymisen jälkeen hetkellä, jolloin elokuvateollisuus oli julistettu kuolleeksi. Fennada-Filmin ja Ylen tuottama Laineen ensimmäinen väriohjaus oli vuonna 1968 tyyliltään epämuodikas kolmituntinen suurelokuva, joka kritiikistä huolimatta antoi Pentinkulman kyläyhteisölle ne kasvot, joihin me palaamme.

  • Metsolat – Tie joka vei meidät kotiin

    1990-luvun suosikkisarja kertoo kainuulaisen suvun tarinaa

    Suomi eli huoletonta nousukautta 1980-luvun lopussa, mutta uusi vuosikymmen nosti sinivalkotaivaalle synkkiä pilviä. 90-luku toi laman, joka oli taloudellisesti ja myös henkisesti monelle raskasta aikaa. Näistä nousukauden ja laman ajoista kertoo Suomen yksi suosituimmista tv-sarjoista, Metsolat.
    Katso Metsolat-jaksoja Yle Areenassa

  • Metsolat on palannut! Nämä asiat sinun on tiedettävä ysärin suosikkisarjasta

    Metsolat on katsottavissa Areenassa vuoden ajan.

    Rakastettu, kaivattu ja toivottu Metsolat on nyt katsottavissa Areenassa. Muistatko tuon ysärisarjan, jossa seurattiin paitsi Metsoloiden laajennetun perheen elämää, myös koko suomalaisen maaseudun murrosta 1980-1990-lukujen vaihteessa? Lehmät vaihtuivat hiihtokeskukseen, lapsia muutti ympäri maailmaa, mutta aina se Kari Kaukovaara kiusasi Metsolan Erkkiä.

  • Pekan perillinen -radioseikkailussa Lipponen pelastaa tyttärensä ja rakkaansa

    Lipponen ja Korkki selvittävät Pekan tyttären sieppausta.

    Prinssieversti, ylipiäjohtaja Pekka Lipponen hoitaa kaikessa rauhassa öljyahväärejään San Diegossa, kun hotellihuoneeseen lähetetään uhkaileva papukaija ja puhelimessa lausutaan Hirtettyjen balladia. Yöjuna vie Lipposen ja palvelijansa Pavel Pohjosen Meksikoon, jossa he sotkeutuvat ensitöikseen markiisittaren tyttären sieppaukseen. Mutta kuka onkaan tämä suomalaissukuinen öljykenttien omistajatar?