Hyppää pääsisältöön

Siri Kolu: Joukossa ryhmyys tiivistyy

Siri Kolu artikkelikuva KC
Siri Kolu artikkelikuva KC Kuva: Marko Kokko KulttuuriCocktail,Siri Kolu

Minua piinaa yksi toistuva kirjoitusvirhe. Kaikkien ryhmä-alkuisten yhdyssanojen R muuttuu tekstissäni säännöllisesti T:ksi. Tyhmätyö. Tyhmädynamiikka. Tyhmärooli. Tyhmänjohtaja. Tyhmäytyminen. Kyse on tietenkin psykologiasta. Olen aina vihannut ryhmätöitä.

”Älä tule paha ryhmä, tule hyvä ryhmä.” Olin kirjuri kouluajan joka ikisessä ryhmätyössä. Kirjasin vasenkätisellä vaapunnallani infotauluja happosateista, Mika Waltarista ja jäniksen ruokavaliosta. Jäsensin, sommittelin ja aktiivikuuntelin. Mietin, eikö kirjurin tehtävän kuuluisi kiertää. Kirjurin rooliin paloi kiinni.

Näin kaupungilla lapsuusajan tutun, joka murjaisi, että eikö ole kiva olla kirjailija, kun sait sitä kirjurina niin hyvin harjoitella. Ammatinvalintakysymys, siis.

Pelaammeko ryhmässä aina sitä tuttua paikkaa? Uskallammeko vastustaa ryhmäpainetta vai tuleeko meistä tyhmäpaineen alaisuudessa vain se sama, joka olemme aina olleet? Siinä häviävät sekä ryhmä että yksilö.

Käännetään. Millä tavoin ryhmä ja sen toiminta kehittyisivät, jos ryhmäroolit menisivät säännönmukaisesti kiertoon? Heitetään nopalla, kuka tänään saa olla innovoija, analysoija, johtaja, kehittäjä, konkretisoija, yhteenvetäjä tai kyseenalaistaja.

Kaksi luovan alan opettajaa istui meillä illallisella ja ränttäsi ryhmätöistä. Toinen opettaja oli tehnyt onnistuneen kokeen. Parasta kaikista oli, kun sai laitettua samaan ryhmään ne luokan neljä villiä poikaa, hän kertoi. Silloin se villin pojan rooli ei langennut kenellekään. Kun villin ryhmän vielä vastuutti yhdessä tehtävän kokonaisuuden kannalta erityiseen rooliin, tuli villi ryhmä kokonaan tarpeettomaksi - nimensä puolesta. He olivat ryhmä Jotain Ihan Muuta, kun ryhmärooli ei enää tullut ihmisen tielle.

Osaavia, aktiivisia, idearikkaita oppilaita. Jokainen on jossain todella hyvä.

Samaa havaintoa toistivat kirjailijavierailuni: huolestunut rehtori tuli ennakolta tapaamaan ja pyysi anteeksi erityisen tuen oppilaita X ja Z. ”Mutta kyllä me niiden vieressä istutaan ja viedään pois, jos häiritsevät.”

Erityisen tuen oppilaat X ja Z olivat liki joka koululla ne oppilaskohtaamiset, jotka Suomea kiertäessä jäivät mieleen. Osaavia, aktiivisia, idearikkaita oppilaita. Jokainen on jossain todella hyvä. Kiitos erityisopettajat. Väitän, että siellä tämä tiedetään.

Olemme ihmisinä moninaisia: maanantaina rohkeita, tiistaina ujoja, keskiviikkona joukon keskipisteitä ja torstaina haluamme vetäytyä hiljaisuuteen. Toivoisin, että ryhmärooleissa ja niiden tuottamissa oppimisen tavoissa olisi samanlainen hengitys.

Pohdin kovasti koulujen uutta opetussuunnitelmaa ja niiden ilmiöjaksojen opetusta.

Opettajaverkostoissa puhutaan aikataulupaineesta, kun opetettavien aineiden sisällöt eivät ole juurikaan keventyneet, mutta ilmiöopetuksen sisällöt pitäisi saada toteutettua. Monella koululla ilmiöjaksot toteutetaan juuri ryhmätöinä. Toivon, ettei koululuokissa aherra uusi sukupolvi kilttejä kirjureita.

Ilmiöoppimisen ihme on tullut OPSiin, mutta onko se kielentynyt oppilaille itselleen?

Toivon, että ilmiöinnostuksen aikana muistaisimme myös ilmiön tutkijaa – ihmistä, oppijaa.

Kuudetta luokkaa käyvällä pojallani oli syksyllä viikko, jossa hänen mukaansa ”katsottiin puuta.” Uskon tapahtuneen aika paljon enemmän. Kaipaan ilmiöoppimisen harjoituskirjaa, jonka avulla voisin lapseni kanssa kerrata ryhmätöiden sisältöjä ja palauttaa niitä oppiaineiden isoihin linjoihin. Kaipaan mahdollisuutta auttaa poikaani, joka on tyhmädynamiikan ja tyhmätöiden puristuksessa.

Toivon, että ilmiöinnostuksen aikana muistaisimme myös ilmiön tutkijaa – ihmistä, oppijaa. Pohdittaisiin sitä, miten oppija voisi innostua, miten eri tavoin voi oppia ja miten kehittyä.

Oppimisen muodoilla ja työtavoilla on tässä iso merkitys. Opittaisiin ryhmässä ja soolona, annettaisiin tilaa introverteille ja yksintekijöille. Tunnistettaisiin omia oppimistrategioita ja sitä, miten kukin tietoa muodostelee. Pohdittaisiin omia ryhmärooleja ja sitä, miten niihin hakeutuu tai ajautuu. Parhaimmillaan tästä oppisi myös organisaatio.

Onko kirjurin rooli välttämätön paha, jonka täytyy kiertää aina uusille sukupolville?

Arvatkaapa, miten keitämme kokoon Vantaan sanataidekoulussa uutta taiteen perusopetuksen koulukohtaista opetussuunnitelmaa. Rehtorina teetän hirvittävästi ryhmätöitä. No mutta tietenkin.

Joukossa ryhmyys tiivistyy.

Kirjoittaja on Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti. Kolumni kuunneltavissa audiona alla.

Kommentit
  • Humaani älykaupunki perustuu luottamukseen

    Mitä älykkäät kaupungit merkitsevät asukkaiden kannalta?

    Älykkäät kaupungit ovat tulossa! Toistaiseksi älykaupunki näyttää ulospäin sellaiselta kuin esimerkiksi Helsinki, jossa on mainiosti toimivia kaupunkipyöriä. Ratikan kulkua voi seurata älypuhelimella, koska raitiovaunujen sijainti on avointa dataa.

  • Testaa kuinka kauhee akka olet?

    Kuka "hankala" mytologinen naishahmo olet?

    Oletko kuullut Raamatun Aatamin ex-vaimosta Lilithistä? Siitä, joka karkasi bilettämään demonien kanssa. Kauhee akka -radiosarja tutustuu “hankaliin” mytologisiin naishahmoihin. Testaa, kuka ja kuinka kauhee akka itse olet.

  • Astrid Lindgrenin elämän kipein vaihe muuttui elokuvaksi – suhde pomoon ja lapsen luovuttaminen sijaiskotiin

    Draamaelokuva seuraa tarkkaan tositapahtumia

    Tanskalaisen Pernille Fischer Christensenin ohjaama Nuori Astrid -elokuva poimii aiheekseen lastenkirjailijan elämän kipeimmän tapahtumasarjan. Astrid Lindgren (tuolloin Ericsson) ryhtyi suhteeseen keski-ikäisen naimisissa olevan miehen kanssa. Hän synnytti aviottoman lapsen 18-vuotiaana ja ajautui suuriin vaikeuksiin. Tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen Peppi Pitkätossua ja Lindgrenin lastenkirjailijauraa.