Hyppää pääsisältöön

Suomalainen kamarimusiikki soi kuin verhon takaa

Viulisti Annemarie Åström valmistui musiikin tohtoriksi viime vuonna, ja nyt hän on saattanut maailmaan jo toisen levyllisen tutkimuksensa antia eli pohjoismaista viulumusiikkia. Uutuus on vaatinutkin hieman tutkimista - Helvi Leiviskän pianotrio ja Väinö Raition pikkukappaleet ovat ensilevytyksiä, ja Erkki Melartinin jousitriosta on olemassa vain vanha konserttiäänitys ja vielä vanhempi kantanauha.

Finnish Violin Music / Åström
Finnish Violin Music / Åström Uudet levyt

Mukaan tutkimusretkelle Åström on saanut vakituisen pianistinsa Tiina Karakorven lisäksi sellistit Ulla Lampelan ja Tomas Nunez-Garcesin sekä alttoviulisti Atte Kilpeläisen. Puolivakituinen kokoonpano ei aivan yllä kotimaisten kamarimusiikkihuippujen saumattomaan kollektiivi-ilmaisuun, mutta etenkin Melartinin jousitriossa rytmit artikuloidaan ihailtavan selvästi, sointivärit maalataan kirkkaiksi ja fraasien suunta pysyy selvillä. Näin esiteltynä kappale tulee ottamaan paikkansa Sibeliuksen ja Saariahon jousitriojen lomasta.

Helvi Leiviskän pianotriossa sävelkieli on tiiviimpää ja painokkaampaa, mutta etenkin Allegro con fuoco -osassa Åström ja kumppanit olisivat voineet säästellä voimiaan todellisiin huippukohtiin - nyt ilmaisu on aivan liian paineista. Onneksi päätösosan taianomaiset ääripäät antavat tilaa lempeälle melodiikalle kimmeltävän pianotekstuurin päällä.

Liika paineisuus vaivaa ajoittain myös Väinö Raition pikkukappaleiden esityksiä. Åström on laatuunkäypä viulisti, mutta myöhäisromanttisessa paatoksessa hän välillä prässää liikaa, jolloin soinnista tulee ylävireinen ja vibratosta mäkättävä.

Levyn harmillisin piirre on äänitys. Etenkin viulu soi ytimettömänä ja voimattomana kuin verhon takaa. Piano, sello ja altto ovat vain vähän paremmin läsnä. Joko levy on masteroitu pilalle, tai alkuperäisessä mikrofoniasettelussa on ollut jotain vikaa.

"Finnish violin music". Helvi Leiviskä: Pianotrio. Erkki Melartin: Jousitrio op.133. Väinö Raitio: Ballade; Canzonetta; Barcarole; Poème; Sinivuokko. - Annemarie Åström, viulu, Tiina Karakorpi, piano, Ulla Lampela ja Tomas Nunez-Garcés, sello, sekä Atte Kilpeläinen, alttoviulu. (Alba, ABCD 410)

Kuuntele Uudet levyt 20.10.2017, toimittajana Kare Eskola.