Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Rakenna soitin! pääkuva

Kitaranrakennusblogi, osa 1: Tuleeko aloittelijan rakentamasta kitarasta soiva peli?

Artikkelin otsikkokuva, jossa Jonni Roos on soittavinaan tekeillä olevalla kitaralla.
Artikkelin otsikkokuva, jossa Jonni Roos on soittavinaan tekeillä olevalla kitaralla. Kuva: Erik Vierkens /Yle kitara,kitarantekijä,soitinrakennus,jonni roos

Entäpäs, jos rakentaisin itse kitaran? Nykyisinhän kaikki tekevät mitä tahansa riippumatta siitä, osaavatko he vai eivät. Mutta kitara, se on eri juttu.

Olen aina tuntenut pyhänsekaista kunnioitusta kitaroita kohtaan. Olen katsellut kitaroita lukemattomat kerrat ihmetellen, miten joku voi työstää puuta sellaiseen muotoon. Ja vaikka oma isäni oli hyvin taitava puutöissä, hän ei ikinä tehnyt kitaraa.

Lisäksi tähän on aina kuulunut kiusallinen tietoisuus oman osaamisen täydellisestä puutteesta, mitä tulee puutöihin tai yleisemmin kädentaitoihin. Kunnon miehethän tekevät puutöitä. Ja itse en todellakaan seurannut isäni polkuja.

Ensimmäinen sähkökitara

Muistan istuneeni lukiolaisena sylissäni kesätyörahoillani ostettu Fender Telecaster.

Tajusin, että tämä puusta ja metallista tehty soitin tulisi todennäköisesti olemaan paljon minua itseäni pitkäikäisempi. Mikäänhän ei estäisi sitä säilymästä soittokuntoisena esimerkiksi vuosisatoja.

Myin tuon kitaran pois kauan sitten, joten en tiedä tarkemmin sen nykyisestä olotilasta. Nyt myynti tietysti harmittaa.

Aina välillä näen samanlaisen olevan myynnissä, mutta kun olen zoomannut myynti-ilmoituksen kuvat mahdollisimman suureksi, on kitaran puun syiden kuvio aina näyttänyt vieraalta. Lisäksi hinta on kivunnut taivaisiin.

Myydessäni sitä oli vaikeaa löytää ostajaa, koska juuri tämä Telecaster-malli (70-luvun alun Telecaster Deluxe) oli silloin suosionsa pohjamudissa. Soitinliike, josta olin itse ostanut sen, kieltäytyi ostamasta sitä takaisin, koska:

- ”Näitä tulee ja menee. Yleensä vain tulee.”

Ei se edes ollut mikään erityisen hyvä kitara, nyt samanlaisista pyydetään kahta ja puolta tuhatta euroa.

Voiko itse tehty olla hyvä?

Olen lukenut, että joissakin kouluissa oppilaat ovat tehneet telecaster-tyyppisiä kitaroita jopa koulun veistotunneilla.

Sellaisesta herää kuitenkin terve epäilys: voiko sellainen itse tehty kitara, koulun veistotunnilla tai muualla tehty, olla oikeasti edes niin hyvä, että sitä viitsisi soittaa.

Käytettyjen kitaroiden myyntipalstalla näkee usein itsetehtyjä sähkökitaroita.

Niistä pyydetään usein muutamia satasia tai enintään vähän yli viisi sataa. Pelkät laatuosat ja puut maksavat todennäköisesti enemmän. Myyntin kitaraa ei varmasti kannatakaan tehdä, ellei omaa jonkinlaista mainetta alalla. Edes osien hintaa ei tule saamaan pois. Työaikaa kulunee harrastajalla useamman kuukauden iltapuhteet, luulisin.

Silti olen nyt päättänyt tehdä itse kitaran. Oppiakseni jotain uutta kitaran soittamisesta. Nähdäkseni mitä siitä tulee. Ja ehkä myös toteuttaakseni jotain ideaalista miehen mallia, johon minun ei tietenkään tarvitsisi ollenkaan edes uskoa.

Blogin seuraava osa jo jo julkaistu, pääset sinne tästä!

Tässä blogissa Jonni Roos rakentaa ensimmäistä kitaraansa ja kirjaa ylös tehdessä tulleita ajatuksia. Mitään neuvoja kitaran rakentamisen suhteen hän ei uskalla ehdottaa, sillä mitään varmuutta ensimmäisen kitaran onnistumisesta ei ole.

Edit: jutusta on korjattu lyöntivirhe 20.8.2018