TV1 maanantaina 23.10.2017 klo 21.30 - 22.55, uusinta sunnuntaina 29.10. klo 12.40
Katsottavissa Yle Areenassa
Winnie Madikizela-Mandela on yksi maailman tunnetuimmista ja ristiriitaisimmista naisista lähiajan poliittisessa historiassa. Uudessa dokumentissa (12) Winnie Mandela kertoo itse elämästään.
Winnie Mandela oli naimisissa Nelson Mandelan kanssa 38 vuotta. Pariskunnan avioliitto päättyi eroon 1996.
Nelson oli vankilassa 27 vuoden ajan, ja tuona aikana Winniestä tuli merkittävä rotusortohallituksen vastustaja Etelä-Afrikassa. Viranomaiset tarkkailivat naisen toimintaa ja hänet määrättiin useiksi vuosiksi kotiarestiin. Miehensä rauhanomaisen toiminnan sijaan Winnie radikalisoitui.
Ohjaaja Pascale Lamche on haastatellut dokumenttiaan varten Winnie Mandelan lisäksi hänen Zindzi-tytärtään, Mandelan ystäviä sekä hänen vihollisiaan. Dokumentti kertoo samalla mustien itsenäistymisen ja vapaustaistelun vaiheista.
Lamche on saanut Sundance-elokuvafestivaaleilla Winnie-dokumentistaan parhaan ohjauksen palkinnon.
Winnie. Tuotanto: IV Films, Ranska, 2017.