Löydä mutkikkaan ruokasuhteen juurisyyt – mistä solmu oikein alkaa aueta?

Kun kuulee kysymyksen “Miksi lihava ei vain lakkaa syömästä?”, voisi siihen vastata: “Mikä sinun oireesi on?” Joku pakenee itseään työnarkomanian kautta, toinen pakkoliikkumalla, kolmas syömällä. Yhtä kaikki solmuun menneisiin asioihin voi pureutua hakeutumalla ongelmien juurille, sanoo syömisen psykologiaan erikoistunut psykologi, psykoterapeutti Anna Riihimäki. Tämä vaatii itsensä kohtaamista ja uudenlaista näkemystä kehosta.

“Säätelen elämääni säätelemällä syömistäni – kun voin kontrolloida syömistäni, tuntuu, että elämä on hallinnassa.”

Kunpa olisikin niin. Kuvatussa tilanteessa elämä pysyy ihan yhtä solmussa kuin ennenkin – plus että ihmisellä on nälkä ja heikko olo – eikä ajatuskaan ei kulje.

Syömisen tilalle voi esimerkkiin sijoittaa minkä tahansa ongelmallisia tilanteita itselle aiheuttavan asian: liiallisen työnteon, alkoholin- tai somenkäytön, pakkoliikkumisen.

Kun ruokasuhteessa on solmuja, ei ongelmaksi muutu itse ruoka vaan ne merkitykset, joita ruualle annetaan: ruoka ei ole enää vain ravintoa jolla täytetään nälkäinen vatsa, vaan ruokaan liitetään monia muita asioita, jotka sotkevat normaalit nälkä- ja kylläisyyssignaalit.

Ongelmallinen ruokasuhde on aina oire, jolle on olemassa syy. Syömisen ongelmien juurisyyt ovat meillä yllättävän vähän käsiteltyjä.

Mutkikkaan ruokasuhteen juurisyyt psykoterapeutti Anna Riihimäen mukaan

1."En tunne itse itseäni – rakennan identiteettiäni ulkoisten asioiden varaan." "En hyväksy itse itseäni – haen hyväksyntää ulkopuolelta."

Yhteiskunnassamme ja elämässämme velloo paljon pelkolähtöistä ajattelua.

"Uskallanko pohtia millaista on minun näköiseni elämä ja tavoitella itselleni mielekkäitä asioita vai pyrinkö kelpaamaan muille?”

Ihmiset laitetaan kilpailemaan toisiaan vastaan monilla elämän alueilla, ei vähiten kehonkuvaan tai työelämään liittyen – lisäksi mainostajien taloudelliset intressit puskevat riittämättömyyden tunnetta voimalla päälle. Alamme hyvin helposti korjailla ja parannella itseämme ulkoisen muotin mukaisesti.

Näissä paineissa näemme itsemme useimmiten vain ulkopuolisten silmin. Sisäinen tunne siitä, kuka olen jää häilyväksi. Jos yhteys itseen on heikko, alamme etsiä sille korviketta itsemme ulkopuolelta; muista ihmisistä ja imagon rakentamisesta.

Pakonomaisesti haemme ulkoa tunnetta, jonka tulisi löytyä sisältä. Koska syöminen muokkaa ulkonäköämme ja ulkonäkökeskeisessä kulttuurissa ulkonäöllä voi saada hyväksyntää muilta, riippuvuussuhde on valmis.

2."Asunko vain päässäni?" Mieltä ja kehoa ei pidä erottaa toisistaan

“Kuinka minä suhtaudun omaan kehooni?“

Jos itseään ei miellä kehomieli-kokonaisuudeksi vaan kokee asustelevansa päässään ja ajattelee kehoaan omaisuutenaan, alkaa sitä ilmeisen helposti kontrolloida; alkaa käyttää valtaansa yli oman kehon. Silloin kehoa ei pidetä yhtä arvokkaana osana itseä kuin mieltä.

– Jos mielen ja kehon saumaton kokonaisuus tajuttaisiin paremmin, myös kehoa kohdeltaisiin huomattavasti arvokkaammin, painottaa psykoterapeutti Anna Riihimäki.

Jos ihmisen yhteys itseensä on heikko, hän ei luota omiin tuntemuksiinsa siitä, mikä itselle on hyväksi. Tämä ohjaa etsimään ratkaisuja itsensä ulkopuolelta.

“Kerro kolme asiaa, joilla laihdun ja voin paremmin!”

Ihminen alkaa etsiä turvaa ulkoisista säännöistä ja varoo tekevänsä väärin. Esimerkiksi ajatusketju annetuista “oikeista” ja “vääristä” ruokailutottumuksista ja suhtautumisesta niihin voisi mennä näin: “Jos syön väärin, lihon. Silloin muut eivät hyväksy minua ja jään yksin.”

Tämä syvä sisäinen turvattomuuden tunne on merkki kontaktin puutteesta itseen.

Ratkaisut ovat omissa käsissämme – kehossa ja mielessä. Mitä se tarkoittaa?

Lohduttavaa niille, jotka painivat syömisen solmujen kanssa, on, että vaikka kaikki syyt eivät olisi itsessä, niin kaikki ratkaisut voivat silti olla omissa käsissä.

– Mitä enemmän ihminen ottaa vastuuta itse siitä, että tutustuu itseensä ja tutkailee mitä tarvitsee, sitä selkeämmäksi hänelle käy se, mitä muutoksia kenties on tehtävä. Monesti siinä ohella ratkeaa moni muukin elämän ongelma, sanoo psykoterapeutti Anna Riihimäki.

Miksi tässä kohtaa kuitenkin ahdistumme tai syyllistymme, helposti ja vahvastikin? Tämä on normaalia: ahdistunut ihminen ei ole vielä valmis ottamaan yksin vastuuta itse itsestään. Siihen tarvitaan oikeaa ajoitusta ja usein ammattiapua.

– Hyvin tavallisesti psykoterapeutti kuulee kysymyksen, että eikö ulkopuolelta löytyisi ratkaisua syömisen ongelmiin. Pintatason ohjeita voidaan antaa, mutta jottei ongelma seuraavaksi nostaisi päätään jollain muulla elämäalalla, pitäisi hidastaa ja kuunnella millaisia vastauksia nousee omasta itsestä, Anna Riihimäki kuvaa.

– Vaikka se aluksi voi ahdistaa, niin aika nopeasti tällainen lähestymistapa alkaa helpottaa oloa ja selkiyttää tilannetta.

Ammattilaisen tuella oireiden alta alkaa tulla esiin niiden syyt. Ongelmaketjut eri elämänalueilla alkavat purkautua, ja ihminen alkaa löytää itseään: kuka on, mistä tykkää, mitä oikeasti haluaa tehdä.

Tässä kohtaa voi esimerkiksi selvitä, että on elänyt ennen kaikkea muita miellyttääkseen, toteuttamatta lainkaan omia mieltymyksiään.

Kun ei toteuta itseään ja elää muita varten, seuraa siitä väistämättä pahaa oloa. Pahaan oloon vastaamme pitämällä itsemme kiireisinä – esimerkiksi syömisiin keskittymällä.

– Psyykkisellä puolella pitää altistua sille ahdistukselle, jota syömisellä tai syömättömyydellä on pyrkinyt pitämään etäällä. Täytyy ottaa ahdistus vastaan ja tunnustella, mistä tunteet viestittävät, vahvistaa Anna Riihimäki.

Itsestä vieraantuminen luo turvattomuutta ja turvattomuus ilmenee hyvin monin tavoin, ja se jos mikä sekoittaa ihmisten mieltä. Ei voi liikaa painottaa, että syömisen solmut ovat vain yksi oire turvattomuuden tunteesta, joka ihmisillä on. Siihen rinnastuvia oireita on paljon.

Kun kuulee kysymyksen “Miksi lihava ei vain lakkaa syömästä?”, voisi siihen vastata: “Mikä sinun oireesi on?” Lähes kaikki kamppailevat saman ongelman kanssa: Joku pakenee itseään työnarkomanian kautta, toinen pakkoliikkumalla.

Syömisen kanssa haasteita kokevalle on jostain syystä valikoitunut oireeksi syöminen – ehkä siitä on saatu se mielihyvä, jota muualta ei ole löytynyt, jota muualta on jäänyt kaipaamaan.

Usein syömisensä kanssa tuskaileva kokee myös alemmuudentunnetta useammin kuin muutoin oireilevat ihmiset. Kuitenkin aivan suotta.

Artikkeli perustuu psykoterapeutti Anna Riihimäen haastatteluihin.

Kuuntele podcast aiheesta: "& Anna Riihimäki – Syömishäiriöt ja niiden hoito, Hanski ja Jaska terapeutin sohvalla."

Artikkeli kuuluu Vaakakapinan #ruokarauha-teemaan.