Hyppää pääsisältöön

Täyttä Chaminadea Stuttgartista

Cécile Chaminaden sävellystuotanto on oiva ikkuna sen näkemiseen, miten Brahmsin kamarimusiikki oli lumonnut ranskalaiset perässähiihtäjät 1880-luvun koittaessa. Tiedetäänhän sekin, että asetelma selkeytti omalla tahollaan Gabriel Fauré. Saksalainen Trio Parnassus haluaa kuitenkin uutuudellaan jättää pölyiset spekuloinnit pois ja välittää kernaasti sen määrän tunnetta kuin mitä yhdellä viululla, sellolle ja pianolla pystyy.

Trio Parnassuksen levyn kansikuva.
Trio Parnassuksen levyn kansikuva. Cécile Chaminade

On turha odottaa, että Chaminade ja hänen kamarimusiikkinsa keräisivät nyt jotenkin uutta ystävyyttä niiltä, jotka ovat tähän mennessä heitelleet väitteitä “salonkisuudesta”. Stuttgartissa vaikuttava Trio Parnassus tekee järkkymättömästi perusasioitaan: jäsenet tarjoavat täkyjä toisilleen ja ottavat herätteistä alati kiinni. Tyylitajuinen kolmikko on haistanut tilanteen eli se lataa fraasit täyteen tunnetta. Jos tämä on salonkia, se ei ole ainakaan itseään anteeksi pyytelevää sellaista, koska asialla on kolme luotettavaa ammattilaista.

Sellisti Michael Groß, viulisti Julia Galić ja pianisti Johann Blanchard - heitä voi toden totta onnitella, koska laadukkaasti toteutettu laajennus- ja tunnettuustyö länsimaisen taidemusiikin repertuaarissa maistuu aina hyvälle. Ranskalais-saksalaiselta Blanchardilta tämä tavoite on onnistunut hiljattain myös hänen omalla Chaminade-pianolevyllään.

Se ei haittaa, että complete-termiä, siis kokonais-sitä-ja-tätää joudutaan liimaamaan vain kahden eri pianotriosävellyksen takia tämän triolevyn otsikointeihin. Melodiavetoiset pikkukappaleet ohessa ovat yhtä pätevää dokumentointia levyä rytmittämään. Chaminade ei tästä innovaattoriksi muutu, mutta kerää ainakin omat sympatiani.

Cécile Chaminade: pianotriot a-molli ja g-molli; Romanza appasionata; Sommeil d’enfant; Trois morceaux; kapriisi e-molli. - Trio Parnassus. (Musikproduktion Dabringhaus und Grimm, MDG 30320022)

Kuuntele Uudet levyt 13.10.2017, toimittajana Tatu Tamminen.

  • Martín ja gävleläiset tekevät sen jälleen

    Levyarvio

    Suuri yleisö tuntee Johannes Brahmsin parhaiten tämän sinfonioista ja konsertoista, mutta Brahms oli huomattavassa määrin enemmän kamarimusiikki- ja laulusäveltäjä kuin orkesterisäveltäjä. Nämä kaksi elementtiä – laulu ja orkesteri – myös yhdistyvät hänen tuotannossaan siellä täällä. Suurimittaisen Ein deutsches Requiemin lisäksi Brahms sävelsi myös muun muassa kantaatteja sekakuorolle ja orkesterille. Gävlen sinfoniaorkesteri ja Eric Ericson -kamarikuoro tekevät niille kunniaa Ondinen uudella levyllä.

  • Syvällä elämän sietämättömässä keveydessä

    Levyarvio

    Felix Mendelssohnin kamarimusiikki on suotta jäänyt romantiikan raskassarjalaisten, Schumannin ja Brahmsin varjoon. Soinnillisesti kevyempi ja luonteeltaan näin vähemmän painavaksi koettu Mendelssohn oli todellisuudessa monella tavoin kypsän romanttisen ilmaisun tienraivaaja siinä missä Schumannkin – ja usein ennen häntä. Mendelssohn oli ajan hermolla jo parikymppisenä, useita vuosia ennen tulevaa hyvää ystäväänsä.

  • Lempeän karhumaista kuiskintaa

    Levyarvio

    Matthias Goerne levytti Bachin isot ja suurenmoiset bassokantaatit Ich will den Kreuzstab gerne tragen ja Ich habe genug jo kaksikymmentä vuotta sitten Camerata Academica Salzburgin ja Roger Norringtonin kanssa. Uusi levytys harmonia mundille on syvempi ja värikkäämpi: sekä Goernen oma ääni että Freiburgin barokkiorkesterin soitto ovat vivahteikkaampia – syvyyttä ja tulkintaa on tullut sekä nykyiseen barokkisoittoon että Goernen itsensä laulutaiteeseen.

  • Orfeuksen onnellisempi laskeutuminen manalaan

    Levyarvio

    Orfeuksen retki manalaan hakemaan rakasta Eurydikeään on yksi niistä tutuista, toistuvista antiikin aiheista, joiden pohjalta syntyi suuri määrä kantaatteja, teatterimusiikkia ja oopperoitakin jo 1600-luvulla. Oopperavillityksen imeydyttyä Italiasta Ranskaan vuosisadan jälkipuolella myös Orfeuksen – tuon suloisesti laulavan pastoraalisen sankarin – seikkailut taipuivat oopperoiksi. Marc-Antoine Charpentier ei juuri päässyt loistamaan suuren oopperan, tragedie lyriquen säveltäjänä, mutta sai kirjoittaa pienempiä kamariteoksia Marie de Lorrainen, Guisen herttuattaren kulttuurikodin muusikkona.