Hyppää pääsisältöön

Tuhkimotarinoiden Timo - Särkevä suru

Tuhkimotarinoiden Timon elämä oli normaalia kolmilapsisen perheen elämää, kunnes kaikki mullistui syksyllä 2014. Hänen vaimonsa Mari sai kaksi aivoinfarktia peräkkäin ja tutkimuksissa lääkäri kertoi tehneensä "joitain löydöksiä". Timosta se ei kuulostanut lainkaan hyvältä.

– Rakastin Marissa hänen lempeyttään ja hyväntahtoisuuttaan. Hän oli aina aito oma itsensä ja hyväksyi minut sellaisena kuin olin – kaikista puutteistani huolimatta, hän rakasti minua sellaisena kuin olin, Tuhkimotarinoiden Timo muistelee.

Timon hääkuva
Timon hääkuva Kuva: Timon kotialbumi Tuhkimotarinoita

Timo ja Mari ehtivät olla yhdessä yli 20 vuotta. He menivät naimisiin 1995 keväällä ja jo seuraavan vuoden tammikuussa syntyi perheen esikoinen Nea. Pari vuotta myöhemmin, vuonna 1998, syntyi Jesse. Synnytys oli vaikea, ja luultavasti sen seurauksena Jesselle tuli kuulovaurio ja hänellä on oppimisvaikeuksia. Perheen kuopus Emmi syntyi vuoden 2000 kesällä. Koko elämän piti olla vielä edessä.

– Meidän sielut ja ajatusmaailmat Marin kanssa kohtasivat. Jotenkin sitä vain tunsi suurta vetoa toista kohtaan.

Timo ja hänen vaimonsa Mari juhlimassa
Timo ja Mari onnellisina yhdessä. Timo ja hänen vaimonsa Mari juhlimassa Kuva: Timon kotialbumi Tuhkimotarinoita

Toki pitkässä, yli 20-vuotisessa parisuhteessa, oli hankaliakin aikoja. Isoista linjoista, kuten lasten kasvatuksesta, pariskunnalla oli kuitenkin yhtenevät näkemykset.

– Mari oli luonteeltaan lempeä, mutta myös sisukas ja päättäväinen nainen. Mari ei jäänyt koskaan jalkoihin. Hän hoiti hommat ja piti puolensa.

Perhe oli Marille ykkössijalla ja kaiken keskiössä

Timon perhe
Jessen rippijuhlissa kaikki oli vielä hyvin ja koko perhe koossa. Timon perhe Kuva: Timon kotialbumi Tuhkimotarinoita

– Tekisi mieli sanoa, että Mari oli maailman paras äiti. Hän huolehti perheestä ja lapsista. Hän oli aina läsnä, jos lapsilla oli asiaa tai he halusivat kysyä neuvoa, kertoa murheistaan. Marilla oli heille aina aikaa.

Perheen arki oli vaivatonta ja sopuisaa, mutta jälkeenpäin Timo huomasi, että paljon jäi silti sanomatta.

– Minua on harmittanut jälkikäteen se, että enemmän olisin voinut arjessakin halata ja suukottaa, kertoa useammin, miten paljon hänestä välitän. Siitä olen itseäni soimannut.

”Joitain löydöksiä – se kuulosti pahalta”

Vuosi 2014 alkoi niin kuin mikä tahansa vuosi Timon perheen historiassa. Mutta kun tultiin kesään, alkoi taivaalle kertyä tummia pilviä.

– Marille tuli yllättäen kovia ja selittämättömiä hartia- ja selkäkipuja. Ihmettelin, mitä se voi olla. Onko selkärangassa tai nikamissa jotain häikkää, pitäisikö mennä kiropraktikolle?

Mari oli 43-vuotias, eikä Timolla käynyt mielessäkään, että kyse voisi olla jostain vakavasta. Lokakuun alun iltaa Timo ei unohda ikinä. Siitä alkoi taistelu, joka tuntui päättymättömältä painajaiselta.

– Menimme nukkumaan, ja seuraavassa hetkessä Mari sanoi, että häneltä meni vasemmasta jalasta kokonaan tunto.

Timo ihmetteli, miten selkä voi olla niin huonossa kunnossa, että yhtäkkiä ei tunne omaa jalkaansa. Hän epäili, että ehkä Marilla on jäänyt joku hermo puristuksiin. Tilanne oli kuitenkin niin huolestuttava, että he päättivät soittaa Tyksin päivystykseen.

– Sieltä neuvottiin, että nyt täytyy tulla heti sairaalaan. Mari oli tilanteessa jotenkin poissaoleva, ajatus ei oikein kulkenut. Kännykkäkin meinasi unohtua pöydälle. Olin vähän hämilläni, että mistä nyt on kyse.

Timo auttoi Marin taksiin ja jäi itse lasten kanssa kotiin. Yö oli pitkä ja täynnä epätietoisuutta. Aamulla Timo sai tiedon sairaalasta: Marilla oli ollut aivoinfarkti. Sairaalan nopean hoidon ansiosta tukos oli kuitenkin pystytty poistamaan aivoista, ja kaikki oli palautumassa ennalleen.

– Juttelin sairaalassa lääkärin kanssa ja hän totesi, että Mari palautuu kohtauksen jälkeen entiselleen parin päivän sisällä, mutta että he ovat tehneet joitain löydöksiä, joita pitää tutkia paremmin. Joitain löydöksiä!, ajattelin mielessäni. Se ei kuulostanut hyvältä ollenkaan.

Kyse on elämästä ja kuolemasta

Kahden viikon päästä aivoinfarktista Timo ja Mari kutsuttiin sairaalaan kuulemaan löydösten tutkimustulokset.

– Lääkäri oli todella asiallinen ja kohtelias, mutta samaan aikaan niin vakava kuin lääkäri vain voi olla. Hän näytti kuvia ruudulta, ja niistä näkyi, että keuhkoissa oli tummia alueita ja varjostumia, jotka eivät sinne kuuluneet. Lopulta lääkäri kertoi, että Marilla on keuhkosyöpä. Ja se on pitkälle edennyt. Ja se on aggressiivinen.

Palaveri kesti tunnin, mutta Timon ja Marin muistikuvat tuosta tapaamisesta olivat hyvin hataria. He olivat täysin tyrmistyneitä tiedosta.

– Katsoimme toisiamme ja molemmat tajusimme, että nyt on kyse elämästä ja kuolemasta.

Pariskunta päätti olla lapsille rehellinen ja kertoa kaunistelematta, mitä lääkäri oli sanonut.

– Tieto oli lapsille tietysti valtava shokki. He ajattelivat ensimmäisenä, kuoleeko äiti.

Illalla, kun Mari kävi sanomassa hyvät yöt lapsille, Timo huomasi, että Marin puhe oli muuttunut kummalliseksi.

– Kysyin, että mikä sun on, et kuulosta etkä näytä normaalilta. Mari kuitenkin torjui kaiken ja totesi vain, että kaikki on hyvin. Hän ei itse huomannut, mitä oli tapahtumassa ja tilanne paheni minuuteissa.

Samana päivänä, kun Mari oli saanut syöpädiagnoosin, sai hän toisen aivoinfarktin. Hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan.

– Ja se oli se ilta, kun Mari lähti tavallaan viimeiselle matkalleen, Timo toteaa.

Kuusi viikkoa diagnoosista ja Mari oli kuollut

Rivi adresseja pöydällä
Rivi adresseja pöydällä Kuva: Yle/ Timon kotialbumi Tuhkimotarinoita

Marilla oli jo sairaalaan mentäessä vasen puoli tunnoton, mutta huonot uutiset eivät loppuneet siihen. Lääkäri totesi, ettei liuotushoitoa voitu antaa.

– Keuhkosyövän takia oli olemassa sisäisen verenvuodon vaara, eikä liuotushoitoa voitu käyttää. Se kuulosti tosi pahalta. Tilanne oli se, että jos hyvä tuuri käy, tukos lähtee pois ja jos huono tuuri, Mari on aamuun mennessä halvaantunut. Ja niinhän siinä sitten valitettavasti kävi.

Marin vasen puoli halvaantui. Jalka ja käsi eivät toimineet enää lainkaan.

– Tuona samaisena hetkenä Mari muuttui jonkin verran myös ihmisenä - hänen puheensa vaikeutui, eivätkä ilmeet olleet enää sitä tuttua Maria. Sen illan jälkeen Mari ei enää hymyillyt – koskaan.

Timo kävi lääkärin vastaanotolla kuulemassa Marille tehtyjen tutkimusten tulokset. Timosta tuntui, että jopa lääkäri oli kauhuissaan Marin tilanteesta.

– Hän näytti Marin kuvat ja kertoi, että tilanne on hyvin vakava. Katsoin kuvia ja näin, että keuhkojen ympärillä oli paljon tummia alueita. Maallikkokin ymmärsi, että nyt ei näytä hyvältä. Käytännössä siinä laskettiin pöydälle kuoleman kortit.

Timo lähti vastaanotolta ja kirjaimellisesti tipahti polvilleen. Tilanne musersi ja koko maailma pysähtyi.

– Siinä hetkessä tajusin, että Mari ei tuosta selviä. Hän tulee kuolemaan ja mä jään yksin lasten kanssa.

Eniten Timoa suretti Marin kova kohtalo. 43-vuotias ja pöytään lyödään täysin mustat kortit.

– Näin, että Marikin oli kauhuissaan ja peloissaan. Ja kun tietää, kuinka tärkeitä lapset olivat hänelle, hän varmaan mietti, miten lapset tulevat pärjäämään ilman äitiä.

Välillä Marilla oli parempia päiviä. Hän oli pirteämpi ja ruokakin maistui. Pikkuhiljaa kuitenkin syöminenkin jäi pois. Kunto huononi ja keskustelu kävi koko ajan vaikeammaksi.

– Eräänä päivänä tajusin, että olisi pitänyt keskustella lapsista, tulevaisuudesta, käytännön asioista, kaikesta ajoissa. Nyt se oli myöhäistä Marin sairauden ja yhä vahvempien lääkkeiden takia.

Timo puhui jälleen kerran lääkärin kanssa ja kertoi tälle, että Mari niin toivoisi näkevänsä ensi kevään, kun Nea viettää ylioppilasjuhliaan ja Emmi rippijuhlia. Lääkäri totesi, että valitettavasti Marin tilanne on niin huono, että ajatukset keväästä täytyy unohtaa. Voi olla, ettei Mari näe edes seuraavaa joulua, joka olisi kuukauden päästä.

– Siitä päivästä, kun Mari sai syöpädiagnoosin, kului kuusi viikkoa, kun hän kuoli. Mari kuoli 30. marraskuuta 2014, Timo kertoo.

Muistoja täytyi lähestyä varoen, jottei musertuisi

Marin hautajaiset pidettiin Piikkiön kirkossa. Muistotilaisuudessa sekä Timo että Jesse pitivät puheen ja tytöt lauloivat.

– Jälkeenpäin yritin käsittää, mitä oli tapahtunut. Miten tämä perhe on yhtäkkiä tilanteessa, joka on kuin loppumaton painajainen.

Timosta vaikeinta oli nähdä lasten suru, kuinka lapset surivat ja kaipasivat äitiään joka päivä.

– He ikävöivät äitiä, jolle puhua, kertoa murheista, kysyä neuvoa niihin moniin nuoren ihmisen elämässä eteen tuleviin ongelmiin. Äidin kuolema musersi heidät, elämältä putosi pohja.

Marin kuoleman jälkeen Timo huolehti arjen pyörityksestä, pyykeistä, tiskeistä, kaupassa käynneistä, ruuan teosta. Hän koki, että arjen rullaavuus auttoi kaikkia selviytymään.

– Kun olin aamusta iltaan tulessa ja yksin vastuussa aika monesta asiasta, odotin iltaa ja yötä. Yö ja uni vapauttivat. Antoivat hengähdystauon ja pääsin hetkeksi huilaamaan kaikesta – surustakin. Kunnes taas aamulla aloitin uudelleen alusta.

Timo kävi suruaan läpi itsekseen ja lähimpien ystäviensä kanssa. Nopeasti hän kuitenkin totesi, ettei voi surra aamusta iltaan. Se oli liian raskasta.

– Suru oli pitkään kipeä asia. Alkuvaiheessa suru tuntui hirveän raskaalta. Se painoi ihan valtavasti, ei pystynyt montaakaan asiaa tekemään, ettei se ollut koko ajan mielessä. Nyt kahden vuoden jälkeen ajattelen niin, että suru kulkee edelleen mukana, se on vieressä koko ajan, mutta nyt uskallan katsella sitä lähemmin. Pystyn käymään sitä läpi ilman, että tuntuu raskaalta, eikä joka kerta ole vedet silmissä.

Aluksi Timo ei pystynyt miettimään kauniita muistoja tai hyviä juttuja, joita heillä oli Marin kanssa yhdessä ollut. Se teki liian kipeää.

– Niitä piti lähestyä varoen, pikkuhiljaa, vähän kerrallaan, Timo huokaa.

Kaipaan läheisyyttä, toista muumimukia aamukahvipöytään

Timolla on ollut monenlaisia selviytymiskeinoja surusta. Juokseminen ja urheilu ovat olleet tärkeässä roolissa, kuten myös TPS:n matsit yhdessä Jessen kanssa. Ne ovat antaneet hetken hengähdystauon. Myös terapeutin tapaaminen on ollut koko perheelle pelastukseksi. Tärkeintä ovat kuitenkin olleet hyvät ystävät Vesa ja Kaitsu.

Timo ja ystävä Kaitsu
– Esimerkiksi Kaitsun kanssa olemme keskustelleet puhelimessa, istuneet kahvikupin äärellä, iskeneet halkoja takapihalla, halannet, itkeneet ja jakaneet asioita, Timo kertoo. Timo ja ystävä Kaitsu Kuva: Timon kotialbumi Tuhkimotarinoita

Vaikka aika kuluu, eikä suru ole aivan niin painavaa kuin heti kuoleman jälkeen, kaipaa Timo Maria edelleen monissa tilanteissa.

– Kaipaan Maria arkiseen olemiseen. Olisi hienoa mennä yhdessä nukkumaan, herätä uuteen päivään, juoda yhdessä lauantaiaamun kahvit muumimukeista. Kaipaan perheeseen toista aikuista, joka jakaisi lasten saavutuksien ilot ja arjen murheet. Kaipaan myös läheisyyttä, kauniita sanoja, kosketusta. Se on tosi tärkeää ja nyt siitä kaikesta jää paitsi.

Timo ja lapset juhlissa
Timo ja lapset muodostavat tiiviin tiimin, jossa toisista pidetään huolta. Timo ja lapset juhlissa Kuva: Timon kotialbumi Tuhkimotarinoita

Timo on huomannut, että kun kuolema tulee taloon, ei mikään ole enää ennallaan, kaikki muuttuu. Monet asiat eivät tunnu enää samalta.

– Puutarhan rakentaminen ja hoito on ollut mulle aiemmin mielekästä tekemistä. Nyt siihen ei ole enää mitään motivaatiota. On saattanut näyttää siltä, että teen sitä omaksi ilokseni, mutta Marin kuoleman jälkeen tajusin, että ei se niin olekaan. Lopunviimein tein sitä hänelle ja meille. Ja nyt kumpaakaan ei enää ole.

Rakkaus säilyy, mutta valmis uuteen

– Lasten selviytymisestä äitinsä kuolemasta ei aina voi olla oikein varma. Mä kuvaisin sitä sillä tavalla, että olemme kaikki saaneet tukevaa maata jalkojen alle, ainakin jonkin verran, ja pikkuhiljaa yhdessä mennään eteenpäin.

Lapset ovat pärjänneet elämässä hyvin. Nea on asunut jo vuoden verran omillaan Turussa ja hakee opiskelemaan. Jesse on aloittanut opinnot valmistavalla linjalla ammattioppilaitoksessa ja Emmi Paimion lukiossa.

– Jos aikaisemmin aamulla tuntui herätessä, että sydän painaa ihan liikaa ja koko maailma näyttäytyy kovin vaativana ja vaikeana, niin kyllä minulla nyt on kevyempi mieli. Herään hyvillä mielin uuteen päivään ja olen kiinnostunut uusista asioista ja ihmisistä.

Timo kertoo, ettei hänen rakkautensa Maria kohtaan ole muuttunut. Marilla on oma paikka Timon sydämessä, mutta hän on myös valmis uuteen.

Timon vaimon Marin kuva ja kynttilä
– Mari on edelleen mukana meidän arjessa. Hänestä puhutaan, muistellaan yhteisiä aikoja ja hänen kuvaansa on talon parhaalla paikalla. Emme ole missään tapauksessa halunneet poistaa häntä meidän elämästämme. Timon vaimon Marin kuva ja kynttilä Kuva: Timon kotialbumi Tuhkimotarinoita

– Olen alkanut miettiä, että yhden elämän sijaa kävikin niin, että minulle tuli kaksi elämää. Ensimmäinen elämä Marin kanssa, joka päättyi marraskuussa 2014. Sen jälkeen alkoi toinen elämä. Ja olen ajatellut, että sitä elämää pitää ja on lupa elää täysillä. Nyt pystyn jo katsomaan eteenpäin ja nauttimaankin elämästä. Ja jos oikein hyvin käy, ei koko loppuelämää tarvitse yksin matkata tässä maailmassa.

Lue lisää:

Tuhimotarinoiden Timon lapset pitävät puhetta isälleen.

Tuhkimotarinoiden Timon lapset: "Kaipaamme äitiä, mutta isä on auttanut jaksamaan, kun omat voimat eivät riitä."

Timon vaimo Mari kuoli keuhkosyöpään 2014. Timo jäi yksin kolmen lapsen kanssa. Suru musersi, ikävä painoi, mutta jaksettava oli. Timon lapset osaavat arvostaa isänsä ponnistuksia: "Kunnioitamme isää mielettömästi. Hän on tehnyt kaikkensa, jotta meillä olisi hyvä olla. Ilman isää emme olisi tässä tänään."

Tuhkimotarinoita-sarja

Tuhkimotarinoiden Nanna istuu sairaalan käytävällä
Tuhkimotarinoiden Nanna istuu sairaalan käytävällä Kuva: Yle/ Mape Morottaja Tuhkimotarinoita

Tuhkimotarinoita-sarjassa kriisin kohdanneet kertovat rohkeasti elämänsä kipeimmästä hetkestä. Miten selviytyä lapsen kuolemasta, julmasta vanhemmasta, veljen itsemurhasta, häpeästä, musertavasta surusta? Kriisin aiheuttaman sisäisen muutoksen jälkeen he haluavat nyt löytää myös oman ulkoisen vahvuutensa ja saada lisää itsevarmuutta. Stylisti Outi Broux matkaa eri puolille Suomea kuulemaan näiden rohkeiden ihmisten tarinoita. Hän auttaa jokaisessa jaksossa yhtä kerrallaan löytämään oman ulkoisen ja sisäisen tasapainonsa. Sarjan on ohjannut Mape Morottaja.


Millaisia tunteita tai ajatuksia tarinat herättävät sinussa? Kommentoi, tykkää ja jaa kokemuksesi Tuhkimotarinoita-sarjan Facebook-sivulla.


Seuraa meitä Facebookissa!