Hyppää pääsisältöön

Oletko syömisesi kanssa sinut? Tunnista kuusi tapaa reagoida syömällä

Ravitsemusterapeutti, Syömishäiriöliiton kehittämispäällikkö Katri Mikkilä.
Ravitsemusterapeutti, Syömishäiriöliiton kehittämispäällikkö Katri Mikkilä. Kuva: Kuva Katri Mikkilä, grafiikka Annukka Palmén-Väisänen #ruokarauha

Vaikka moni oireilee syömishäiriöille tyypillisillä tavoilla, kaikki eivät suinkaan sairastu. Moni oireilee myös tiedostamattaan. Seuraavassa esitellään kuusi hyvin tavallista syömishäiriönomaista tapaa reagoida, vaikkei varsinaisesta sairaudesta puhutakaan. Syömishäiriöliiton kehittämiskoordinaattori, ravitsemusterapeutti Katri Mikkilä kirjoittaa.

"Few of us are at peace with our bodies, whether because we’re fat or because we fear becoming fat." –Linda Bacon: Health at every size

"Vain harva meistä on sinut kehonsa kanssa. Joko siksi, että kokee olevansa lihava, tai siksi, että pelkää lihovansa."

Olen ammattini puolesta seurannut ravitsemuskeskustelua yli kymmenen vuotta, suurimman osan ennen kaikkea syömishäiriönäkökulmasta, enkä voisi olla enempää samaa mieltä yllä olevan lauseen kanssa.

Lauseeseen tiivistyy se tuska ja ahdistus, mitä liian moni meistä kokee peiliin katsoessaan, jääkaapin ovea avatessaan, vaa´alle astuessaan tai ruokapakkauksen ainesosaluetteloita tutkiessaan. Liian moni näennäisesti täysin terve ihminen ei voi olla miettimättä, mitä tämä ruoka keholleni tekee ja onko kehoni vääränkokoinen tai -muotoinen.

Lihomisen pelko istuu yhteiskunnassamme tiukassa. Vallalla oleva ajatus on, että lihominen on jo vienyt heikoimmat mukanaan, ja ilman armotonta itsekuria ja tiukkaa oman painon kyttäämistä kuka tahansa myös normaalipainoisesta kansanosasta on vaarassa ajautua lihavuuden tielle.

Syömishäiriö sen sijaan on sairaus, joka puhkeaa monen taustatekijän ja laukaisevan tekijän summana. Syömishäiriö on paljon muuta kuin pelkästään lihomisen pelkoa. Kaikki eivät sairastu, vaikka taustalla olisikin syömishäiriölle tyypillisiä oireita. Itse asiassa varsin moni oireilee tiedostamattaan. Varsin moni häpeää kehoaan, hakee ulkopuolista hyväksyntää keholleen tai ruokavalinnoilleen tai käyttää ruokaa tunteiden säätelyyn.

Se ei välttämättä ole sairasta. Mutta ei se ole tervettäkään.

Esittelen seuraavaksi kuusi hyvin tavallista syömishäiriönomaista tapaa reagoida, vaikkei varsinaisesta sairaudesta voidakaan puhua.

1. Kärsimysajattelu

Korkokenkä puristaa varpaita ja nälkä kaihertaa vatsassa, mutta se kuuluu asiaan, koska kyllähän kauneuden eteen on kärsittävä. Hoikkuus ei tule ilmaiseksi, sen eteen on kärsittävä ja nähtävä vaivaa.

Kärsimys ei kuulu normaaliin syömiskäyttäytymiseen. Ruoka saa maistua hyvälle, ruuasta saa ja pitää tulla kylläiseksi ja liikunta ei ole rangaistus syödystä ruuasta. Ihan niin kuin kengänkin pitäisi tuntua mukavalta jalassa.

Jos ajattelee, että ihannevartalon saavuttaakseen on kärsittävä nälkää, ajatuksia hallitsee häiriintynyt ajattelumalli. Jos hoikkuuden tavoittelussa tuntuu, että kaikki hyvä on kiellettyä ja kärsimyksen määrä elämässä lisääntyy, keinot hoikistumisen tavoitteluun eivät ole terveet. Jos liikuntasuoritus tuntuu rangaistukselta, on aika vaihtaa lajia. Jos ajattelee, että hoikkuus tai lihaksikkuus on kaiken kärsimyksen arvoista, suhde omaan kehoon ei ole kunnossa.

2. Vaa´alla ramppaaminen

Vaaka näyttää puoli kiloa enemmän kuin eilen, se johtuu varmaankin siitä jälkiruuasta minkä sorruin ottamaan, tänään jätän sen kyllä väliin. Ja käyn illalla varmuuden vuoksi lenkillä.

Vaaka ei määritä ihmisarvoa eikä onnellisuuden tasoa. Mutta ei vaa´an lukema saa määrittää päivän ruokamääriä tai liikunnantarvettakaan. Vaa´alta ei tarvitse käydä katsomassa, pitääkö jälkiruoka jättää syömättä tai kuinka pitkä lenkki illalla pitää juosta. Jos vaa´an lukemaan ei pysty suhtautumaan yhtä neutraalisti kuin esimerkiksi kengännumeroonsa, on parempi olla käymättä vaa´alla ollenkaan.

Vaa´alla ramppaamisesta on itse asiassa tehty tutkimuksiakin. Itsensä punnitsemisen määrällä on todettu olevan yhteyttä esimerkiksi masennukseen, kehotyytymättömyyteen, alentuneeseen itsetuntoon ja painohuoliin. Siksi itsensä punnitsemisen syitä ja seurauksia on hyvä kyseenalaistaa, myös terveydenhuollon ja liikunta-alan toimijoiden puolesta. Vaaka on erittäin huono isäntä eikä renkinäkään välttämätön.

3. Kalorikoneet

Eihän laihtumisessa tai laihduttamisessa ole mistään muusta kyse, kuin että syödään vähemmän kaloreita kuin kulutetaan. Kun tämän verran pistetään sisälle, saadaan tämä tulos. Yksinkertaista!

Ei ole. Ihmiskeho ei ole kone eikä se toimi yhtä yksinkertaisesti kuin energiankulutuslaskurit ja kaupalliset ateriasuunnitelmien laatijat antavat ymmärtää. Itse asiassa kaupalliset toimijat tarjoavat laskureita, koska niistä ollaan valmiita maksamaan. Ja niistä ollaan valmiita maksamaan siksi, ettei olla valmiita kohtaamaan oman syömiskäyttäytymisen taustalla vaikuttavia ongelmia. Terveessä ruokasuhteessa ei tarvita kalorilaskuja.

Niin kauan kuin uusi terveempi elämä nojaa ruokavaliosuunnitelmaan tai kalorilaskelmiin, on terveellisen elämän sijaan matkalla kohti yhä häiriintyneempää syömiskäyttäytymistä. Syömishäiriötä sairastavillakin ateriasuunnitelmia käytetään vain välttämättömimmän ajan ja toipumisprosessissa joustavan ruokailun opetteleminen ilman jäykkiä suunnitelmia tai kalorilaskuja on merkittävässä roolissa. Miksi niitä sitten tarvittaisiin terveillä ihmisillä?

4. Syödäkseen liikkuminen

Pakko oli taas lähteä jumppaan, kun tuli niin paljon herkuteltua viikonloppuna. Pitää käydä lenkillä niin voi sitten illalla syödä hyvällä omallatunnolla.

Suhde syömiseen ja liikkumiseen ei ole terve, jos liikunta on keino oikeuttaa itselleen syömistä tai keino oikeuttaa itselleen hyvä omatunto. Eikä liikuntaharrastus liioin ole silloin kestävällä pohjalla, jos pääasiallisena motivoijana on ruoka. Tätä vääristynyttä ajattelumallia ruokitaan armotta myös terveys- ja liikuntaviestinnässä, kun kulutetut kalorit käännetään ruoka-aineiksi, jotka liikuntasuorituksen jälkeen on ansainnut, tai kertaillaan, kuinka monta askelta pitää kävellä herkkujen kuluttamiseksi.

Syöminen ja liikkuminen ovat toki kiinteässä yhteydessä toisiinsa, mutta ajattelumallia olisi syytä kääntää enemmän siihen suuntaan, että syömällä hyvin jaksaa liikkua paremmin. Toki tässäkin ajattelumallissa on ylilyönnin mahdollisuudet, jos suorituskyvyn optimointi ruuan avulla menee liiallisuuksiin ja ruokavaliota rajoitetaan tarpeettomasti.

5. Ruuan demonisoiminen

Kun jätin ruokavaliosta pois sokerin, maidon ja gluteenin olen alkanut voida paljon paremmin. Apua, en edes muista, milloin olisin viimeksi syönyt tällaista ruokaa! Huomenna sitten tuntee olossaan.

Erikoisruokavalioita ja niille perusteita, aiheellisia ja aiheettomia, on tarjolla enemmän kuin koskaan ennen. Terveellisen ruokavalion noudattamisesta ja oman terveyden aktiivisesta huolehtimisesta on tullut yksilöllinen ja sosiaalinen hyve, ja siksi omia valintoja tuodaan kernaasti esille, samalla itseä jalustalle nostaen. Grilliruuan tai kahvipöydän keksipaketin ääressä kauhistellaan, miten en muista, koska olisin viimeksi syönyt tällaista ja tuodaan kaikin tavoin esiin, miten normaalisti en kyllä tällaista söisi.

Terveessä syömissuhteessa mikään yksittäinen ruoka-aine ei ole kiellettyä. Terve syöminen on yhdistelmä makuja, elämyksiä, kokemuksia, stressittömyyttä ja joustavuutta, ja totaalirajoitukset hyvin harvoin istuvat tähän kombinaatioon. Jokainen ruokapöytä ansaitsee lisäksi ruokarauhan, jossa ruokaa ei demonisoida eikä ruokailijaa arvoteta ruokavalintojensa perusteella. Syöminen on merkittävä terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttava asia, mutta se ei saa olla elämän tärkein asia eikä ruokailujen suunnittelu ja optimointi saa viedä kohtuuttomasti aikaa ja ajattelukapasiteettia.

6. Ruualla lohduttautuminen

Lapsi itkee. Harmitus on suuri eikä mitkään lohdutuksen sanat tunnu riittävän. ”Ota tästä keksi, kyllä se siitä helpottaa.” Itku loppuu kuin seinään, aikuinen huokaisee helpotuksesta ja kaikki osapuolet vaikuttavat olevan tyytyväisiä.

Paitsi se keksinsyöjä, joka kolmekymmentä vuotta myöhemmin edelleen pahan mielen yllättäessä turvautuu jo lapsuudesta tuttuun keinoon käsitellä epämiellyttäviä tunteita. Ruoka lohduttaa. Ruoka tuo turvaa turvattomuuteen. Ruoka on pakokeino tilanteesta, jossa ei tiedä kuinka toimia tai kuinka ajatella. Se on ruuan väärinkäyttöä. Ruoka saa herättää tunteita, ruualla saa ja pitää juhlistaa juhlatilanteita, mutta tunteiden käsittelyyn ruoka on väärä valinta.

Monissa syömishäiriöissä tunteiden kohtaamiseen ja käsittelemiseen liittyvät taidot ovat puutteellisia
. Niiden taitojen opettelu aloitetaan jo lapsena. Siksi keksipaketin sijaan kannattaa ennemmin avata vaikka sylinsä. Ja huudon loputtua korvansa kuulemaan ja yhdessä pohtimaan, mikä harmituksen aiheutti.

Katri Mikkilä on Syömishäiriöliitto-SYLI ry:n kehittämiskoordinaattori ja ravitsemusterapeutti, joka syö päivittäin suklaata nauttien ja hyvällä omallatunnolla, kalorimääriä laskematta ja riippumatta siitä, kuinka paljon on liikkunut, kuinka paljon vaaka näyttää tai kuinka paljon kiukuttaa.

Artikkeli kuuluu Vaakakapinan #ruokarauha-teemaan.

Onko syömisesi rikki – vai palveleeko se hyvinvointiasi? Testaa!

Mitä #ruokarauha tarkoittaa?

Syöminen on perustarpeen tyydyttämistä, ja siitä saa nauttia.

Ruokarauha turvataan, kun syödään hyvällä ruokahalulla, ilman syyllisyyttä ja selittelyä.

Jätetään negatiivinen ruokapuhe pois pöydästä ja annetaan itselle ja muille #ruokarauha.

Kutsumme työpaikat ja oppilaitokset mukaan: annetaan ihmisten syödä rauhassa ja hyvin, joka päivä!

Psykologia

Syöminen

Uusimmat sisällöt - Vaakakapina