Hyppää pääsisältöön

Nuori Kauko Helovirta kouliintui näyttelijäksi Karhumäen tivolissa

Kauko Helovirta, Ilmari Aarre-Ahtio ja Topi Reinikka Lahden kaupunginteatterin näytelmässä Elokuun teehuone, kesäteatteri 1957.
Kauko Helovirta Lahden kaupunginteatterin näytelmässä kesällä 1957. Kauko Helovirta, Ilmari Aarre-Ahtio ja Topi Reinikka Lahden kaupunginteatterin näytelmässä Elokuun teehuone, kesäteatteri 1957. Kuva: Lahden kaupunginteatteri Kauko Helovirta

Kauko Helovirta työskenteli jatkosodan aikana saapastehtaalla, kun huomasi lehdessä ilmoituksen, jossa haettiin nuorta miesnäyttelijää puolustusvoimain viihdytyskiertueelle. Kyseessä oli Karhumäen tivolin huvinäyttämö. Helovirta kutsuttiin koe-esiintymiseen, jota valvoivat tytär Ailakki Sariola ja itse johtaja J.A.F. Sariola.

Kansalaisopiston harrastajateatterissa näyttelemisen alkuun päässyt nuorimies oli kiinnittänyt opiston johtajan huomion. Maisteri Kaino Dahl vaistosi, että pojassa on ainesta ja kehotti häntä hakeutumaan näyttelemisen pariin. Tuolloin vasta 17-vuotias Kauko teki työvelvoitettaan Korkeakosken kenkätehtaassa valmistaen sotilassaappaita, kun silmiin osui Helsingin Sanomien lehti-ilmoitus, jossa haettiin nuorta miesnäyttelijää Puolustusvoimain viihdytyskiertueelle – amatööritkin huomioidaan: "Eivät saaneet tarpeeksi miehiä rintamalta."

Opettaja Martti Hellström ja Ylen ääniarkiston arkistonhoitaja Lasse Vihonen haastattelevat Kauko Helovirtaa Lallukan taiteilijakodissa helmikuussa 1982.

Jatkosodan hyökkäysvaiheen päätyttyä Sariolat perustivat puolustusvoimien viihdytystoimen luvalla tivolin, jotta lomalla olevat sotilaat saisivat virkistystä ja vaihtelua poterossa pelkäämiseen. Muualla maassa tivolitoiminta olikin lakkautettu. Rintamativoli perustettiin vanhan venäläisen huvipuiston tilalle, Karhumäen asemalle etulinjan läheisyyteen. Talvella tivolin koko toiminta oli keskitetty suureen hirsiseen konepajarakennukseen, jossa saman katon alla olivat kabaree, sirkus ja huvinäyttämö. Kesällä huvinäyttämö toimi ulkoilmativolin sisäpihalla. Jaffu Sariola johti tivolia yhdessä poikansa, luutnantti Unto Sariolan kanssa.

Helovirta matkusti Karhumäelle lokakuussa, kovassa pakkasessa. Asuinkortteeri ei ollut kummoinen: talo oli kaunis karjalaistalo, mutta hänelle osoitettiin huone, josta puuttui ikkuna – joku oli vienyt sen karmeineen päivineen. Neuvokas nuorimies tilkitsi seinän löytämillään tarpeilla ja asui alkutalven ikkunattomassa huoneessa. Hän täytti Karhumäessä 18 vuotta.

Ensimmäisessä esityksessä Karhumäen tivolin huvinäyttämöllä Helovirta joutui paikkaamaan näyttelijää, joka jäi yllättäen pois esityksestä. Hänellä ei ollut kunnolla aikaa harjoitella tekstiä, joten näyttämöllä kävi köpelösti: "Kun en osannut rooliani, kaikki muut lähtivät pois – minähän jäin sinne yksin. Puhua pölötin jotakin, mitä muistin siitä näytelmästä." Lopulta muutkin näyttelijät palasivat lavalle, tuimin katsein.

Sirkus- ja tivolialalla oli totuttu harjoittelemaan päivittäin. Näyttelijöiden tosin piti itse huolehtia asuntojen lämmittämisestä ja puiden pilkkomisesta, jossa riitti haastetta. Puut kun olivat Äänisestä vedettyjä jäisiä, likomärkiä tukkeja. Helovirta muistelee, että aamupäivä menikin halkotöiden kanssa, ja teatteriryhmä harjoitteli ohjelmistoa kahdesta neljään tuntia päivittäin. Ohjelmistoa oli aika paljon, kaikkiaan parikymmentä näytelmää huvinäyttämön toiminnan aikana. Näytelmien miehitys oli 6-8 näyttelijää. Huvinäyttämön johtajana toimi koko sen ajan Yrjö Halmevaara.

Kauko Helovirta joutui sodan loppupuolella komennukselle rintamalle. Hän oli vähällä joutua Lapin sotaan, mutta sairastui silloin keuhkokuumeeseen – ja säilyi siten hengissä. Sodan päätyttyä Helovirta jatkoi tivoliteattereissa Rovaniemellä ja Tampereella, kunnes sai pysyvämpiä kiinnityksiä ensin Mikkeliin ja sitten Lahden kaupunginteatteriin. Lahdessa hän toimi näyttelijänä kaikkiaan kymmenen vuoden ajan ennen siirtymistään pääkaupunkiseudun teattereihin. Lahdessa teatterin ohjelmistoon kuului niin vakavia näytelmiä kuin kevyempiä kesäteatteriesityksiä.

Vuodesta 1965 alkaen Kauko Helovirta oli kiinnitettynä Suomen kansallisteatteriin, jossa työskenteli eläkkeelle siirtymiseen saakka vuoteen 1992. Laitosteatterissa työskentelyn ohella hän näytteli useissa Yleisradion radio- ja tv-tuotannoissa seikkailudraamasta pakinoiden ja äänikirjojen lukemiseen, ääninäyttelijänä lastenohjelmissa ja vakavissa henkilörooleissa tv- ja radiodraamassa.

Helovirta teki ikimuistoisia äänirooleja, joista kuunnelluimpia lienevät Elmo-sarjan (1977, 1978) pääselostaja Immo ja Knalli ja sateenvarjo -sarjan Hannibal Hamilton-Jones. Kalle-Kustaa Korkkina hän koukutti 60-luvulla Outsider-seikkailujen ystäviä. Helovirta ratkoi murhamysteerejä rikostarkastaja Olavi Susikoskena Mauri Sariolan kirjoittamassa Nimismies on ammuttu (1974). Paasilinnan Hirtettyjen kettujen metsä (1984) -kuunnelmassa hän hurmaa rujon romanttisena majuri Sulo Remeksenä.

TV:n puolella Kauko Helovirta tuli tutuksi mm. Naapurilähiö-sarjasta (1970-1976) ja Kotikadusta (1994-1996). TV-näytelmäversiossa Väinö Linnan romaanista Täällä Pohjan tähden alla (1970) hän näytteli Kivivuoren Ottoa.

Kauko Kustaa Helovirta (Hellström)

s. 21.10.1924, Juupajoki
k. 13.9.1997, Helsinki
Puoliso: näyttelijä, ohjaaja Rauni Ranta.
Opinnot: kansakoulu, kansalaisopisto, Viipurin musiikkiopisto.
Kiinnitykset:
Näyttelijä puolustusvoimain viihdytysjoukot 1942-1944.
Helsingin Vierailunäyttämön ja Hämeen Teatterin kiertueet 1945-1946.
Helsingin Ympäristöteatteri 1947-1948.
Mikkelin Teatteri 1948-1949.
Lahden kaupunginteatteri 1949-1959.
Tampereen teatteri 1959-1961.
Helsingin Kansanteatteri - Työväenteatteri 1961-1965.
Suomen Kansallisteatteri 1965-1992 (eläkkeelle).
Tunnustukset: Ida Alberg -palkinto 1989, Pro Finlandia 1989, SNL:n ansioitunut jäsen 1988.

  • Chilestä tuli sydämenasia Tapani Brotherukselle ja Harald Edelstamille – näin diplomaatit itse kertovat vaiheistaan

    Brotherus ja Edelstam auttoivat tuhansia pakolaisia Chilestä

    Vallankaappauksesta alkanut terrori mullisti chileläisten elämän vuonna 1973. Poikkeuksellinen tilanne vaati poikkeuksellisia toimia myös auttamishaluisilta diplomaateilta. Heistä ruotsalaisella Harald Edelstamilla ja suomalaisella Tapani Brotheruksella oli ratkaiseva rooli tuhansien maasta henkensä edestä pois paenneiden chileläisten kohtaloissa. Tässä artikkelissa he kertovat itse, miten tilanteen kokivat.

  • Suomalaistoimittajat tallensivat Chilen sosialistisen unelman ennen vallankaappausta

    Tältä näytti Allenden Chile suomalaissilmin 1971–1973

    1970-luvun alussa maailma käänsi katseensa Chileen, missä vahvasti oikeistoon ja vasemmistoon jakautunut kansa valitsi itselleen vapaissa vaaleissa sosialistisen presidentin. Myös Suomesta matkusti toimittajia paikan päälle katsomaan, millaista elämä presidentti Allenden Chilessä oli. He näkivät, millaisia saavutuksia ja ongelmia uusi hallinto oli tuonut mukanaan. Tuloksena oli ainutlaatuista kuva- ja äänimateriaalia, josta myöhäisin on tallennettu vain muutamaa kuukautta ennen sotilasvallankaappausta.

  • Chilen vallankaappaus ja sen seuraukset järkyttivät suomalaisia syyskuussa 1973

    Presidentti Allende syöstiin vallasta 11.9.1973

    Liki kolme vuotta kestänyt presidentti Allenden hallinto tuli tiensä päähän 11. syyskuuta 1973, jolloin armeija kaappasi maassa vallan kenraali Pinochetin johdolla. Yhdysvaltain tukema kaappaus oli lyhyt ja väkivaltainen, ja ajoi Allenden tekemään itsemurhan heti kaappauspäivänä. Santiago de Chilen tapahtumia seurattiin tiiviisti myös Suomessa.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto