Hyppää pääsisältöön

Lobbarit iskevät vielä kun EU-lakeja pannaan täytäntöön

Europan parlamentin rakennus ulkoa keväällä 2017.
Europan parlamentin rakennus ulkoa keväällä 2017. EU-parlamentti

Suuryritysten lobbarit pystyvät vaikuttamaan Euroopan unionin lainsäädäntöön vielä täytäntöönpanovaiheessa. Jopa aivan pienillä, prosentin kymmenyksen suuruisilla muutoksilla voi yritykselle olla iso taloudellinen merkitys.

Akatemiatutkija Emilia Korkea-aho, helsingin yliopisto.
Akatemiatutkija Emilia Korkea-aho, helsingin yliopisto. Kuva: Yle Emilia Korkea-aho

”Siellä on semmoinen temmellyskenttä, jossa suuryritykset saa liikkua aika vapaasti ja sinne se demokraattinen kontrollikin ulottuu aika huonosti”, sanoo oikeustieteen tohtori ja akatemiatutkija Emilia Korkea-aho Helsingin yliopistosta.

Perinteisesti ajatellaan, että mitä varhemmin lakiin vaikutetaan, sen paremmin saa äänensä kuuluviin. Esimerkiksi Suomessa valiokuntien asiantuntijakuulemisiin mennessä lakiluonnosten linjat on jo pitkälle määritelty. Valiokuntakuulemisvaiheessa on mahdollista vaikuttaa enää pieniin yksityiskohtiin.

”Jos olet hävinnyt lain valmisteluvaiheessa, jos et ole siinä vaiheessa saanut sitä mitä haluat, voit aloittaa pelaamisen uudelleen täytäntöönpanovaiheessa. Voit vielä vaikuttaa, miten lainsäädäntöä sovelletaan käytäntöön”, sanoo Korkea-aho, joka on tutkinut kemikaalisäätelyä EU:ssa.

”Kemikaalialalla me saatetaan puhua aineiden pitoisuuksista, mikä ero on 0,6:lla tai 0,7:llä. Maallikolle vaikuttaa, että eihän sillä ole mitään väliä, mutta yritykselle sillä saattaa olla iso merkitys ja siitä saattaa tulla isoja voittoja tai tappioita.”

A law book and a judge's gavel.
A law book and a judge's gavel. Kuva: Yle lainsäädäntö,laki,Nuija,Lakikirja

Esimerkiksi ympäristöjärjestöillä on Korkea-ahon mukaan sen verran vähän resursseja, että ne eivät pysty enää satsaamaan lobbaukseen lain täytäntöönpanovaiheessa.

”Meillä on vain vähän tutkimusta, joka kohdistuu täytäntöönpanovaiheen lobbaukseen. Tarvittaisiin lisää tietoa, mitä siellä tapahtuu”, Korkea-aho sanoo.

Lobbausta Suomessa tarkastellaan MOT -ohjelmassa Lobbarit ilman rajoja maanantaina kello 20

Lisää tietoa kemikaaliteollisuuden lobbauksesta ohjelmassa MOT: Vaaralliset kemikaalit – sallittu!