Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Peltsin kova vuosi pääkuva

Mikko "Peltsi" Peltolan kova vuosi alkoi rajusti – melonta jouduttiin keskeyttämään

Mikko Peltola meloo merellä.
Mikko Peltola meloo merellä. Kuva: Sara Vertanen / Yle Mikko Peltola,merimelonta

Kovan vuoden ensimmäinen haaste oli taistelua pettymyksen kautta voittoon. Päämäärä tuli saavutettua, muttei lainkaan niin kuin oli suunniteltu. Myöskään mitään b-vaihtoehtoa ei ollut, vaan kaikki muutokset suunniteltiin ja toteutettiin lennosta.

Kovan vuoden ensimmäinen haaste, kajakkimelonta Helsingistä Hankoon, oli mielenkiintoinen yritys, sillä melonta on minulle kaikkein vierain lajeista, joita vuoden aikana on tarkoitus harjoittaa. Olen vuosien varrella melonut muutaman kerran vuodessa, mutta en koskaan lähimainkaan niin pitkää matkaa, kuin nyt oli tarkoitus.

Harjoittelin koko kesän säännöllisesti, 2-3 kertaa viikossa 2-5 tuntia kerralla. Reitti oli mitoitettu yhdessä melontavalmentajani Tom Nylundin kanssa siten, että sen suorittaminen olisi realistista.

Melonnassa minua on oikeastaan aina vaivannut jalkojen puutuminen. Hankkimassani kajakissa oli hyvä istuin runsaine säätöineen ja tilaa oli riittävästi isoille jaloilleni.
Yleensä jalkojen puutuminen on mennyt ohi hivenen asentoa muuttamalla tai nojaamalla taaksepäin siten, että paine takapuolesta hetkeksi kaikkoaa. Tänä kesänä tein useamman monituntisen melontareissun ilman minkäänlaisia puutumisia. Kaiken piti olla siis kunnossa ja homman mennä pulkkaan.

Kaiken piti olla siis kunnossa ja homman mennä pulkkaan.

Ensimmäinen melontapäivä oli hieno, aurinko paistoi ja keli oli melonnan kannalta juuri sopivan tuulinen. Liki 40km:n etappi tuntui toki ikuisuudelta, mutta vanhan kestävyysurheiluteesin mukaan matka kyllä loppuu, kun vaan jaksaa puurtaa.

Näkymä mereltä, aivan veden rajasta kohti kaupunkia, on komia. Pikkuhiljaa näkymä muuttui Espooksi ja siitä Kirkkonummeksi. Reippaasti yli 20km oli jo tultu, ja matka eteni hyvin.

Mikko Peltola evästauolla pienellä saarella.
Evästauon aikana tuuli alkoi yltyä. Mikko Peltola evästauolla pienellä saarella. Mikko Peltola,Peltsin kova vuosi

Pidin vessa- ja evästelytauon eräällä pikkusaarella. Tuuli alkoi yltyä ja edessäni olevalla ulapalla aallot näyttivät olevan kohtuulliseen korkeita. Meloessani ulapan halki oikeassa lonkasta alkoi tuntua epämiellyttävältä ja jalka alkoi puutua.

En kyennyt nojaamaan taakse poistaakseni painoa takalistosta, sillä aallot puskivat kovaa päälle. Pienikin tauko tai herpaantuminen olisi kaatanut minut melko varmasti.

Ulapan ylittäminen kesti yli tunnin. Olo jalassa oli melko kiusallinen, kun vihdoin pääsin saareen.

Saaressa jaloitellessani huomasin, ettei jalan puutuminen mene ohi lainkaan. Jotain oli pielessä.

Jalan puutuminen ei mennyt ohi lainkaan. Jotain oli pielessä.

Odottelin tovin, odottelin toisen mutta jalka oli edelleen puuduksissa.

Olin hivenen huolissani, sillä ensimmäistä kertaa miesmuistiin minulla oli vaiva, jonka syytä en tiennyt. Normaalisti pitkänmatkan suorituksissa johonkin kohtaan kehoa sattuu, mutta kipu on kuitenkin aina tuttua aikaisemman kokemuksen pohjalta. Nyt vaiva oli toisenlainen.

Pitkän spekuloinnin jälkeen päätin keskeyttää melonnan ja hakeutua lääkäriin. Tarvitsimme lääkärin lausunnon kannattaako jatkaa melontaa ja ennen kaikkea tiedon, mistä oli kyse.

Kirkkonummella tehtiin perinpohjainen tutkimus ja vahvimmaksi epäilyksi jäi hermokimpun ärtyminen pakaralihaksen alla. Lääkärin lausuman mukaan melonnan jatkaminen olisi saattanut aiheuttaa pitkäaikaista ja isompaakin vaivaa jalkaan.

Hankoon oli kuitenkin päästävä ja avuksi otettava muut kulkuvälineet. Saimme lainaksi puolustusvoimilta Upinniemestä vanhan kunnon inttifillarin, Penélopen, jolla matka jatkui. Polkupyörän satula kun painoi ahkeria eri paikasta, ei puutuminen vaivannut lainkaan. Kaatosateinen fillarireissu tuntui helpottavalta ikävän episodin jälkeen.

Mikko Peltola Upinniemen varuskunta-alueella.
Sain lainaksi Puolustusvoimilta inttifillarin, Penélopen. Mikko Peltola Upinniemen varuskunta-alueella. Mikko Peltola,Peltsin kova vuosi

Pyörä oli kuitenkin jätettävä Elisaareen ja sieltä matka jatkui kävellen. Edessä oli 45km:n kävely maanteitä pitkin Skåldön kylälle.

Matka tuntui aluksi leppoisalta, mutta muuttui päivän mittaa kyllä kaikeksi muuksi kuin helpoksi. Edellisen päivän kaatosateen kastelemat kengät alkoivat hiertää ja tunsin rakkojen saapuvan. Annoin kuitenkin jalkojen viedä kohti määränpäätä, jonne saavuttiin myöhään yöllä.

Jaloissa oli aivan tajuton kipu. Kaikkialla.

Perillä kävely olikin jo niin tuskaisaa että oksat pois. Mennessäni nukkumaan kyläkaupan ylisille makuualustalleni olin aivan varma, etten suoriutuisi seuraavan aamun 17km kävelytaipaleesta Tammisaareen mitenkään. Jaloissa oli aivan tajuton kipu. Kaikkialla.

Yöllinen vessakäynti kuitenkin muutti mieltäni. Huomasin klo 4 aikaan, että minähän kävelen normaalisti. Palautuminen oli tapahtunut, vain noin 5 tunnissa!

Koko matkan mielessäni oli ollut, että Hankoon on päästävä. Kun viimeinen päivä koitti, tuntui jo hetken siltä, että tässähän ollaan voiton puolella! Matkaa oli kuitenkin vielä jäljellä yli 50 km.

Lähdin kävelemään melko rennosti kohti Tammisaarta. Aluksi kävely oli yllättävänkin normaalia ottaen huomioon, missä kunnossa koipeni olivat olleet edellisenä yönä.

Mikko Peltola uittaa varpaita merivedessä.
Jalat kipeytyivät ja niihin nousi rakkoja. Mikko Peltola uittaa varpaita merivedessä. Mikko Peltola,Peltsin kova vuosi
Koko matkan mielessäni oli ollut, että Hankoon on päästävä.

Lähestyttäessä Tammisaarta alkoi vauhti jälleen hiipua. Jalat kipeytyivät lähes edellisen illan tasolle. Kun pääsin Tammisaareen, tajusin, etten sen päivän aikana mitenkään ehtisi perille.

Tammisaaressa koitti autuas hetki, kun satamassa minua odotti rullaluistimet ja sauvat! Kuvaaja Juha oli jostain ne taikonut, ehkä säälistä, ehkä aikataulun takia.

Oli jälleen aika vaihtaa lajia. Eivät luistimetkaan nyt varsinaisesti hyvältä jaloissa tuntuneet, mutta nyt saattaisin ehtiä Hankoon valoisan aikaan.

Tien laidassa oli tärinäraita ja melko kapea piennar. Luistelu oli melko haasteellista, hidasta ja stressaavaa. Osa autoilijoista ajoi härskin läheltä. Ei ollut muuten sauvan kärki kaukana konepellistä.

Matkaa ei ollut kuitenkaan enää paljoa jäljellä ja lopussa onneksi kevyenliikenteenväyläkin alkoi. Ilta hämärtyi, kun saavuin Hankoon. Olin melkoisen väsynyt, mutta äärimmäisen helpottunut.

Olin melkoisen väsynyt, mutta äärimmäisen helpottunut.
Mikko Peltola makaa Hangossa rantahiekalla.
Mikko Peltola makaa Hangossa rantahiekalla. Mikko Peltola,Peltsin kova vuosi

Katso kovan vuoden ensimmäinen haaste su 22.10. TV2 klo 19.10 ja Areenasta klo 9 alkaen.
Kovan vuoden toiseen haasteeseen, Karhunpolkujuoksuun, valmistautuminen starttaa Kovan vuoden nettisivuilla ja somessa maanantaina 23.10. Tule mukaan treenaamaan!

Kommentit

Luonto

  • Osaatko arvioda tuulen nopeuden? Testaa!

    Tuulen voimakkuuttaa voi arvioida itse ympäristön avulla.

    Tuulen voimakkuutta voi arvioida esimerkiksi puita ja merenpintaa tarkkailemalla. Pystytkö päättelemään kuvista, kuinka voimakkaasti tuuli puhaltaa?

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Punatulkku

    Punatulkuille maistuvat ruokintapaikkojen siemenet.

    Punatulkku on talitiaista isompi ja pulleampi, kuin vailla kaulaa. Nokka on kolmiomainen ja pyrstö pitkähkö. Selkä on vaalean siniharmaa, siipisulat ja päälaki mustat. Koiras on alta helakanpunainen, naaras punertavanharmaa.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Vihervarpunen

    Vihervarpuset ovat oppineet käymään ruokintapaikoilla.

    Lyhytpyrstöinen vihervarpunen on päältä kellanvihreä. Koiraan rinta on sitruunankeltainen ja vatsa valkoinen, päälaki ja kurkkutäplä ovat mustat. Naaras on himmeämpi, eikä päässä ole mustaa. Nuori on voimakkaasti viiruinen. Siivellä on keltainen juova

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Urpiainen ja tundraurpiainen

    Talvisin urpiainen on yleinen etelässäkin.

    Urpiainen on hieman talitiaista pienempi, ja sillä on pieni nokka. Se on päältä tummaviiruisen harmaanruskea ja alta viirukkaan likaisenvalkoinen. Selän takaosa on vaalea ja viiruinen. Otsa on punainen, ja koiraalla rintakin. Tundraurpiaista on hyvin vaikea erottaa lähisukulaisestaan urpiaisesta.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Töyhtötiainen

    Töyhtötiainen on hyvin yleinen metsävaltaisilla seuduilla.

    Töyhtötiainen on sinitiaisen kokoinen, päältä harmaanruskea ja alta vaaleampi tiainen, jonka päälaella sojottaa mustavalkoraitainen, suippo töyhtö. Uteliaan ja pirteästi hyörivän töyhtötiaisen huomaa useimmiten iloisesti tirrittävästä äänestä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Kuukkeli

    Kuukkeli vierailee syksyllä metsäseutujen pihapiireissä.

    Mustarastasta isompi kuukkeli muistuttaa olemukseltaan ja lento- ja liikkumistavoiltaan närheä. Sillä on pitkä pyrstö ja pienehkö nokka. Yläpuoli on harmaanruskea, alapuoli, siiventaive ja pyrstönsivut oranssit. Yhteysäänet ovat naukuvia, viheltäviä ja rääkyviä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Hömötiainen

    Peloton hömötiainen elää havu- ja sekametsissä.

    Hieman talitiaista pienempi, isopäinen hömötiainen on päältä ruskeanharmaa, alta vaalea. Posket ovat valkoiset, päälaki ja niska mustat. Hömötiaisen huomaa useimmiten surumielisesti viheltävästä laulusta ”tjyy-tjyy-tiyy-tiyy” ja käheästi sähisevästä varoitusäänestä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Pyrstötiainen

    Useimpina vuosina pyrstötiaiset talvehtivat pesimäseuduilla.

    Pyrstötiaisen palleromainen ruumis on tuskin sinitiaisen kokoluokkaa, mutta pyrstö huomiota herättävän pitkä (7–9 cm). Pää ja alapuoli ovat vitivalkoiset, ja selkä on musta. Hartioilla on punaruskeaa, kupeilla vaaleanpunertavaa. Nuorella poski ja niska ovat tummat.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Tikli

    Tikli on osittaismuuttaja.

    Talitiaista vähän pienempi tikli on korea ilmestys; siivellä on leveä keltainen juova ja päässä valkoista, punaista ja mustaa. Päältä lintu on kellanruskea, vatsasta valkoinen ja rinnasta oranssi. Nuoren rinta, kupeet ja selkä ovat viiruiset, pää harmaanvalkoinen. Laulu on särisevää visertelyä, johon sekoittuu näppäileviä ”did, diklit, dididlit…” -kutsuääniä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Räkättirastas

    Räkättirastas on äärimmäisen yleinen koko Suomessa.

    Räkättirastaan selkä on punaruskea, pää ja pyrstö harmaat, vatsa valkoinen. Rinta ja kupeet ovat täplikkään kellertävät. Äänet ovat erilaista räksytystä; räkättirastas on hyvin äänekäs.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Fasaani

    Fasaani syö siemeniä, kasvinversoja ja pikkuötököitä.

    Fasaanin ruumis on kesykyyhkyn kokoluokkaa, mutta pyrstö poikkeuksellisen pitkä; koiraalla 35–45 cm ja naaraalla 20–25 cm. Koiras on suureksi osaksi kuparinpunainen, mutta siivillä ja hartioilla on mustaa, valkoista ja harmaata kirjailua. Posket ja heltat ovat kirkkaanpunaiset. Naaras on kauttaaltaan kellanruskea mustin täplin

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Kuusitiainen

    Kuusitiainen on yleinen Etelä-Suomessa.

    Kuusitiainen on vieläkin pienempi ja vilkkaampi kuin sinitiainen. Sillä on sinertävänharmaa selkä- ja likaisenvaalea vatsapuoli. Päälaki on musta, posket ja niskalaikku valkoiset.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Talitiainen

    Talitiainen on utelias ja kekseliäs etsiessään ravintoa.

    Talitiainen on suurin tiaisemme, varpusen kokoinen. Sillä on keltainen vatsa, musta päälaki ja valkoiset posket, vihreä selkä ja siniharmaat siivet. Musta vatsajuova on koiraalla leveä, naaraalla kapea.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Varpuspöllö

    Varpuspöllö elää samoilla seuduilla kesät talvet.

    Varpuspöllö on vain punatulkun kokoinen, mustarastasta pienempi, lyhytpyrstöinen pöllö. Yläpuoli on valkopilkkuisen ruskea, alapuoli tummajuovaisen vaalea. Silmät ovat pistävänkeltaiset. Koiraan soidinääni on punatulkun ääntä muistuttava vihellys ”pyy, pyy…”.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Puukiipijä

    Puukiipijä liittyy syksyllä tiaisten talviparveen.

    Talitiaista vähän pienempi ja solakka puukiipijä on päältä valkopilkkuisen ruskea ja alta valkoinen. Sillä on pitkä ja ohut, kaareva nokka. Helpointa puukiipijä on tunnistaa liikkumistavasta: lintu kipuaa nykivästi puunrunkoa ylöspäin ja lennähtää kohta toisen puun tyvelle.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee?

    Lintulaudoilla on talvella tungosta

    Talvi on Suomessa eläville linnuille vaikein vuodenaika lyhyen päivänvalon, pakkasten ja lumipeitteen vuoksi. Jos ruokaa on riittävästi, useimmat linnut kyllä selviävät pakkasista. Ruokinnan tinkimätön ykkössääntö on, että loppusyksyllä aloitettua ruokintaa ei saa talven kuluessa lopettaa.

  • Avara luonto syksyllä 2018

    Avaran luonnon uusia luontodokumentteja lauantaisin TV1:ssä.

    Avaran luonnon dokumentteja syksyllä 2018. YLE TV1 lauantaisin klo 18:45. (Uusinta sunnuntaisin klo 8:05)

  • Mennään metsään -kolumni: Kuvataiteilija Jaakko Kahilaniemi pitää yksilöiden ja valtion suhtautumista luontoon kaksinaismoralistisina

    "Myös oma metsäsuhteeni on ristiriitainen."

    "Luonnon omistaminen on absudri ajatus 29-vuotiaalle taiteen maisterille." Kuvataiteilija Jaakko Kahilaniemi kirjoittaa kolumnissaan luonnosta ja sen omistamisen aiheuttamista ristiriidoista. Ristiriidoista sai alkunsa palkittu 100 Hectares of Understanding -taidekuvasarja, jossa Kahilaniemi on kuvannut perinnöksi saamansa metsän ominaisuuksia.

  • Oletko luolaihminen – tunnetko Suomen rotkot ja onkalot? Testaa tietosi!

    Suomi on tuhansien luolien maa

    Sinäkö Suomen Indiana Jones vai kenties vasta Junior? Suomi ei ole ainoastaan tuhansien järvien, vaan myös tuhansien luolien maa. Valtaosaan niistä liittyy jokin kiehtova tarina – salakuljetusta, piilopaikkoja, piruja ja pontikan keittoa. Luola on tarjonnut ihmiselle suojan mitä erilaisimmista syistä. Testaa tietosi Suomen luolien historiasta, arkeologiasta ja geologiasta.

  • Tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa? Tee Yle Luonnon testi

    Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää.

    Suomi on ollut vuosimiljoonien aikana useita kertoja paksun mannerjäätikön peitossa. Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää, siirsivät ja siloittivat kiviä sekä kallioita. Paljasta sisäinen geologisi ja testaa, tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa.