Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Rakenna soitin! pääkuva

Kitaranrakennusblogi, osa 2: Lentävä lähtö

Tervalepästä liimattu aihio kitaran rungoksi.
Tervalepästä liimattu aihio kitaran rungoksi. Kuva: Erik Vierkens/YLE tervaleppä,kitara,soitinrakennus,sähkökitara,rakenna soitin

Kitaranrakennukseni sai lentävän lähdön. Muusikoiden.net -ilmoituspalastalla Esa ilmoitti myyvänsä kitaran rungoksi soveltuvan palan tervaleppää.

Kyseessä oli kahdesta lankunpätkästä höylätty ja yhteen liimattu aihio, jota oli säilytetty lämpimässä varastossa jo kymmenkunta vuotta. Hinta oli 30 euroa. Tästä puupalasta voisi osaava hyvinkin rakentaa vaikkapa kymmenen tuhannen euron arvoisen kitaran.

Nurkkiin unohtuneet aihiot

Illan hämärissä ajoin Helsingin Puistolaan, jossa Esa otti minut ystävällisesti vastaan.

Hän oli tehnyt kitaroita aikaisemmin, mutta innostuksen hiivuttua tämä pölkky ja kolme pidemmälle tehtyä aihiota olivat jääneet lojumaan nurkkiin.

Sain siis kaupan päälle kaksi telecaster-runkoa, ja yhden suomalaisen soitinrakentaja Matti Nevalaisen Flying Finn -mallia muistuttavan aihion.

- “Jos saat näistä tehtyä joskus jonkin valmiin kitaran, laita vaikka kuva”, kehotti Esa vielä ovenraosta. Minulla on Esan numero tallessa.

Mutta onko se sitten itse tehty?

Toki kävi mielessäni, onko se kitara ihan kokonaan itse tehty, jos ostaa valmiin aihion. Olkoonkin, että ensimmäiseksi omaksi kitarakseni kaavailemassa aihiossa ei ole muuta kuin kaksi yhteen liimattua lankkua. Ainakin se on enemmän oma, kuin ne kitarat, jotka ehkä tekisin näistä kolmesta kaupan päälle saadusta, pidemmälle tehdyistä aihiosta.

Päätin, että se riittää minulle. Enhän aio myöskään tehdä esimerkiksi virityskoneistoja itse.

Kotona istuskelin sohvalla pitkät tovit katsellen ostamaani puutavarakasaa. Jollakin tapaa sähkökitaran alku on hyvin vaatimaton.

Se on yksinkertaisesti pala puuta.

Sitä sahaamalla, jyrsimällä ja hiomalla kitaran tunnusomaiset piirteet alkavat hahmottua, ja olennainen osa kitarasta ostetaan kuitenkin lopulta kaupasta tehdasvalmisteisina osina: virittimet, satula, otelaudan nauhat, kielet, mikrofonit, talla, plektrasuojus, ja kasa erilaisia piuhoja ja ruuveja.

Koska minulta puuttuivat vielä työkalut ja kaikki tarvittava tieto, varastoin ostamani aihiot toistaiseksi lämpimään kellarihuoneeseen. Tunne siitä, että olin aloittanut jonkin uuden polun oli vahva. Kaikki tuntui periaatteessa mahdolliselta. Jopa se, että saisin itse rakennettua “sen täydellisen unelmakitaran”.

Blogin seuraava osa on jo julkaistu, pääset sinne tästä!

Tästä pääset blogin ensimmäiseen kirjoitukseen!