Hyppää pääsisältöön

Pellet, ampiaiset, pimeä ja kuolema – kyllä, meitä pelottaa!

Teksti tämä pelottaa ja erilaisia pelon aiheita
Teksti tämä pelottaa ja erilaisia pelon aiheita Docventures

Mikä saa Docventures-kansan kuumottumaan kunnolla? Me kysyimme, te vastasitte!

Tilasto ihmisten peloista
Tilasto ihmisten peloista Docventures

ELÄIMET & ÖTÖKÄT
Täysin epätieteellisen Docventures-kyselyn mukaan erilaisten eläinten ja ötököiden pelko on varsin yleistä. Moni pystyi kuitenkin luettelemaan asioita, joilla onnistuu eläin- ja ötökkäpelkoaan hälventämään.

Raidpurkki, kärpäslätkä, ilmoittaa pelastavaksi tahoksi suoraviivaisesti eräs ötökkäkammoinen.

Lähellä olevat toiset ihmiset tai koiran pieni koko helpottavat, kertoo eräs koirapelkoinen.

Pelastava ihmisolento, joka tulee kiikuttamaan mokoman ötökän pihalle minua häiritsemästä, sanoo puolestaan sisätiloissa lymyäviä koiperhoja pelkäävä.

Pelko hälvenee vain, jos otus on kuollut kuin kivi tai nuppineulan nuppia pienempi, kertoo hämähäkkejä ja lukkeja pelkäävä kansalainen.

Tietoisuuteni siitä, että linnut eivät ole vaarallisia auttaa, sanoo kaikkia varpusta isompia lintuja pelkäävä vastaaja.

Ja sitten on tietysti toivottomia tapauksia, joissa mikään ei auta.

Ei mikään, ehkä talven tulo. Keväällä helvetti jatkuu entiseen malliin, manaa ampiaiskammoinen.

KUOLEMA (OMA TAI LÄHEISEN)

Kuolema on (luonnollisesti) monelle pelottava asia. Mutta pelkoa omasta tai läheisen kuolemasta osataan sitäkin hoitaa:

Kuolemanpelko on raskas taakka kannettavaksi, mutta hieman lohduttaa ajatus, että vanheneminen auttaa hyväksymään ajatuksen, pohdiskelee yksi vastaaja.

Pelkoa hälventää mahdollisuus kuoleman jälkeisestä olemassaolosta, kuvailee toinen.

Pelkoa hälventää se, että en onneksi tiedä koska se tapahtuu, sanoo vastaaja, joka pelkää omaa kuolemaansa.

Ajatus siitä että todennäköisesti kuolen nukkuessani, helpottaa hidasta kuolemaa pelkäävää.

Se että kuoleman jälkeen ei tiedä, että on kuollut, sanoo puolestaan yllättävää kuolemaa pelkäävä.

SAIRAUS

Myös sairastuminen ja terveyden menettäminen pelottaa.

Kuntoilu ja raitis ilma ovat terveyden menettävistä pelkäävän vastalääkkeet pelolle.

Hyvin pieni todennäköisyys? puolestaan lohduttaa vastaaja, joka pelkää, että lapsille tapahtuu pahaa.

Mielen järkkymistä tai muistin menetystä pelkäävän vastaajan pelkoa ei kuitenkaan hälvennä juuri mikään.

PIMEÄ

Pimeässä ei ole mitään pelättävää! Niinhän sitä lapsillekin sanotaan - ja niinhän se monia aikuisiakin pelottaa. Pimeänpelkoa hallitaan seuraavilla keinoilla:

Mukana on koira, kännykän taskulamppu ja ympäristön tuttuus auttaa myös, sanoo pimeässä yksin kävelemistä pelkäävä.

Pidän yöllä viereisessä huoneessa valot päällä, paljastaa pimeässä nukkumaanmenoa pelkäävä.

Valot ja musiikki auttavat, kertoo pimeää sekä sisällä että ulkona pelkäävä.

Juttelen puhelimessa kävellessä, kuljen valaistuja reittejä, olen seurassa, sanoo toinen yksin ulkona pimeässä liikkumista pelkäävä.

ILMASTONMUUTOS

Moni kertoo pelkäävänsä ilmastonmuutosta ja sen mukanaan tuomia muutoksia.

Ilmastonmuutos ja muut muutokset aiheuttavat ruuan loppumisen. Isot ihmismassat lähtevät liikkeelle taistelemaan ruuasta. Tätä pelkoa ei lievennä mikään, aikaa on noin 10 vuotta, ennustaa yksi vastaaja.

Ilmastosopimukset, teknologinen kehitys tuovat kuitenkin uskoa toiselle vastaajalle.

Jotain pientä on alettu tekemään, huokaa luonnon tuhoamista ja päättäjien piittaamattomuutta pelkäävä vastaaja.

TULEVAISUUS

Tuntematon tulevaisuus pelottaa myös.

Satunnaiset hyvät uutiset auttavat, sanoo eräs vastaaja.

Nykyhetkeen keskittyminen on toisen metodi.

Eräs puolestaan hälventää pelkojaan päihteillä: Alkoholi ja huumeet.

TERRORISMI

Muutama vastaaja kertoi, että terrorismi pelottaa.

Yritän olla ajattelematta näitä asioita, kuvailee eräs vastaaja selvitymistaktiikkaansa.

Ei sitä mikään hälvennä, se on ja pysyy, sanoo toinen.

PELLET

Ehkä hieman yllättäen epätieteellisessä kyselyssä mainintoja saivat myös pellet. Pellepelkoon tuntui olevan muutama lähestymistapa:

Noiden asioiden välttely auttaa, kertoi klovneja, pellejä, kaikenlaisia naamareita ja tietynlaisia nukkeja pelkäävä.

No ei mikään auta!, puuskahtaa toinen vastaaja.

KASA MUITA PELKOJA

Edellä mainittujen lisäksi mainintoja tuli kaikenlaisista peloista maasta taivaaseen.

Pelkään kauppakeskuksissa olevia lasikaiteita, koska tuntuu siltä että ne menevät rikki ja putoan alas. Pelkoani hälventää se, että kävelen seinässä kiinni.

Minua pelottaa portaissa kaatuminen. Sekä se, että olen menossa alas ja kaadun eteenpäin, että se, että kaadun ylos kulkiessani taaksepäin. Pelkoa poistaa askel kerrallaan kulkeminen.

Pelkään korkeita paikkoja. Menen pelkoa päin eli kuumailmapallolennolle, Eiffel-torniin ja hurjimpiin huvipuistolaitteisiin.

Pelkään, että jonain päivänä tapaan toisenkin miehen joka ei usko, kun sanon ei. Seksuaalisesta väkivallasta ja häirinnästä puhuminen ja näkyväksi tekeminen, sen mahdollistavien rakenteiden kyseenalaistaminen auttavat.

Pelkään paniikkikohtausta. Pelkoa hälventää vuosia jatkunut terapia ja lääkitys. Mielenterveys on suuri tabu maailmassa, joten pyyntöni on että toisitte sen ihmisten tietoon!

Masennuksen takia pelkään hylkäämistä ja itseni nolaamista muiden silmissä. Muiden tuki ja kehut hälventävät pelkoa. Yksi kaunis sana saattaa pelastaa päivän.

Pelkään sitä, että elämä valuu hukkaan. Että hoksaan liian myöhään mitä haluan tavoitella. Pelkoani hälventää se, että voin tiedostaa itseni ja tavoitteeni ajattelemalla ennen kuin tolskaan ympäriinsä.

Docventures kiittää kaikkia sanaisen arkkunsa avanneita!

Kursiivilla merkityt lauseet ovat kyselyyn vastanneiden kertomaa. Kirjoitusasua on voitu hieman muuttaa luettavuuden parantamiseksi.

Uusimmat sisällöt - Docventures